Eräs läheiseni kävi äänestämässä Timo Soinia, on kuulemma paras ehdokas ja aina sanavalmis, uskaltaa sanoa asiat niin kuin ne ovat. Että näin vasureitakin äänestää Soinia eli Perussuomalaiset voittavat jälleen vaalit. Vasemmistoliitto on vain kuihtunut Suvi-Anne Siimeksen lähdön jälkeen, kumma että puolue ei ole tätä huomannut ja tehnyt asian hyväksi jotain niin kuin muissakin puolueissa tehdään esim. Sdp vaihtoi puheenjohtajaa, on vaihtanut ministereitäkin Heinäluoman päätöksestä.
Sanavalmis Timo Soini
saa ääniä
3<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
vain vasureita.
Että tällee.
Se on vain sellainen homma, että kun muut puolueet kilvan ovat rajoittamassa sananvapautta, ihmisoikeuksia ja demokratiaa, niin perussuomalaiset tekee päinvastoin. Persujakin paremmin voisi sananvapautta korostaa, ja sitä varten onkin seuraavissa eduskuntavaaleissa Piraattipuolue.
sanojensa vuoksi soinin listalta !