Jo on aikoihin eletty

Koulut päättyi ja viikonloppu on juhlittu. Se näkyy mm. jalkakäytävillä ja pyöräteillä lasinsiruina, rikkinäisinä kaljapulloina.

Tässä nuorisossako on meidän tulevaisuus?

Ei hyvältä näytä!
8176
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Älä muuta sano! Mikä meitä odottaa? Samanlaista on nuoriso ollut useita vuosikymmeniä, eikä mikään näytä muuttuvan. Yhteiskunta on tuhoon tuomittu!

Äänestä
  • Kyllä ajat ja tavat ovat muuttuneet. Meidän nurouudessa olisivat mm. seinien töhriät saaneet sakinhivutusta. Ei -60 luvulla hyväksytty nuorison keskuudessa yleisten paikkojen sotkemista ja seiniin piirtelemistä. Sellainen olisi katsottu suureksi typeryydeksi, eikä sellaista sen tähden tässä mittakaavassa ollutkaan.

    Katselin eilen Aurajoen uusien rantakvien töhrintäjälkiä siinä uuden sillan paikan kohdalla. Kyllä tuli paha mieli. Että joku viitsiikin harrastaa tuollaista rumuutta, ja yleisten verorahojen haaskausta.
    Eivätkö toiset nuoret saa noita "maalarikavereitaan" ojennukseen?
    Mielestäni seinätöhrärien kiinni saamiseksi pitäisi ottaa käyttöön palkkio. Varmasti normaali nuoret kertoisivat pienestä palkkiosta, kuka on syyllinen.

    Äänestä

Ei ole vielä kaikkialta kunnolla siivottu talven jäljiltä pyörän kumeja puhkovaa hiekoitussepeliä!

Nyt on lisänä lasinsirut!

Pitäköökö ne pullot heittää rikki, jos ei kauppaan jaksa kantaa? Jättäkää ne nätisti tien poskeen, kyllä sen siitä joku kiltisti kauppaan kiikuttaa pantin saadakseen!

Äänestä

Koska koulut ovat suljettuna, niin noiden kouluterrosistien on tietysti toteutettava kotikasvatustaan kaduilla ja muilla julkisilla paikoilla.

Koulukiusaajat, opettajien ja oppilaiden terrorisoijat, opetusta kaikin tavoin häiritsevät surkimukset toteuttavat vain itseään parhaiten osaamallaan tavalla, koulussa, kadulla, kotona.

Tuon yhteiskunnallisen varhaisjätteen sietämättömyys johtanee vähitellen oppilaitosjärjestelmään, jossa normaalille enemmistölle on erikseen sekä opetuksellisesti että oppimisesti tasokasta ja kehittävää koulumuotoa, ja tuolle
kelvottomalle vähemmistölle tiukkakurinen kasvatuslaitostyyppinen järjestelmä.

Siinä kun koulukiusaajat ovat keksineet tehdä kenestä tahansa tekaiskuja ilmiantoja koulusurmaajaehdokkaana, jotka poliisin on pakko tutkia, tulisi koulukiusaajat samalla velvollisuudella asettaa rikosoikeudelliseen vastuuseen opettajiin ja oppilaisiin kohdistamasta terroristaan.
Esim jos 15 vuotias huorittelee opettajaansa, niin herjauskanne heti ja aina.

Onko koulun "maine" terroristeille vai normaaleille tarkoitettu arvo.

Taitaa olla suurin juhlapaivä opettajille!

Äänestä

jossain kaljaa eikä välitä missä muksut liikkuu?

Äänestä

miksi aikuiset ovat heidät kouluttaneet!

Äänestä
  • Jospa te menisitte sinne vanhainkotiin, ootte jo aikansaeläneitä. Jos ette tiennyt ole niin ei ne 15v pennut ole ainoita ketkä siellä juo. haitari on 12-55v.

    Äänestä

  • vanhukset.... kirjoitti:

    Jospa te menisitte sinne vanhainkotiin, ootte jo aikansaeläneitä. Jos ette tiennyt ole niin ei ne 15v pennut ole ainoita ketkä siellä juo. haitari on 12-55v.

    vanhainkotiin vaan kyöräisit sinne hoitureiden piikkien armoille. Kerran se sustakin tulee vanha ja ajattelet erilailla kun pilkka sattuu omaan nilkkaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


mihin ollaan menossa? kirjoitti:

Koulut päättyi ja viikonloppu on juhlittu. Se näkyy mm. jalkakäytävillä ja pyöräteillä lasinsiruina, rikkinäisinä kaljapulloina.

Tässä nuorisossako on meidän tulevaisuus?

Ei hyvältä näytä!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu