Kävin kaksissa lakkiaisissa tänä vuonna. Molemmat juhlakalut olivat samasta koulusta, joten olin seuraamassa myös lakitusta. Toinen sai useamman stipendin ja kunniamaininnan. Toinen taas ilmeisesti ei edes ollut mikään kovin häävi opiskelija, kun todistustakin piiloteltiin viimeiseen asti juhlissa.
Tämän menestyneemmän kotona juhlat olivat hillityt ja mukavan rauhalliset. Hyvin jäi aikaa rupatella vanhempien ja tuoreen ylioppilaan kanssa. Kaikki oli itse laitettu ja järjestetty.
Tämän vähemmän lahjakkaan tytön kotona sitten oli oikein pitopalvelu hyysäämässä. Pihalle oli rakennettu esiintymislava, jossa renkutti luonnollisesti jokin bändi. Kakku maistui teolliselta, ja näytti siltä, ettei vieraastakaan ollut pulaa, kadulla oli useita kymmeniä autoja. Juhlakalua ei juurikaan näkynyt.
Mietityttää vain, että tuollaisilla vähemmän menestyneillä on hirveä tarve tuoda esiin omaa paremmuuttaan kaikenlaisin hienoin järjestelyin ja vetämällä koko homma yli. Kukin tyylillään, mutta minun silmissäni meni pahasti mauttomuuden puolelle.
Turhaakin turhemmat ylioppilaat
5
451
Vastaukset
- kyseessä
ole kuitenkin kotiväen tapa juhlia ja elää. Jokainen taaplaa tyylillään. Ei lakkiaisia järjestetä prameemmiksi sen vuoksi, että arvosanat on huonot ;)
- ja kaikki mahtuu mukaan
Talo elää tavallaan ja vieraat käypi ajallaan sopisi sananlaskuna tähänkin, koska olin myös juhlissa joissa yo ei nyt niin hirmuisen hyvin pärjännyt, mutta luonteeltaan upea, kauniskäytöksinen nuori nainen ja nautti väenpaljoudesta täysillä. Tarjoilut oli itse tehty, vieraita niin että talo meinasi pamahtaa liitoksistaan ja tunnelma koko ajan rennon hauska, välittävä ja jokaikinen vieras oli lämpimästi tervetullut. Eihän sieltä moni raaskinut nopeasti lähteäkään, joten olen eri mieltä siinä että huonoilla arvosanoilla ja juhlien tyylillä olisi yhteyksiä. Paremminkin jotkut vain ovat enemmän vieraanvaraisia luonteeltaan ja jotkut eivät ja sen takia juhlista voi tulla teennäiset, jos isäntäväki ei ole erityisesti isojen juhlien järkkäämisen mestareita. Aina täytyy muistaa, että olipa juhla kuin juhla, niin isäntäväki koettaa parhaansa ja meidän vieraiden tehtävä on osoittaa heitä kohtaan myönteisyyttä ja hyväksyä mitä meille halutaan tarjota.
- kriittinen!
Onko sinulla oma lehmä ojassa?
Mitkä arvosanat ovat sinun mielestäsi riittäviä pitopalvelun käyttämiseen? Entä bändin tilaamiseen? Minä olen aina luullut, että kaikilla ylioppilaaksi päässeillä on oikeus viettää lakkiaisjuhlaa, kullakin omalla tavallaan. - Entinen lukiolainen
Kaikki eivät nyt vain halua esitellä arvosanojaan muille, vaikka olisi mennyt hyvinkin. Miksi pitäisi? Eikä se keskiarvo ollenkaan kerro lahjakkuudesta. Mitä isoihin juhliin tulee, niin esimerkiksi vanhemmat ovat halunneet järjestää sellaiset juhlat. Mitä pahaa siinä on? Sitä paitsi, jos nyt sitten otetaan hypoteesiksi, että juhlakalu olisi päässyt rimaa hipoen ylioppilaaksi, niin sitä suurempi syy on juhlia!
Itseäni lähellekään kaikki aineet eivät lukiossa kiinnostaneet. Esmerkiksi ruotsi ja matikka menivät rimaa hipoen läpi. Reaalikoe ja äidinkielen koe onnistuivat kuitenkin todella hyvin. En saanut hyviä yo-papereita enkä muutenkaan olisi halunnut niitä esitellä, koska ne olivat minun. Lukio siis meni läpi rimaa hipoen ja lähes lukematta, mutta minä ja vanhempani olimme hyvin onnellisia ylioppilaaksi pääsystäni. Niin olivat myös tuttuni ja kyllä tapahtumaa kelpaisikin juhlistaa. Tiedossa kuitenkin oli, että olin jännittänyt kauan, pääsenkö läpi.
Nyt työstän väitöskirjaa ja voin rehellisesti sanoa, että maisteripapereistani tuli erinomaiset. Olin lahjakas yliopistossa omassa oppiaineessani sekä sivuaineissani, koska olin kiinnostunut niistä. Myös mollaamasi uusi ylioppilas voi olla ihan toista kuin arvaatkaan silloin, kun pääsee oikeasti opiskelemaan lukion jälkeen.- insinööri
Minä myös menin ripaa hipoen, tosin en lähinnä ehtinyt lukea. Autoin vanhempiani yrityksessä ja edellisenä kesänä tein kolmea työtä ja kävin autokoulun. Lukulomankin ajan minulla oli siivoustyö ja kuskasin äitiäni tavaran hakuun tukusta ja tein hommia puodissa muutenkin. En tosin päässyt haluamaani yliopistoon, mutta aikuisiällä sitten kouluttauduin insinööriksi ja kohtuu hyvin meni. Moni kiitettäviä lukiosta vetänyt tyttö ei insinööriopinnoissa pärjännytkään, mutta minulle tämä tekninen ala sopii.
Meilläkin oli paljon vieraita. Se johtui yksinkertaisesti vanhemmistani, yrittäjävanhempani tunnettiin paikkakunnalla ja sitä kautta vieraita tuli paljon. Vanhempani olivat myös innokkaita seurakunnan vapaaehtoistyöntekijöitä ja seurakuntaväkeä kävi myös.
Vielä noista arvosanoista. Itselläni oli kurssikaveri, jolle oli tärkeää saada kaikesta kiitettäviä ja saikin enimmäkseen. Mutta hyvä ettei itkua vääntänyt, jos joku heikompi sai paremman. Mutta mm. harjoitustöitä tämä viilasi niin kauan, että ei aina ehtinyt palauttaa ajallaan. Jos opettaja laski numeroa myöhästymisen takia, haukuttiin opettaja. Tällainen tyyppi kun jossain projektissa jää vilkkua piilaamaan, niin seuraava projekti voi olla, että menee kilpailijalle. ARvosanojen eteen jos on tehty paljon töitä, niin ne eivät välttämättä kerro todellista osaamista. Se joka lähtee tentistä puolen tunnin kuluttua ja saa nelosen, osaa luultavasti enemmän kuin se joka lähtee viime tingassa ja saa vitosen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.3076992Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill652089- 1751807
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä151307- 1121257
Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181691190Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie71176RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j541086Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411041Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.288992