parempaa?

George Tiller, yksi Yhdysvaltojen kiistellyimmistä lääkäreistä, ammuttiin sunnuntaina kuoliaaksi.

Tiller oli matkalla kirkkoon, kun murhaaja iski Wichitassa.

Wichita Eagle kertoo, että 67-vuotias Tiller ammuttiin aamukymmeneltä paikallista aikaa, kun hän oli menossa Reformation Lutheran -kirkkoon osoitteessa 7601 E. 13th.

Tiller oli seurakunnan jäsen.

Uutistoimisto AP:n mukaan poliisi on pidättänyt surmasta epäillyn, ja henkilö on virkavallan suojissa.

Viranomaiset eivät ole julkistaneet yksityiskohtia.

Wichita Eagle kertoi aiemmin, että poliisi etsii valkoihoista miestä, joka poistui ampumisen jälkeen paikalta harmaansinisellä, 1990-luvun mallisella Ford Tauruksella.

Lehti julkaisi jopa auton rekisterinumeron.

Tiller selvisi 1993 yhdestä murhayrityksestä.

Abortteja kiivaasti vastustava amerikkalainen Rachelle Renae Shannon pidätettiin, kun hän oli ampunut aborttiklinikalla työskennellyttä Tilleriä.

Ilta-Sanomat kertoi välikohtauksesta elokuussa 1993. Tiller ei tuolloin haavoittunut vakavasti.

Tiller oli pitkään yksi aborttia vastustavien fanaatikkojen ykkösvihollisista.

Abortin vastustajat osoittivat usein mieltään Tillerin vastaanoton lähettyvillä Kansasissa, koska tämä puolusti naisten oikeurtta raskaudenkeskeytykseen tekemällä abortteja.

IS
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

toisten nimimerkeillä leikkiminen! Älä yritä varastaa Eskon nimimerkkiä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


esko ruotsista kirjoitti:

George Tiller, yksi Yhdysvaltojen kiistellyimmistä lääkäreistä, ammuttiin sunnuntaina kuoliaaksi.

Tiller oli matkalla kirkkoon, kun murhaaja iski Wichitassa.

Wichita Eagle kertoo, että 67-vuotias Tiller ammuttiin aamukymmeneltä paikallista aikaa, kun hän oli menossa Reformation Lutheran -kirkkoon osoitteessa 7601 E. 13th.

Tiller oli seurakunnan jäsen.

Uutistoimisto AP:n mukaan poliisi on pidättänyt surmasta epäillyn, ja henkilö on virkavallan suojissa.

Viranomaiset eivät ole julkistaneet yksityiskohtia.

Wichita Eagle kertoi aiemmin, että poliisi etsii valkoihoista miestä, joka poistui ampumisen jälkeen paikalta harmaansinisellä, 1990-luvun mallisella Ford Tauruksella.

Lehti julkaisi jopa auton rekisterinumeron.

Tiller selvisi 1993 yhdestä murhayrityksestä.

Abortteja kiivaasti vastustava amerikkalainen Rachelle Renae Shannon pidätettiin, kun hän oli ampunut aborttiklinikalla työskennellyttä Tilleriä.

Ilta-Sanomat kertoi välikohtauksesta elokuussa 1993. Tiller ei tuolloin haavoittunut vakavasti.

Tiller oli pitkään yksi aborttia vastustavien fanaatikkojen ykkösvihollisista.

Abortin vastustajat osoittivat usein mieltään Tillerin vastaanoton lähettyvillä Kansasissa, koska tämä puolusti naisten oikeurtta raskaudenkeskeytykseen tekemällä abortteja.

IS

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu