Silloin tällöin kaupunginvaltuutetuille järjestetään kyselytunteja. Niiden yhteydessä aina joku paikallinen toimija esittelee tulevaisuuden näkymiään ja visioitaan meille kaupungin herroille ja rouville. Ideana on, että me näiden esitelmien jälkeen suhtautuisimme myötämielisesti heidän hankkeisiinsa.
Taannoin oli vuorossa kehittämisyhtiö Cursor, jonka teemana olivat ”luovat alat”. Teollisuustuotannon hiipuessa, nähdään nämä luovat alat tulevaisuuden työllistäjänä ja merkittävänä kehityskohteena.
Karhulan lasitehdas myytiin amerikkalaiselle porvarisialle, joka nyt ajaa toiminnan alas. Karhulan lasitehtaan vanha logo on samalla siirtynyt kehittämisyhtiö Cursorin haltuun. Paikallinen, kovassa nousukiidossa oleva, ska yhtye Goon on myös ottanut Karhulan lasitehtaan logon käyttöönsä. Mielestäni erittäin hieno idea ja kunnianosoitus, mutta mitä tekee Cursor? Kieltää bändiä käyttämästä logoa markkinoinnissaan!
Eikö tämä bänditoiminta nyt sitten ollutkaan niitä luovia aloja, joihin meidän täällä Kotkassa piti panostaa? Ihan tulee mieleen liki kolmenkymmenen vuoden takaiset ajat, kun eräs joensuulainen kodinkoneyhtiö Hassisen Kone kimpaantui muutamalle punkkarille yrityksensä nimen luvattomasta haltuunotosta.
Taannoin oli vuorossa kehittämisyhtiö Cursor, jonka teemana olivat ”luovat alat”. Teollisuustuotannon hiipuessa, nähdään nämä luovat alat tulevaisuuden työllistäjänä ja merkittävänä kehityskohteena.
Karhulan lasitehdas myytiin amerikkalaiselle porvarisialle, joka nyt ajaa toiminnan alas. Karhulan lasitehtaan vanha logo on samalla siirtynyt kehittämisyhtiö Cursorin haltuun. Paikallinen, kovassa nousukiidossa oleva, ska yhtye Goon on myös ottanut Karhulan lasitehtaan logon käyttöönsä. Mielestäni erittäin hieno idea ja kunnianosoitus, mutta mitä tekee Cursor? Kieltää bändiä käyttämästä logoa markkinoinnissaan!
Eikö tämä bänditoiminta nyt sitten ollutkaan niitä luovia aloja, joihin meidän täällä Kotkassa piti panostaa? Ihan tulee mieleen liki kolmenkymmenen vuoden takaiset ajat, kun eräs joensuulainen kodinkoneyhtiö Hassisen Kone kimpaantui muutamalle punkkarille yrityksensä nimen luvattomasta haltuunotosta.
Vastaukset 38
Vanhimmat
Tuossa vuodatuksessa oli ilmaisu "ottanut käyttöönsä", joka tuo mieleen taannoisen rikenimikkeen "ajoneuvon luvaton käyttöönotto". Asia toisaalta onkin sama, sillä kyseessä on rumasti ja vanhanaikaisesti varastaminen. Olkoon omistaja sitten porvarisika, kommunisti, suomalainen, tai ulkomaalainen, niin varkaus on varkaus muuksi muuttumatta. Vanha karhu-aiheinen logo on hyvä, mutta kyllä luovalla alalla toimivan pitäisi tietää luovuuden tuotteen yksinoikeuden sitovuus ja oikeus. Luovalla alalla tulee luoda uutta, joka tietenkin edellyttää vanhan tuntemista ja ehkä myös perinteen jatkamista. Omaisuuden suoja onneksi vielä koskee myös henkistä omaisuutta, johon oleellisena osana kuuluvat musiikki- ja kuvateokset (myös tunnuskuvioit). Toivottavasti kirjoittaja ei halua suojaa poistettavaksi ja kaikkea "amerikkalaisporvarisikojen" vapaasti käytettäväksi, johon eräät lakiehdotukset ovat pyrkimässä! Kiinteän omaisuuden suojaahan kukaan ei ole purkamassa.
Eikö Hassisen kone siis mielestäsi ollut oikeutettu nimeensä? Ja Kiss ei muka olisi saanut käyttää salamaässiä, kun se oli natsien tunnus? Rock bändit ovat aina lainanneet muualta ja pääasiassa se on lainan uhreiksi joutuneille ollut positiivinen juttu. Oletpa ahdasmielinen..
Tässä ei valitettavasti ole kysymys luulemastasi naisen genittalialueesta, ei myöskään ahdas- ja umpimielisyydestä, kuten ei myöskään laajakatseisuudesta (kierot silmät?), vaan pelkästään oikeudesta. Juuri Hassisen koneella pitää olla oikeus nimeensä, siis sillä Hassisen koneella, joka nimen on ensin keksinyt/ottanut (en sinänsä tunne tapausta). Kysymyksessä ei kerta kaikkiaan ole mielipideasia, vaan oikeus! Juuri musiikintekijöiden pitäisi puolustaa immateriaalisia oikeuksia, eikä suinkaan olla niitä kaatamassa. On sitten tietekin "musiikin tekijöitä" jotka nimenomaisesti haluavat "ottaa käyttöön" muiden tekemisiä niitä hyödyntääkseen. Nyt graafiset alat, it-ala ja musiikkiteollisuus (pääosin amerikkalaisomistuksessa) on pyrkimässä lakimuutoksiin, joilla kaikki luovuuden tuotteet olisivat "vapaasti käytettävissä", eli käytännössä suurteollisuuden hyödynnettävissä. Tässä ei suinkaan ole kysymys mistään yksittäistapauksesta, josta toisaalta homma usen ryöstääntyy hallitsemattomaksi, ei myöskään yksityisten ihmisten oikeuksien laajentamisesta, vaan todellisesta yksityisten ihmisten omistamien henkisten arvojen ja omaisuuden siirrosta muille ja lopulta suurpääoman hyödyksi. Asia vaan yksinkertaisesti on näin, olivatpa mielipiteet mitä tahansa.
Tiedoksi sinne Karhulan bändeille että se on Kotkan kaupunginosa.
Sanotaan suoraan, että teen luovia hommia itsekin. Itse olen työpaikkani kehittänyt ja työllistän useita muitakin työntekijöitä toisista firmoista, ihan paikallisiakin. On paljon aloja joita ei ole ollut edes olemassa. Pidän Cursorin panosta erittäin merkittävänä monille fiksuille ja alotteleville firmoille, paikallisille toimijoile jne. Joten kannattaa lopettaa paskanjauhaminen sellasista töistä mistä teikäläisillä ei ole hajuakaan.
Logoja ei noin vain varastella, siihen sisältyy paljon muutakin. Yrityksen imago jne. Ei ole ihan pienestä asiasta kyse. Sellanen voi maksaa rahaa tuhansia euroja tai kymmeniä tuhansia. Joku paikallinen neverhöörd yhtye yrittää pöllii toisen logot ja imagon, ei ole edes sopivaa semmonen? Sitäkö oot koittanu tässä selvittää? Maksakaa niinkuin muutkin on aikanaan maksaneet logoistaan. Eix nytkin saa ihan sopivasti tukee EU:sta vai mistä tässä on kyse? Mun mielestä saa. 1000€ varmasti saa jo logon, ei luulis olevan siitä kiinni ja kun siihenkin saa tukea, mikä ongelma. Kyl rahaa pitää löytyy yritystoimintaan. Yleensä yhtyeetkin on yrityksiä. Mitäs luovaa siinä on, et joku pöllii toisilta. Viikon päästä en edes muista koko yhtyettä, niitä tulee ja menee.
Musta tuntuu ettet tiedä mistä edes kirjotat! Kannattis lopettaa paskanjauhaminen heti alkuunsa.
Ymmärtääkseni Juho Eerolan kirjoitus kohdistui pikemminkin Cursorin toimintaan "Karhulan lasitehdas myytiin amerikkalaiselle porvarisialle, joka nyt ajaa toiminnan alas. Karhulan lasitehtaan vanha logo on samalla siirtynyt kehittämisyhtiö Cursorin haltuun."
Olisi vallan toinen juttu, jos tämä lasitehtaan logo olisi yksityisen yrityksen omaisuutta, niin silloin Goon yhtyeen menettely olisi vähintäänkin moitittavaa. Datariinassa jos missä luulisi olevan edes sen verran tietoa, että tiedettäisiin "Cursor Oy on Kotkan-Haminan seudun kehittämisyhtiö, jonka omistajia ovat seudun teollisuusyritykset ja rahoituslaitokset sekä alueen viisi kuntaa: Kotka, Hamina, Pyhtää, Virolahti ja Miehikkälä. Cursor toimii seudun hyvinvoinnin ja yritystoiminnan kilpailukyvyn tukemiseksi ja vahvistamiseksi". (http://www.cursor.fi/cursor)
Eerola kirjoittaa: "Mielestäni erittäin hieno idea ja kunnianosoitus, mutta mitä tekee Cursor? Kieltää bändiä käyttämästä logoa markkinoinnissaan!"
Tämä kuvastaa just sitä vastenmielistä, toisia arvostamatonta asennetta ja suhtautimista, minkä seurauksena Kotkan-Haminan seudun työttömyys huhtikuun lopussa oli 12,8 prosenttia, kun se Kouvolan seudulla oli 10,9 prosenttia.
http://www.te-keskus.fi/Public/download.aspx?ID=15738&GUID={7C0A35C1-18DF-4CEA-A2B3-C6BE29433707}
HÄVETKÄÄ SIELLÄ DATARIINASSA SAMOIN KUIN CURSORISSA
ja opetelkaa käyttäytymään!
Käydään isoa cursoria vastaan käyttämällä pientä yhtyettä lyömäaseena tai ehkä tässä tapauksessa kilpenä.
Näemmä muutkin kirjottelee Datariinasta... Sikäli mikäli tiedän nyt oikein Asia on niin, ettei Cursor voisi toimia lakia vastaan. Logoahan oli muutettu omin päin. Yleensä logon käyttämisestä kysyttäessä voidaan saada lupa käyttää, saa käyttää, mutta ei muuttaa. Siis tajuatko miskä on ero, et tajua. Mutta sen tajuaa varmasti ammattilaset.
Saa käyttää vaikkapa kotisivuilla, saa käyttää vaikkapa paidassa kuten muitakin logoja.
Vai oletteko nähneet koskaan logoja urheilumatseissa joita saa käyttää mutta ois muutettu? Ihan pöljä tää edellinen kirjoittaja.
voi voi.. Ei mene puheet ja teot ristiriitaan. Vaikka kuinka kivaa olisi olla pienen ihmisen / yhtyeen asialla on tämä nyt vain sellainen juttu, että toisen oma on toisen omaa ja ei sitä oteta käyttöön. Cursor on siis niin oikeassa asiassa kuin vain voi olla. Ja siitä työstä, mitä Cursor tekee on varmaan monella hyvää kerrottavaa!
Bändi olisi kyllä mielestäni voinut karhulan lasi-idean ottaa, mutta olisi sitten muokannut siitä oman näköisensä. Hyvästä ja idearikaasta bändistähän on nyt kyse, missä on fiksuja tyyppejä, joten pientä muokkausta logoon enempikin kuin alle yhtyeen nimi.
Vahingosta tapauksessa siis kuitenkin oli ilmeisesti kyse ja tietämättä logon käyttöoikeudesta tai siitä miten sitä saa käyttää, logo paitaan päätyi Sen kokoluokan vahingosta on kuitenkin kyse, että ei taida maailman suurien murheiden rinnalla olla edes lillukan varsi (tänne keskustelupalstalle toki sopii). Aikaa vaivaa ja harmaita hiuksia säästettäisiin nyt jos Cursor sovinnolla unohtaisi oikeustoimet asialla ja Goon "hävittäisi" parhaaksi katsomallaan tavalla paitavarastonsa ja molemmat osapuolet lisäisivät episodin muistojen kultaiseen kirjaan.
Eli siis lyhyesti: Bändillehän koko jupakasta on ollut jo pelkästään hyötyä (promoaminen toki maksoi noin sata myymätöntä paitaa), eikä Cursorinkaan maine mielestäni ole mennyt ..eikä varmaan rahat.. Cursorin luovien alojen teema on ainakin alustavan tutkimuksen jälkeen varsin mainio hanke!
Ja lyhyesti 2: Varo nyt Juho, että et nyt mene liian "näppäräksi" näillä keskustelun avauksilla. Tee populismisi pikkaisen fiksummin ja tyylikkäämmin - nyt oli rima turhan matalalla.
Esillä olemisen tarve alkaa vaikuttaa vahvasti keskustelunaloituksiisi. Tämä aloitus oli täyttä lutaa. Ei yritysten tai henkilöiden nimiä voi vain vallata tai kansallistaa kuin jossakin Kiinassa. Ismo Alanko oli väärässä, Goon on väärässä ja sinä olet väärässä. Seuraava aloitus vähän parempaa kiitos.
Muuttakoon poijjaat hieman sitä logoa niin on laillinen, vaikka erektion omaava karhu. Seuraavaksi voisi suunnitella bändipaidan jossa on lähes erään kehitysyhtiön logo ja uuden levyn nimi joka voisi olla lähellä kehitysyhtiön nimeä tietenkin lain rajoissa.
sellaisenaan jonkun muun logon lainaaminen ilman lupaa ei tietenkään ole oikein.
Ei noita merkkejä vaan noin oteta ne yrityksen omaisuutta. Miten helvetti sä voit kirjoittaa noin naivia juttua tänne
Kuten Juho Eerola kirjoittaa, niin logo on Kehittämisyhtiö Cursorin omaisuutta. Cursorin tehtävänä on tuottaa palveluja yrittäjille ja elinkeinonharjoittajille, jollaiseksi tämä "ska yhtye Goon" on luettavissa!
Sen sijaan, että Cursor kieltää logon käytön, sen olisi kunnallisena palveluyhtiönä tietenkin tullut keskustella Goonin kavereiden kanssa siitä, miten logoa olisi muutettava!
MUTTA EIHÄN TÄÄLLÄ KOTKASSA NIIN VOI TEHDÄ! SAATTAISISIVAT PITÄÄ VIELÄ SIVISTYKSENÄ!
Juho on ansainnut tästä kirjoituksestaan vähintään taistelijan maljan ja lisäksi sen kuuluisa "papukaijamerkin"!
Mutta bändihän ilmeisesti käytti sitä logoa ennen mitään keskusteluja ja neuvotteluja, pösilö. Turha on inistä kun ...... on jo housussa.
Ne juntit, jotka puolustelevat tässä asiassa Cursorin toimia on syytä pistää peruskoulun ala-aseteelle ja sielläkin erityisopeukseen!
Selvyyden vuoksi totean siten, että nämä tollotkin toivon mukaan sen tajuavat, että Cursor Oy on pääasiassa kuntien omistama palveluorganisaatio, jonka tehtävänä on "Palvelemme kaikkia Etelä-Kymenlaakson yrittäjiä ja yrittäjiksi aikovia yrityksen perustamis- ja kehittämisasioissa. Tarjolla on kattavasti ja vaivattomasti monia yritystoiminnan perustamista ja kehittämistä tukevia palveluja muun muassa liikeidean suunnitteluun, rahoitukseen ja koulutukseen liittyen. Suurin osa neuvonnasta ja palveluista on maksuttomia". http://www.cursor.fi/palvelut_yrityksille
Cursoriin sovelletaan hallintolakia (6.6.2003/434). Tämän lain 7 §:n (Palveluperiaate ja palvelun asianmukaisuus) mukaan asiointi ja asian käsittely viranomaisessa on pyrittävä järjestämään siten, että hallinnossa asioiva saa asianmukaisesti hallinnon palveluita ja viranomainen voi suorittaa tehtävänsä tuloksellisesti. (http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2003/20030434)
Jos Cursorilla on asiassa jotakin sanottavaa, niin sen tehtävänä on ottaa yhteyttä kyseessä olevaan yhtyeeseen ja pyrkiä sopimaan asia! Näin tämä asia nyt vaan hyvää hallintoa noudattaen menee!
MUTTA EIHÄN TÄMÄ KELPAA CURSORILLE, EIKÄ TOSIN PAIKALLISILLE DEMAREILLEKAAN!
Joten mitenkäs se laskutehtävä taas menikään: 4/51 x 25 = ?
Kovin näyttää olevan vaikeaa!
Joo, voi päättää käytöstä, mutta ei edelleenkään logon muuttamisesta toiseksi. Alkeellinen virhe bändiltä joka ei markkinoinnista tiedä hevon helvettiäkään.
Koita tajuta, ettei se voi mennä lakia vastaan. Logon käyttämisellä tarkotetaan ihan muuta asiaa.
Miksi cursorilla edes pitäisi olla intressejä sopia suhteellisien tunnetun/arvokkaan logon käyttämisestä jonkun nevöhöörd (pa)ska-orkesterin kanssa?
Otettakoon vertailukohdaksi musiikki. Ei tämä orkesteri voi "lainata" muilta sävellyksiäkään ja vetää niitä omiin nimiin. Ihan yhtälailla graafisilla tuotteilla on oikeudet ja oikeuksilla haltijat. Piste.
Olisi aivan sama tilanne jos joku turha nevöhöörd-orkesteri alkaisi käyttää esim. Nokian logoa....tuskin logon oikeuksien omistaja sitä sallisi.
Kunnianosoitus? Millä lailla? Korkeintaan osoitus luomistaidon puutteesta jos ei itse saada omaa logoa aikaiseksi....Tuolla logiikalla minä voin ottaa käyttöön naapurin mersun ja se olisi hyväksyttävää jos kerron tapahtuman olevan kunnianosoitus naapurille/mersulle. Ei prkl. Toisen omaisuutte EI oteta omin luvin käyttöön, oli kyseessä mikä tahansa omaisuus.
on ilmeisen eri asia käyttää samaa nimeä kuin samaa logoa.
Vertaan siis, että jos yhtyeen nimi on Popeda niin ei kai ole mitään tekemistä auton kanssa.. Tai ravintolan nimi on Zetor, niin ei ole sama kuin traktori.. On The Rocks ravintola ei lillu jään päällä ja Praha ravintola ei ole sama kuin se kaupunki..
Back Room ravintola ei ole sama kuin esim. tää http://www.backroom.fi/
Logot onkin sitten toinen juttu, ja ne on lailla määritetty, että mikä on kenenkin.
bändin, jonka nimi on Kaupunginjohtaja Lindelöf?
Sillä nimellä tuskin montaa levyä myytäisiin saati keikkaa soitettaisiin..
Kun Cursorin tehtävänä kerran on luovia aloja ja paikallista yrityselämää kehittää, niin kysyn nyt että miksi Cursor ei anna omistuksessaan olevaa Karhulan lasitehtaan VANHAA LOGOA Goonin käyttöön? Siis Karhulan lasitehdastahan ei enää ole, vaan sen tehtaan omistaa Owens & Illinois niminen porvarisika Amerikasta. Vanhan yhtiön entisen logon voisi kehittämisyhtiö antaa nousevan luovan alan käyttöön.
Jos se menis sellasta lupaamaan, ne joutus maksamaan kovat rahat syytteen nostajalle. Sopimuksissa on yleensä kiellot jo valmiiksi asioista, että mitä ne koskettaa. Eihän Nokiakaan voi mennä kelleen paikalliselle yhtyeelle lupaamaan virallisesti käyttää jonku toisen yhtiön logoa, siten että sitä vielä muutetaan? Miten tää pitää nyt selittää näille idiooteille.
Siihen lakiin on turha vedota,mielipiteesi ovat jotenkin sairaita.
Ikäänkuin olisi kivi kengässä tai paskat housuissa?
oli muuttanut yhden sanan.
Näyttää olevan samaa porukkaa Cursor ja tämä Kehittämisyhdistys Seprat ry (www.seprat.net)! Molempien pitäisi olla palvelun tuottajia, mutta näyttää olevan niin, ettei heitä tippaakaan kiinnosta hyvinvointipalvelujen tuottaminen.
Seuraukset näkyvät sitten muun muassa tuolla mielenterveyskeskuksessa. Kun Jyrki Joensuu tammikuun lopussa lähti mielenterveysjohtajan paikalta, niin toista ei ole tilalle tullut. Siellä on nyt kuulemma yksi psykiatri, joka on jatkuvasti sairaslomalla! Terveysjohtaja Kari Korhonen lähtee näinä päivinä Helsinkiin. Mikäli vanhat merkit pitävät paikkansa niin uutta terveysjohtajaa on turha hakea!
MUTTA EI HÄTÄÄ! SALMISEN VESA VOI HOITAA YKSIN VAPAUTUVAT VAKANSSIT!
Tuleehan siitäkin säästöä kaupungille tai sitten ei!
Tämä "Amerikkalainen porvari****" tulee muuten maksamaan lisää työpaikkoja. Omistava luokka on päättänyt, että Kotkasta lähdetään sen kalleuden ja huonon työn tehokkuuden takia. Lisäksi vaikuttaa törkeät kiinteistöverot ja kunnallisverot. Ei ole omistavan luokan tehtävä pitää hengissä näitä ylimielisiä heikosti töitä tekeviä Kotkalaisluusereita. Sinä olet siellä politiikassa päättämässä näistä asioista. Tällä hetkellä kaiken maailman sosiaalipummit ja kaupungin työntekijät haluavat vain hyväksikäyttää omistavaa luokkaa ja se näkyy kaikissa poliittisissa päätöksissä.
Aikaa anteeksipyydälle on tämän viikon loppuun. Muuten tulee lisää uutisia.
Minulla ei ole mitään aikomuksia pyytää anteeksi joiltakin amerikkalaisilta koukkunokilta, jotka korppikotkina liitelevät pohjoismaisen hyvinvointivaltion kuolemaa tekevän ruumiin yläpuolella.
Ps. Mitäs lisäuutisia sulla oli tulossa?
Joko nämä uutiset riittävät. Eli oletko uudelleen harkinnut sitä anteeksipyyntöä ? Se anteeksipyyntö olisi syytä sitten julkaista Kymen-Sanomissa myös. Julkaistut uutiset ovat vasta pientä esimakua, kun tarkoituksena on opettaa Kotkalaisille hieman markkinataloutta.
Voi sinua pikkuinen Juho poika onneton pikku kymin paska
tulisi pyytää anteeksi yhtään mitää?
Kursor voidaan lakkauttaa vaikka heti. Se on lähinnä työllistänyt omia työntekijöitä ja on eräänlainen Kotkalaisen kommunismin muistomerkki. Kotka Hamina seudulta on hävinnyt n. 1000 työpaikkaa ja tilalle on tullut enintään 250. Sitten ne valehtelevat että nämä uudet tyäpaikat ovat jotenkin korvanneen vanhat. Tämä täyttä paskapuhetta ei ole saatu kuin neljännes lisää. Lisäksi on miljoonatolkulla otettu
Hyvä kun Eerolan Juho uskaltaa ihan omatoimisestikin nostaa tärkeitä asioita esiin!
Vai mitä tykkäätte tuosta kirjoituksesta? http://keskustelu.suomi24.fi/node/8209375
ETTEI VAAN TAAS OLISI CURSORILLA SORMENSA PELISSÄ?
Voi miten sinun poliittinen broilerius on tullut näkyviin asioissa. Et käsi asioista mitää. Puollat yritys logojen ryöstämistä.
Kyseessä on Karhulan Lasitehtaan vanha logo,mikä ei ole minkään firman käytössä enää.Karhulan Lasitehtaan omistaa nykyään amerikkalainen firma ja heillä ihan eri tunnus.Vanha logo Cursorin hallussa ja Cursorin tehtävänä olisi tukea paikallista elinkeinoelämää.Nyt siis sillä vain on se vanha logo kassakaapissaan ja ihan hyvin voisi antaa oikeudet käyttöön.
koita nyt tajuta, että logon tms. käytöstä mihin tahansa tarkoitukseen tulee neuvotella (ja joskus maksaakin) etukäteen. Niin ne asiat vaan oikealla tavalla hoidetaan!!
Populistin on vaikea tajuta oikeita asioita.