Vanha Kauppala?

Mikä se on se Vanha Kauppala? Liike on kirkkokadun varteen tullut mutta ei siellä näytä mitään myytävän tai olevan.
9431
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Minä lienen väärä henkilö arvioimaan Kauppalaa, kun olen sivukylältä. Sen tiedän historiasta että Kauppalassa lienee asustellut ns. "herroja". Ja on varmaan ollutkin siellä.

Äänestä
  • Wanha Kauppala-projekti kaunistaa kaupunkia monin eri tavoin. Tyhjät liikehuoneistot on otettu ja otetaan käyttöön, uutta rakennetaan ja opetetaan korjaamaan vanhaa.
    Muutaman viikon ajan on jo siistitty ympäristöä suuren suosion saaneilla talkoilla.
    Toimisto sijaitsee Kirkkokadulla (entinen SYP:n talo). Sinne voi ottaa yhteyttä.

    Äänestä

  • talkoisiin kirjoitti:

    Wanha Kauppala-projekti kaunistaa kaupunkia monin eri tavoin. Tyhjät liikehuoneistot on otettu ja otetaan käyttöön, uutta rakennetaan ja opetetaan korjaamaan vanhaa.
    Muutaman viikon ajan on jo siistitty ympäristöä suuren suosion saaneilla talkoilla.
    Toimisto sijaitsee Kirkkokadulla (entinen SYP:n talo). Sinne voi ottaa yhteyttä.

    Vanhassa kauppalassa on kyse siitä, että Matti Turunen ja Veli Matti Nenonen ovat ryhtyneet tuumasta toimeen. Tarkoituksena on saada vanhan kauppalan liike-elämä taas kukoistamaan vastapainona Porokylälle. Vanhaan kauppalaan perustetaan uusia yrityksiä ja muutenkin siistitään julkisuuskuvaa. Vanhan kauppalan asukkailla on mahdollisuus ryhtyä yrittäjiksi. Esimerkiksi ulkorakennuksiin voidaan perustaa pieniä yrityksiä. Muualta tulevat voivat hankkia taloja omistukseensa ja perustaa yrityksiä. Nyt on kaikilla vanhan kauppalan asukkailla on mahdollisuus osallistua alueensa kehittämiseen. Nurmeksen kaupunkikin on mukana, joten kannattaa kääntyä kaupungin tai projektissa työskentelevien puoleen. Nyt on mahdollisuutta saada EEU-rahoja kaikkiin toimiin (uudet yritykset, rakennusten korjaus, ympäristön parantaminen jne.). Muistelen lukeneeni, että kaupunkikin tukee toimenpiteitä 1000000 eurolla.

    Äänestä

  • on kyse siitä kirjoitti:

    Nyt mennään Nurmeksessa oikeaan suuntaan. Tunnen molemmat toimijat ja tiedän, että tulosta syntyy. Kävin keväällä Nurmeksessa ko. Kauppalan alueella. Huomioni oli, että kunnostettavaa on paljon, ensimmäiseksi laittaisin pihojen ympärillä repsottavat aidat kuntoon. Jos kaupunki on tukenut hanketta noin suurella rahamäärällä, niin sillä saataisiin talojen aidat ja tosi paljon muutakin kauniista kauppalasta aivan edustuskuntoon.

    Äänestä

  • etelästäpäin kirjoitti:

    Joka projektiin (ja keskusteluun) näyttää mahtuvan yksi häirikkö tai jarrumies. Keskeneräisiin asioihin puututaan ja niitä yritetään näköjään tätäkin kautta hankaloittaa. Kateus ja kampittaminen ovat voimavaroja sellaisissakin asioissa, joissa odottaisi yhteishenkeä. Käsittääkseni hankkeessa haetaan mahdollisimman hyviä tuloksia, joista olisi iloa kaikille nurmekselaisille ja paikkakunnalla vierailevillekin. Heidän näkemystensä ja kertomustensa kautta tehdään parasta markkinointia.

    Äänestä

  • old_profile_43062 kirjoitti:

    Eikö repsottaviin aitoihin saa puuttua? Onko se häiriköintiä tai kuten kirjoitat jarrumies. Taidat olla pahasti jälessä nykyajasta. Jarrumiehiä ei ole enää olemassakaan. Ennen oli VR:llä.

    Äänestä

  • old_profile_43062 kirjoitti:

    Joka projektiin (ja keskusteluun) näyttää mahtuvan yksi häirikkö tai jarrumies. Keskeneräisiin asioihin puututaan ja niitä yritetään näköjään tätäkin kautta hankaloittaa. Kateus ja kampittaminen ovat voimavaroja sellaisissakin asioissa, joissa odottaisi yhteishenkeä. Käsittääkseni hankkeessa haetaan mahdollisimman hyviä tuloksia, joista olisi iloa kaikille nurmekselaisille ja paikkakunnalla vierailevillekin. Heidän näkemystensä ja kertomustensa kautta tehdään parasta markkinointia.

    Kirjoituksesi on tosi syvältä.

    Äänestä

  • puhdaspaita kirjoitti:

    Kirjoituksesi on tosi syvältä.

    Kirjoitus oli Chepardille, jonka kirjoitus on syvältä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

muajussi kirjoitti:

Mikä se on se Vanha Kauppala? Liike on kirkkokadun varteen tullut mutta ei siellä näytä mitään myytävän tai olevan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu