Kela tiedottaa 29.5.2009
Perhekuntoutusta toteutetaan erilaisin työskentelyottein
Kelan psykiatrisen perhekuntoutuksen kehittämishankkeeseen osallistui vuosina 2000–2006 hieman yli 2 000 lasta ja nuorta. Nyt julkaistussa ensimmäisessä arviointiraportissa tarkastellaan perhekuntoutukseen ohjautumista, kuntoutuksen kohderyhmää sekä kuntoutuksen ja verkostoitumisen toteutumista vuosina 2005–2006.
Kelan psykiatrisen perhekuntoutuksen kehittämishankkeeseen osallistui vuosina 2000–2006 hieman yli 2 000 lasta ja nuorta. Nyt julkaistussa ensimmäisessä arviointiraportissa tarkastellaan perhekuntoutukseen ohjautumista, kuntoutuksen kohderyhmää sekä kuntoutuksen ja verkostoitumisen toteutumista vuosina 2005–2006.
Eduskunta myönsi valtion vuoden 2000 talousarviossa lisärahoitusta lasten ja nuorten mielenterveyspalveluihin terveydenhuollolle ja Kelalle. Erillismäärärahan turvin Kela käynnisti harkinnanvaraisena kuntoutuksena lasten ja nuorten psykiatrisen perhekuntoutuksen kehittämishankkeen.
Lapin yliopisto ja Kuntoutussäätiö toteuttivat kehittämishankkeen ulkoisen arvioinnin, johon vuosina 2005–2006 osallistui 11 palveluntuottajaa ja 578 lasta ja nuorta perheineen eri puolella Suomea. Perhekuntoutuksen pääasiallisena kohderyhmänä olivat 5–15-vuotiaat, jotka hoitavan tahon arvion ja suosituksen perusteella tarvitsivat perhekuntoutusta. Heillä täytyi olla lääkärin toteama psykiatrinen sairaus ja tarpeen mukainen hoitosuhde ennen kuntoutusta.
Perhekuntoutus muodostui avo- ja laitosjaksoista sekä tapaamiskerroista. Sisältö oli monimuotoista eli toiminnallista kuntoutusta, terapioita, vertaisryhmiä sekä työskentelyä lapsen läheisverkoston kanssa. Kuntoutus suunnattiin lapselle tai nuorelle, ryhmälle tai perheelle, ja se kesti yleensä 1–1,5 vuotta.
Kuntoutukseen lähettäjinä toimivat useimmiten lastenpsykiatrian poliklinikka, terveyskeskus tai koulu. Lapsilla ja nuorilla esiintyi yleisimmin neuropsykiatrisia oireyhtymiä, käyttäytymis- tai ahdistuneisuushäiriöitä tai masennusta.
Perheet ilmaisivat kuntoutukseen tulon syyksi useimmiten lapsen käyttäytymiseen liittyvät ongelmat, tunne-elämän tai aktiivisuuden ja tarkkaavuuden ongelmat. Vanhempien mielestä erityisesti lapsen tunne-elämässä mutta myös kaverisuhteissa, sosiaalisuudessa, tarkkaavuudessa ja käyttäytymisessä ilmeni kuntoutuksen ansiosta muutoksia.
Vanhemmat kokivat saaneensa kuntoutuksesta tietoja ja taitoja, joilla he pystyivät tukemaan lastaan muun muassa tunnetilojen käsittelyssä. Lapsia auttoivat yksilötapaamiset, ryhmään kuuluminen, toimintapainotteisuus ja määrätietoinen ohjaaminen. Vanhemmille tärkeitä olivat vertaistuki, vanhemmuuteen saatu tuki sekä perheille järjestetty yhteinen toiminta.
Arvioinnin mukaan on tärkeää kiinnittää huomiota kuntoutuksen käynnistymisvaiheeseen sekä palveluntuottajan ja lähettäjätahon yhteistyöhön. Kuntoutuksen sisällössä, osallistumismuodoissa, kestossa ja intensiivisyydessä tarvitaan joustavuutta perheiden tarpeen mukaan. Koko perheellä, sisarukset mukaan lukien, tulee olla mahdollisuus osallistua kuntoutukseen. Tarvitaan myös erilaisia työskentelyotteita: yksilötyöskentelyä lapsen kanssa, lasten ja vanhempien ryhmätyöskentelyä ja perheen kanssa työskentelyä sekä kotikäyntejä. Kuntoutuksen tueksi on hyvä luoda yhteisiä käytäntöjä lapsen lähiaikuisten kanssa päivähoidossa ja koulussa. Arviointi jatkuu vuoden 2009 loppuun asti.
http://kela.fi/in/internet/suomi.nsf/NET/290509115127PM?OpenDocument
Perhekuntoutusta toteutetaan erilaisin työskentelyottein
Kelan psykiatrisen perhekuntoutuksen kehittämishankkeeseen osallistui vuosina 2000–2006 hieman yli 2 000 lasta ja nuorta. Nyt julkaistussa ensimmäisessä arviointiraportissa tarkastellaan perhekuntoutukseen ohjautumista, kuntoutuksen kohderyhmää sekä kuntoutuksen ja verkostoitumisen toteutumista vuosina 2005–2006.
Kelan psykiatrisen perhekuntoutuksen kehittämishankkeeseen osallistui vuosina 2000–2006 hieman yli 2 000 lasta ja nuorta. Nyt julkaistussa ensimmäisessä arviointiraportissa tarkastellaan perhekuntoutukseen ohjautumista, kuntoutuksen kohderyhmää sekä kuntoutuksen ja verkostoitumisen toteutumista vuosina 2005–2006.
Eduskunta myönsi valtion vuoden 2000 talousarviossa lisärahoitusta lasten ja nuorten mielenterveyspalveluihin terveydenhuollolle ja Kelalle. Erillismäärärahan turvin Kela käynnisti harkinnanvaraisena kuntoutuksena lasten ja nuorten psykiatrisen perhekuntoutuksen kehittämishankkeen.
Lapin yliopisto ja Kuntoutussäätiö toteuttivat kehittämishankkeen ulkoisen arvioinnin, johon vuosina 2005–2006 osallistui 11 palveluntuottajaa ja 578 lasta ja nuorta perheineen eri puolella Suomea. Perhekuntoutuksen pääasiallisena kohderyhmänä olivat 5–15-vuotiaat, jotka hoitavan tahon arvion ja suosituksen perusteella tarvitsivat perhekuntoutusta. Heillä täytyi olla lääkärin toteama psykiatrinen sairaus ja tarpeen mukainen hoitosuhde ennen kuntoutusta.
Perhekuntoutus muodostui avo- ja laitosjaksoista sekä tapaamiskerroista. Sisältö oli monimuotoista eli toiminnallista kuntoutusta, terapioita, vertaisryhmiä sekä työskentelyä lapsen läheisverkoston kanssa. Kuntoutus suunnattiin lapselle tai nuorelle, ryhmälle tai perheelle, ja se kesti yleensä 1–1,5 vuotta.
Kuntoutukseen lähettäjinä toimivat useimmiten lastenpsykiatrian poliklinikka, terveyskeskus tai koulu. Lapsilla ja nuorilla esiintyi yleisimmin neuropsykiatrisia oireyhtymiä, käyttäytymis- tai ahdistuneisuushäiriöitä tai masennusta.
Perheet ilmaisivat kuntoutukseen tulon syyksi useimmiten lapsen käyttäytymiseen liittyvät ongelmat, tunne-elämän tai aktiivisuuden ja tarkkaavuuden ongelmat. Vanhempien mielestä erityisesti lapsen tunne-elämässä mutta myös kaverisuhteissa, sosiaalisuudessa, tarkkaavuudessa ja käyttäytymisessä ilmeni kuntoutuksen ansiosta muutoksia.
Vanhemmat kokivat saaneensa kuntoutuksesta tietoja ja taitoja, joilla he pystyivät tukemaan lastaan muun muassa tunnetilojen käsittelyssä. Lapsia auttoivat yksilötapaamiset, ryhmään kuuluminen, toimintapainotteisuus ja määrätietoinen ohjaaminen. Vanhemmille tärkeitä olivat vertaistuki, vanhemmuuteen saatu tuki sekä perheille järjestetty yhteinen toiminta.
Arvioinnin mukaan on tärkeää kiinnittää huomiota kuntoutuksen käynnistymisvaiheeseen sekä palveluntuottajan ja lähettäjätahon yhteistyöhön. Kuntoutuksen sisällössä, osallistumismuodoissa, kestossa ja intensiivisyydessä tarvitaan joustavuutta perheiden tarpeen mukaan. Koko perheellä, sisarukset mukaan lukien, tulee olla mahdollisuus osallistua kuntoutukseen. Tarvitaan myös erilaisia työskentelyotteita: yksilötyöskentelyä lapsen kanssa, lasten ja vanhempien ryhmätyöskentelyä ja perheen kanssa työskentelyä sekä kotikäyntejä. Kuntoutuksen tueksi on hyvä luoda yhteisiä käytäntöjä lapsen lähiaikuisten kanssa päivähoidossa ja koulussa. Arviointi jatkuu vuoden 2009 loppuun asti.
http://kela.fi/in/internet/suomi.nsf/NET/290509115127PM?OpenDocument
Vastaukset 3
Vanhimmat
http://dspace2.lib.helsinki.fi:8081/dspace/bitstream/handle/10250/8200/Selosteita69.pdf?sequence=4
2 Lasten ja nuorten mielenterveys
2.1 Mielenterveysongelmat
Lasten ja nuorten psyykkinen hyvinvointi ja syrjäytymisen
riskit ovat olleet keskeisesti esillä viime vuosina.
Syitä lasten ja nuorten mielenterveysongelmiin
on etsitty yksilö- ja perhetasolta, jolloin keskustelu
on kääntynyt perheiden kriiseihin, perherakenteiden
muutoksiin ja vanhemmuuden katoamiseen.
Taloudellisten tekijöiden vaikutusta perheiden
hyvinvointiin on myös pohdittu. Yhtä selittävää
syytä ei ole löydetty. Raportissa tarkastellaan eri tutkimustulosten
perusteella mielenterveysongelmien
esiintymistä erikseen lapsilla ja nuorilla. Tarkastelua
hankaloittaa se, että aikaisemmissa tutkimuksissa ei
ole aina kerrottu, minkä ikäisistä lapsista tai nuorista
on kyse. Itse olemme käyttäneet lasten ja nuorten
ikärajana karkeasti 12:ta vuotta, josta voidaan katsoa
alkavan nuoruuden varhaisvaiheen4.
Lasten mielenterveysongelmat. Epidemiologisia
tutkimuksia lasten psyykkisistä häiriöistä löytyy
vähän. Yksi siteeratuimmista on Michael Rutterin
työtovereineen 1970-luvun puolivälissä Englannissa
tekemä selvitys psyykkisten häiriöiden esiintyvyydestä
10–11-vuotiailla lapsilla. Kyselylomakkeisiin
sekä lasten ja vanhempien haastatteluun perustuneen
tutkimuksen mukaan psyykkisiä häiriöitä oli
noin 12 %:lla lapsista Wightin saarella ja 25 %:lla
lontoolaislapsista. Suomessa toteutettiin vuosina
1989–1990 seulontalomakkeisiin pohjaava epidemiologinen
tutkimus 8–9-vuotiaiden lasten käytös-
ja tunnehäiriöistä (nk. Lapset-tutkimus). Sen
mukaan lapsista 11,2 %:lla oli vanhempien arviointien
perusteella psyykkisiä häiriöitä ja opettajien
arviointien perusteella 13,9 %:lla. Lasten itse ilmaisemien
oireiden perusteella 6,9 %:lla oli masennusta.
Kaiken kaikkiaan 24 %:lla lapsista pääteltiin olevan
psykiatrisia oireita joko vanhemman, opettajan tai
lapsen oman arvion mukaan.5 Tutkijoiden mukaan
psyykkistä häiriintyneisyyttä on Suomessa noin
4 Blos 1966.
5 Almqvist ym. 1999a, 8–11, 15.
20 %:lla kouluikäisistä lapsista.6 Tulosten varmistamiseksi
tutkijat toteuttivat puolistrukturoidun
haastattelututkimuksen, jonka perusteella lasten
psyykkisten häiriöiden osuudeksi väestötasolla
arvioitiin 21,8 %, pojilla 29,8 % ja tytöillä 12,8 %.7
Lapsilla tavallisimpia psyykkisiä häiriöitä ovat tarkkaavuushäiriöt
sekä käytös- ja uhmakkuushäiriöt.
Myös traumaperäinen stressihäiriö sekä ahdistusja
pelkotilat ovat tavallisia lapsilla.8 Viime vuosina
huomiota on kiinnitetty myös nk. neuropsykiatrisiin
oireyhtymiin, joilla tarkoitetaan hyperkineettisiä
häiriöitä (esimerkiksi aktiivisuuden ja tarkkaavuuden
häiriö, ADHD), Aspergerin oireyhtymää,
Touretten syndromaa sekä pakkotoimintaista pakkoajatuksista
häiriötä9.
Aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriö (ADHD) on
yleisimpiä lasten ja nuorten psykiatrisia sairauksia
tai häiriöitä. Keskeiset oireet ovat tarkkaamattomuus,
ylivilkkaus ja impulsiivisuus, ja niitä esiintyy
yli 10 %:lla lapsista.10 ADHD:n diagnostiset kriteerit
täyttyvät määrittelytavasta riippuen 4–10 %:lla
(DSM-IV) tai 1,5–2,5 %:lla (ICH-10) lapsista.
Suomalaisessa lastenpsykiatrisessa epidemiologisessa
tutkimuksessa ADHD:n esiintyvyydeksi saatiin
vuonna 1989 kahdeksanvuotiailla 4 % (DSM-III).
Useamman häiriön esiintyminen samanaikaisesti
on yleistä ADHD:n yhteydessä. Yli puolella ADHDdiagnoosin
saaneista lapsista esiintyy uhmakkuustai
käytöshäiriöitä ja 15–50 %:lla ahdistuneisuushäiriöitä.
Arviot masennuksen samanaikaisuudesta
ADHD:n kanssa vaihtelevat 9:stä 23 %:iin. Erityiset
oppimisvaikeudet sekä puheen ja kielen kehityksen
häiriöt, nykimisoireet (tic-oireet) sekä motoriset
ongelmat ovat tavallisempia ADHD-diagnoosin
saaneilla kuin muilla lapsilla. Myös sosiaalisen
vuorovaikutuksen ongelmia esiintyy jopa 40 %:lla.
Lisäksi joillakin lapsilla todetaan laaja-alainen kehityshäiriö,
esimerkiksi Aspergerin oireyhtymä.11
Tutkimuksista riippuen on arvioitu, että ADHD
on pojilla 3−9 kertaa yleisempää kuin tytöillä12.
Lapset-tutkimuksen mukaan ADHD:n esiintyvyys
oli 8–9-vuotiailla pojilla 6 % ja tytöillä 2 % vuonna
198913.
6
Aspergerin oireyhtymällä tarkoitetaan lapsuusiässä
ilmenevää neurobiologista, periytyvien tekijöiden
aiheuttamaa häiriötä. Sen kliinisinä löydöksinä ovat
sosiaalisen vuorovaikutuksen vaikeudet, riippuvuus
rutiineista ja rituaaleista, erikoiset kiinnostuksen
kohteet, pikkutarkka ja muodollinen puhe, eleiden
ja ilmeiden puutteellisuus ja motoriikan kömpelyys.
Aspergerin oireyhtymän esiintyvyystutkimuksia
on tehty vähän. On arvioitu, että sitä potevia lapsia
ja aikuisia olisi Suomessa 40 000. Arvio perustuu
ruotsalaiseen vuonna 1993 tehtyyn väestöpohjaiseen
vertailuun 7–16-vuotialle.14 Suomessa Aspergerin
oireyhtymän esiintymistä on selvitetty Pohjois-Pohjanmaan
keskussairaalan alueella, jossa Aspergerin
esiintyvyydeksi 8-vuotiaiden keskuudessa arvioitiin
2,7/1 000 lasta15. Kansainvälisissä tutkimuksissa on
arvioitu Aspergerin oireyhtymän esiintyvyydeksi
0,3–48,4/10 000. Pojilla Aspergerin oireyhtymää on
arvioitu esiintyvän 4–6 kertaa enemmän kuin tytöillä.
On pidetty mahdollisena, että tyttöjen kohdalla
Aspergerin oireyhtymä on alidiagnosoitu.16
Lasten käytöshäiriöille on ominaista hyökkäävä tai
uhmakas käyttäytyminen. Kansainvälisten tutkimusten
mukaan käytöshäiriöitä esiintyy 10–11-vuotiaista
4–12 %:lla. Lapset-tutkimuksessa käytöshäiriöitä
arvioitiin esiintyvän 8–9-vuotiaista pojista
4,3 %:lla ja tytöistä 1,0 %:lla. Arviot perustuivat
vanhempien haastatteluihin. Käytöshäiriöön liittyy
usein muita psyykkisiä häiriöitä, joista tavallisimmat
ovat tarkkaavuushäiriö, lukihäiriö ja masennus.17
Taulukkoon 1 on koottu lapsilla esiintyviä mielenterveyden
häiriöitä. Tiedot perustuvat Kirsti Kumpulaisen
(2004) artikkeliin, jossa hän siteeraa sekä
suomalaisia että kansainvälisiä tutkimuksia.
Mielenterveyden häiriöiden tarkasteluissa tutkimusten
vertailtavuus on vaikeaa. On korostettu, että
tulokset ovat sidoksissa kulttuurisiin ja kansallisiin
tekijöihin ja riippuvat myös käytetyistä tutkimusmenetelmistä,
jotka vaihtelevat eri tutkimuksissa.
Häiriöiden luokituksissa on tapahtunut muutoksia,
ja eri aikoina on suosittu erilaisia luokituksia, erilaista
tiedonkäsittelyä ja tulosten esittämiskäytäntöjä.18
Usein myös lapsen tai nuoren käyttäytymisessä
näkyvät ongelmat voivat olla laajoja ja tuen tarve
14 Nieminen ym. 2000, 967.
15 Mattila ym. 2007, 643.
16 von Wendt ym. 2006, 55
17 Moilanen 2004a, 268–269.
18 Haarasilta ym. 2000, 2635.
voi koskea koko perhettä ja lähiympäristöä 19. Lapsilla
on usein voitu diagnosoida monia häiriöitä
samanaikaisesti. Tällöin voidaan katsoa olevan kyse
vakava-asteisista ongelmista. Vakava-asteista psykopatologiaa
ja toimintaongelmia on eri tutkimuksissa
havaittu 6–19 %:lla lapsista eri puolilla maailmaa.
Jonkinasteisia psyykkisiä ongelmia ja häiriöitä on
tutkimusten mukaan lähes joka viidennellä kouluikäisistä
lapsista.20
Nuorten mielenterveysongelmat. Nuoruus on
monien mielenterveyden häiriöiden tyypillinen
alkamisikä. Terhi Aalto-Setälän ja Mauri Marttusen
(2007) artikkelin mukaan noin puolet aikuisten
mielenterveyden häiriöistä on alkanut ennen 14
vuoden ikää ja kolme neljästä ennen 24 vuoden ikää.
Nuoruudessa mielenterveyden häiriöitä esiintyy
enemmän kuin lapsuudessa ja enemmän varttuneemmilla
kuin varhaisnuorilla. Varhaisnuoruusiässä
(12–14-vuotiailla) mielenterveyden häiriöt ovat
yleisempiä pojilla kuin tytöillä, mutta varsinaisesta
nuoruusiästä (15–17-vuotiaista) lähtien niitä on
todettu enemmän tytöillä. Kaupunkilaisnuorilla
häiriöitä on todettu esiintyvän enemmän kuin
maaseudulla asuvilla ja alemmissa sosiaaliryhmissä
enemmän kuin ylemmissä.21
Varhaisnuoruudessa yleisimpiä häiriöitä ovat käytös-
ja tarkkaavuushäiriöt. Tarkkaavuushäiriöitä
esiintyy kuitenkin nuoruudessa vähemmän kuin
lapsuudessa, minkä on katsottu johtuvan mm. iän
myötä tapahtuvasta ADHD-oireiden muuttumisesta
ja lievenemisestä.22 Varsinaisesta nuoruusiästä
lähtien varhaiseen aikuisuuteen asti tavallisimpia
ovat ahdistuneisuus-, mieliala- ja päihdehäiriöt.
Häiriöiden esiintyvyys on vaihdellut eri tutkimusten
mukaan 15:n ja 25 %:n välillä. Karkeasti on yleistetty,
että noin joka viides nuori kärsii häiriötasoisesta
mielenterveyden oireilusta.23 Nuoruusikäisillä psykiatristen
häiriöiden määrittelyä vaikeuttavat vielä
kehitykselliset sekä perheeseen ja muuhun ympäristöön
liittyvät tekijät. Tyttöjen ja poikien nuoruusiän
kehitys on monessa suhteessa erilaista ja lisäksi erot
yksilöiden kesken voivat olla hyvinkin suuria.24
Nuoruusiän käytöshäiriöistä osa rajoittuu nuoruuteen,
mutta osa niistä on alkanut jo lapsuudessa, ja
19 Pönkkö ym. 2002, 7; Kumpulainen 2004, 132–133.
20 Almqvist ym. 1999a, 7–8, 13.
21 Aalto-Setälä ja Marttunen 2007, 208–209.
22 Rintahaka 2007, 218; Lasten ja nuorten aktiivisuuden … 2007.
23 Aalto-Setälä ja Marttunen 2007, 209.
24 Haarasilta ym. 2000, 2635.
katsomassa kun jos kopioi tänne niin numerot menevät sekaisin. Mielenkiintoista luettavaa.
http://dspace2.lib.helsinki.fi:8081/dspace/bitstream/handle/10250/8200/Selosteita69.pdf?sequence=4