Pitäisikö jo puuttua tuollaiseen meininkiin ja röyhkeyteen

Manuel el Russia

"Matka asuntoautolla Ahvenanmaalle maksaa 350€"

"Ahvenanmaa rahastaa röyhkeästi Suomen valtion maksamilla saaristolautoilla. Järjettömät hinnat on voimassa asuntoautoille ja asuntovaunuille vain parhaana lomasesonkina. Muina aikoina maksut ovat noin kymmenes osa kesäkauden hinnoista.
Ahvenoitten hotellibisneksiä yritetään tukea todella röyhkeästi."
Tuossa saaristoliikennettä, mutta..

Suosiiko Ahvenanmaa ruotsalaisia turisteja kuljettamalla heitä melkein ilmaiseksi autolautoilla Ahvenanmaan ja ruotsin välisessä liikenteessä?

Onko suomi velvollinen maksamaan ruotsalaisten kuluja?
Yritetäänkö suomenvaltiota jujuttaa Ahvenanmaalaisten toimesta ja maksattaa vieraanvaltion menoja suomalaistenveroista?
Ahvenanmaan röyhkeys suomalaisia syrjivällä toiminnallaan on vertaansa vailla koko maailmassa.

Suomessa toimii myös puolue joka sanoo olevansa kaksikielinen, mutta jo puolueen nimi kertoo paljon: Svenska Folkpartiet, eli SFP. Suomen kielistä nimeähän sillä ei olekaan, mutta suomennos lienee tällainen: ruotsalainen kansanpuolue.

Tarvitseeko suomessa olla vieraanmaan asioita hoitava puolue?

10

546

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ålanderi

      "Ahvenanmaa rahastaa röyhkeästi Suomen valtion maksamilla saaristolautoilla."

      muuten kotini, siis Ahvenanmaa, olisi täynnä näitä saatanan "karvanaamareita", liikenne olisi jumissa jne...joten lähtekää kaikki juntit ja karvanaamarit venäjälle....sinne vielä mahtuu :D

      Sinä Manuel el Russia voit jäädä sinne venäjälle pysyvästi asumaan. Ei kukaan kaipaa sinua täällä ei ainakaan Ahvenanmaalla :D:D

    • tonkija

      Ihan samaa sontaa jauhoit jo vuosi sitten. Mitenkähän olisi jos seuraisit aikaasi ja tutkisit nykypäivän meininkiä. Ahvenanmaalaisilla on oikeus rahastaa ja tyhmät maksaa.

      • tonkija

        Siis aivan aito suomalainen. Syntynyt ja asunut ikäni ihmisten parissa jotka osaavat käyttää päätään. Ei ole tarvinnut vuosi tolkulla jankuttaa samaa asiaa vaan on mennyt opit helpommin perille. Miten on arvon Lukeneella, Seuranneella Suomaliseksi syntyneellä ja Sinivalkoista, Samanarvoinen, Rumani nimimerkien päänsisäisen kovalevyn kunto?


    • luunyrkki

      Suosiiko Ahvenanmaan matkailu ruotsalaisia
      Kirjoittanut: Lukenut / 14.5.07 / klo 13:43

      Ahvenanmaan matkailu suosiiko se ruotsalaisia.Esimerkiksi
      laivalippujen hinnoissa on huomattavia etuisuuksia
      ruotsin Ahvenanmaan välisessä liikenteessä.Onhan matka lyhyempi ruotsiin mitä suomeen,mutta sekö sitten sen hinta eron selittää?Myös lauttaliikenne on vilkasta Ruotsin Ahvenanmaan välillä.Ehkäpä tähänkin kysymykseen joku antaa sopivan vastauksen.
      Valtiohan avustaa Ahvenanmaan varustamoja sievoisella summalla,mutta silti se tuntuu vain tappiolliselta Ahvenanmaan päättäjistä.

      • Oli herrak.

        erialueet oikeudet.


    • Onkohan nimimerkki nyt kokonaan unohtanut, että ahvenanmaalaisetkin maksavat veroja, joten sieltä Suomen valtion kassasta löytyy myös ahvenanmaalaisten rahoja.
      Itse asiassa juuri viime viikolla Ahvenanmaan poliitikot yrittivät ottaa oman verotuksen puheeksi Matti Vanhasen kanssa, mutta pääminesteri tyrmäsi heti ajatuksen.
      Lautat on ensisijaisesti tarkoitettu saaristolaisten kulkuvälineeksi, ei turisteille. Jos turisti haluaa matkustaa niillä, hänen täytyy maksaa (ilmainen, jos yöpyy saaristossa).
      Ruotsin ja Ahvenenmaan välinen matka on lyhyt, eikä esim hyttejä ole käytössä, joten on selvää, että matka maksaa vähemmän.

      • Manuel el Russia

        Aina selityksiä löytyy ja me ymmärrämme, että suomalaisen on maksettava aina enemmän, kun matkustaa punkkeja vilisevälle Ahvenanmaalle.
        Onhan hirveää jos suomenkieliset matkustaisivat kotimaassaan Ahvenanmaalle edullisemmin mitä ruotsalaiset. Lisäksi Ahvenanmaa on jo tavallaan varattu vain ruotsalaisille, kun on se kielikin silloin oikea eikä heidän tarvitse kuulla tyhmää Suomea omassa ålandissaan.
        Ja se OOlannin sota oli hirveä......

        Borrelioositapaukset ovat lisääntyneet ahvenanmaalla.
        Eniten tapauksia esiintyy saaristossa ja Ahvenanmaalla, missä ilmaantuvuus on kansainvälisestikin erittäin suuri. Borreliatapauksia on esiintynyt runsaasti vuoden 2004 jälkeen. Borreliaa esiintyi eniten kesäisin, syksyllä, elo-marraskuussa Ahvenanmaalla.

        Aivopesty ahvennainen voi kertoa satuja, ettei Ahvenanmaalla esiinny punkkeja eikä yhtään borreliatapausta sen enempi mitä pohjoisessa suomessakaan.


      • ei Manuel
        Manuel el Russia kirjoitti:

        Aina selityksiä löytyy ja me ymmärrämme, että suomalaisen on maksettava aina enemmän, kun matkustaa punkkeja vilisevälle Ahvenanmaalle.
        Onhan hirveää jos suomenkieliset matkustaisivat kotimaassaan Ahvenanmaalle edullisemmin mitä ruotsalaiset. Lisäksi Ahvenanmaa on jo tavallaan varattu vain ruotsalaisille, kun on se kielikin silloin oikea eikä heidän tarvitse kuulla tyhmää Suomea omassa ålandissaan.
        Ja se OOlannin sota oli hirveä......

        Borrelioositapaukset ovat lisääntyneet ahvenanmaalla.
        Eniten tapauksia esiintyy saaristossa ja Ahvenanmaalla, missä ilmaantuvuus on kansainvälisestikin erittäin suuri. Borreliatapauksia on esiintynyt runsaasti vuoden 2004 jälkeen. Borreliaa esiintyi eniten kesäisin, syksyllä, elo-marraskuussa Ahvenanmaalla.

        Aivopesty ahvennainen voi kertoa satuja, ettei Ahvenanmaalla esiinny punkkeja eikä yhtään borreliatapausta sen enempi mitä pohjoisessa suomessakaan.

        Se on tyhmääkin surkeampi. Ruotsista on siksikin halvempaa matkustaa Ahvenanmaalle kun matkaan menee pari tuntia ja Turusta runsa viisi. Olisikohan Manuel nyt niin, että matka on lyhyempi Ruotsista. En kyllä tajua sinun näkemystäsi. Olet surkea. Näet kaiken vastakohtaisena. Siihen ei ole lääkitystä, joten tee jotain radikaalia itsellesi. Esim. ...! Punkki on porannut pääsi seulaksi. Taitaa asialla ollut itäisen Suomen punkki.


      • Manuel el Russia
        ei Manuel kirjoitti:

        Se on tyhmääkin surkeampi. Ruotsista on siksikin halvempaa matkustaa Ahvenanmaalle kun matkaan menee pari tuntia ja Turusta runsa viisi. Olisikohan Manuel nyt niin, että matka on lyhyempi Ruotsista. En kyllä tajua sinun näkemystäsi. Olet surkea. Näet kaiken vastakohtaisena. Siihen ei ole lääkitystä, joten tee jotain radikaalia itsellesi. Esim. ...! Punkki on porannut pääsi seulaksi. Taitaa asialla ollut itäisen Suomen punkki.

        "Ruotsista on siksikin halvempaa matkustaa Ahvenanmaalle kun matkaan menee pari tuntia ja Turusta runsa viisi. "

        Katsos hyvä naapuri riippuu ihan siitä mihin satamaan kulloinkin ollaan matkalla.
        Maarianhaminasta - Tukholmaan ei mennä näillä laivoilla parissa tunnissa.

        Ja hinnastoja voi kukin katsella ja vertailla hintoja?

        "En kyllä tajua sinun näkemystäsi. Olet surkea." ????


      • Sklibo

        Menipä keväisin koiranpaskoja hämmästelevältä nuijalta pasmat sekaisin.

        Heh-heh.


    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miksi persuilla ei ole firmoja?

      Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?
      Maailman menoa
      82
      7076
    2. Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015

      Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit
      Maailman menoa
      26
      7043
    3. Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan

      Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k
      Maailman menoa
      106
      6143
    4. Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä

      Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?
      Maailman menoa
      45
      5394
    5. Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?

      Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik
      Maailman menoa
      84
      5228
    6. Demarikultin uhri kertoo

      Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa
      Maailman menoa
      60
      5163
    7. Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?

      Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus
      Maailman menoa
      40
      5088
    8. Sanna valittiin Euroopan huonoimmaksi pääministeriksi

      Sannan kaudella Suomi oli ainut maa missä bkt laski. Kannattaa huomata, että luvut valitsi Sannan huonoimmaksi. Ihmiset
      Maailman menoa
      27
      4575
    9. Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä

      "Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv
      Maailman menoa
      16
      3447
    10. Vasemmistolaiset paskat eivät nousseet seisomaan kun Akaan kaupunginvaltuusto

      vietti hiljaisen hetken Charlie Kirkin muistoksi https://www.aamulehti.fi/uutiset/art-2000011523016.html
      Maailman menoa
      300
      3370
    Aihe