EU on talouskriisissä ongelma eikä ratkaisu
Maailmanlaajuinen talouskriisi on myös talousjärjestelmän kriisi. Yksi keskeisiä tekijöitä kriisin taustalla on pääomien liikuttelun vapaus, joka on tehnyt ennennäkemättömän keinottelun mahdolliseksi. Joidenkin keinottelijoiden valtavien voittojen kääntöpuolella ovat valtavat tappiot, jotka lankeavat tavallisten kansalaisten – veronmaksajien – maksettaviksi.
Keinottelutalous on tehty mahdolliseksi poliittisin päätöksin. EU:n perussopimuksiin on kirjattu, että ”jäsenmaat eivät saa puuttua pääomien liikkeisiin”. Näin EU suosii keinottelua samalla kun se kieltää jäsenmaita suosimasta paikallista taloutta tai työllisyyttä.
EU:n tärkeimpiä taustavoimia ovat sen suurten jäsenmaiden lisäksi suuryritykset. Ne ovat hyötyneet unionin valtaa ja pääomia keskittävästä politiikasta, joka on lisännyt eriarvoisuutta ja köyhyyttä. EU:n politiikan häviäjiä ovat ihmisten enemmistön lisäksi demokratia ja ympäristö.
Kansainvälisten kriisien ratkaisemiseen tarvitaan enemmän kansainvälistä yhteistyötä. Sitä voi kuitenkin tehdä vain sellainen maa, jolla on päätösvalta omiin asioihinsa. EU on tässäkin ongelma eikä ratkaisu. Olisi jo korkea aika avata avoin julkinen keskustelu Suomen tulevaisuuden vaihtoehdoista.
Itsenäisyyspuolue esittää – toisin kuin mikään eduskuntapuolueista – selkeän vaihtoehdon EU-jäsenyydelle: Erotaan EU:sta ja rakennetaan Suomesta oikeudenmukainen ja hyvin voiva yhteiskunta, joka on sotilasliittojen ulkopuolella.

Vastaukset 11
Vanhimmat
rahaa palkaa eussa???????????????????????Opettele edes suomea!
täys mestari KYSYMYSMERKKIEN kirjoittaja, joten empä suuremmin moittisi toisten kirjoituksia SINUN kirjoitus taidolla ...............
kirjoitustaidon
En ole yksin !
Eu-ssa jokainen meppi saa kirjoitustaitoisen sihteerin.
Olisipa se kiintoisaa jos ja kun minäkin saisin nauttia sellaisesta avusta.
Asioihin pystyn tarttumaan ja etsimään tietoa, -päättelemään asia-sisällöiksi, mutta oikeinluvun pyydän Teidän ystävällisesti suorittavan lukiessanna, kiitos.
Edustan tämäntasoista kirjoitustaitoa.
terveisin
aune m. numero 212
Ei riitä, että osaa lukea ja kirjoittaa, pitää myös ymmärtää kirjoitettu teksti. Lisäksi on kirjoitettava niin, että muutkin saavat asiasta tolkun, eikä suoltaa tekstiä kuin kakkaa lapsen pepusta. Varoittavia kirjoitusesimerkkejä tuottaa eräs meppiehdokas tuutin täydeltä, joten siitä vaan opiskelemaan.
Asiaa puhut!
miten on Aune sujuuko lontoon kielen taito?,onhan se kuitenkin tärkeää että
kielipuoli on sujuvassa kunnossa !?
Kieli pyörii sujuvasti.
Eu-ssa on simulttaani-tulkkaus, jokainen meppi niin halutessaan kuuntelee ja keskustelee omalla äidinkielellään,
joten se puoli toimii kaikilla.
mutta olisikohan se Englannin kieli jota tarkoitit ?
Miten meinaat torjua vaikkapa Berulsconin, kun se puhuu käsillään italiaa ja haukkuu mÄmmiä tai pärjäätkä, kun kysyt polakilta missä on lähin tulkkipalvelu. Kunhan oppisit ilmaisemaan ajatuksesi edes suomeksi, olisi sekin suotavaa. Jos joku väitää ymmärtävän kirjoituksiasi, on todelliden ammattiarvaaja. Tosin onhan se niinkin, että antaa politiikassakin kaikien kukien kukkia hakihan Albertkin Kotkan kaupunginjohtajan virkaa.
google ja kohta haminassakin! kato viellä onko sillä "teenjuojien"
ja amerikan englannin kielellä mitään eroa =)