pöytätavoista

Apina ei lue ruokarukousta. Siis kiitä ja siunaa ruoka, se on todella hyvä tapa!

että on vielä ruokaa. Voi ronklata ja nirsoilla, ainakin Suomessa. Ehkä tulee ajat, jolloin tämä yltäkylläisyys ei olekaan itsestäänselvyys. Ei saakaan sitä päivän pitsaa enää. Mitäs sitten sanotaan?

Miksi kiittää ku on syöny? Ite en kiittele, sanon vaan ett menihän tuo alas, jos kumppani kysyy maistuiko? Ei muakaan kiitellä ku oon pessy pyykin, siivonnu tai tehny muuta hyödylistä kotityötä! No, vierailulla vanhuksien luona "lipsahtaa" kiitti. Mutta sekin hyvin ponnettomasti. Vanhanaikaista kiitellä. Kunnon röyhtäisy ja päälle pieraisu niin siinä kokki tietää ett "kiitti vaan"!
Näin meillä.

niinpä on näin kirjoitti:

Miksi kiittää ku on syöny? Ite en kiittele, sanon vaan ett menihän tuo alas, jos kumppani kysyy maistuiko? Ei muakaan kiitellä ku oon pessy pyykin, siivonnu tai tehny muuta hyödylistä kotityötä! No, vierailulla vanhuksien luona "lipsahtaa" kiitti. Mutta sekin hyvin ponnettomasti. Vanhanaikaista kiitellä. Kunnon röyhtäisy ja päälle pieraisu niin siinä kokki tietää ett "kiitti vaan"!
Näin meillä.

Lue lisää

isäni ei edes laitoksessa saa santsia .. vuodeosasto mieti

Ja intiaanit tekevät sitä vieläkin, ihan varmuuden vuoksi. Todellako?

Typerä kysymys: muistaako kukaan elämää ilman pizzaa, kebabia tai mcdonald'sia?
Siitä ei ole pitkäkään aika, eihän.

Kyllä kiitos on paikallaan. Aivan vain siitä että on ollut hauskaa ruokaseuraa.

Maailma on täynnä tapoja, mutta kiitollisuuden osoittaminen saadessaan jotain hyvää osakseen on yleismaailmallista - on se sitten röyhtäilyä tai piereskelyä.

Kellä sitten kiitollisuutta osoitetaan on jo toinen asia eikä sillä niin merkitystä olekaan. Ravinto ja muut siihen verrannolliset asiat kuuluvat ihmisen perustarpeisiin, jotka huomataan vasta kun ne puuttuvat. Ja suurelta osalta maailman ihmisiä ne puuttuvat.

Jotenkin me luulemme, että maailma on niin staattinen paikka, että se ei voi muuttua siitä, mitä se nyt on. Ruokaa on pöydässä tänään, huomenna, ylihuomenna - aina ja ikuisesti. Väärin ja vieläkin väärin - jo pelkkä äkillinen työttömyys saattaa aiheuttaa vähintäänkin pienen ruokapulan suomalaiseenkin pöytään.

Me vain unohdamme kiittää siitä, mitä on, silloin kun sitä on. Sitten kun sitä ei ole, asia asettuu vasta kontekstiinsa.

Eikä ole enää edes aihetta kiittää - ainoastaan toivo paremmasta jää jäljelle.

Voihan sitä toki kiittää ruokaseurastakin, onhan se kohteliasta. Meidän perheessä kiitos ruoasta osoitetaan yleensä sen valmistajalle, mutta jokainen voi vielä ennen ateriointia siunata ja kiittää sen ruoan, mikä lautasellaan on.

Itse ennen aterioinnin aloitusta laitan kädet lautasen reunoille ja siunaan ruokani ja kiitän ateriastani; oli se sitten oma tekemäni, tahi toisen. En sano sitä ääneen välttämättä, se on vain sellainen kunnioituksen ja kiitollisuuden hetki siitä, että on ruokaa mitä syödä.

Kiitollisuus luo miellyttävän ilmapiirin ja opettaa ihmistä olemaan kiitollinen monista eri asioista; joita ei välttämättä ollut aikaisemmin edes huomannut. Kuin vasta silloin kun niitä ei enää ole.

Kyllä minusta kannattaa pitää kiinni kohteliaista tavoista, olivat ne sitten tervehtimisiä, kiitoksia tai mitä muuta tahansa. Pientä arkipäivän hellyyttä ja ystävällisyyttä kanssaihmisiä kohtaan. Ei sitä ole koskaan liikaa.

Kaunista kesän jatkoa kaikille!

Kiitos ruoailun jäkeen ole tarkoitettu siksi , että yleesä oli saatu syödä. Nykyään ei monikaan ymmärra millainen asia oli, että yleesä sai syödä. Ei tarvi mernnä kuin noin 60 vuotta takaisin. Silloim kiitos oli varhin aiheellinen monissa paikoissa. Ja aiemmin nälkävuosin tilanne oli vielä kauheampi aterioiden suhtee. 1866-1868 suomen väestöstä kuoli nälkään 8%. Silloin kiitos varmaan tuli sydämmestä. Ja vielä nytkää ei läheskään kaikilla ole olen niin kovin suuri mahdollisuus saada kunnollista ruokaa. Leipäjon monissa kaupungeissa osoittavat se. Eli kyllä kiittäminen on hieno asia.