Piti kirjoittaa pitkäkin sepustus menneestä elämästäni, mutta ketäpä se kiinnostaisi. Tiivistelmänä, että sairastin masennusta vuosikausia. Lopulta se ihme kyllä rupesin hieman heltiämään ja sain jopa mukavan tyttöystävän, peräti toista kertaa elämässäni (tiedän kyllä että kaikilla ei ole ollut ensimmäistäkään...)
Noh, hetken aikaa meni hyvin kunnes sitten yllätin tämän mukavan tyttöystäväni sängystä hyvän kaverini kanssa. En oikein jaksanut edes suuttua, ehkä sana 'romahdus' olisi aika kuvainnollinen. Nyt kun aikaa on jo kulunut jonkin verran tapahtumasta, mielessäni liikkuvat vain erittäin väkivaltaiset ajatukset. Haluaisin vain satuttaa kaikkia ympärilläni, henkisesti ja fyysisesti. Kostaa kurjan elämäni jokaiselle vastaantulijalle. Mitä enemmän tuskaa sitä parempi. Ja mitäkö järkeä moisessa toiminnassa olisi? Ei niin yhtään mitään, ja vielä ainakin toistaiseksi olen saanut itseni sen myös näin ymmärtämään. Mutta sen tiedän, että joka sekunti olen lopullisesti sekoamaisillani. Väkisinkin tuntuu että vaihtoehtoina on satuttaa joko itseäni tai sitten ihmisiä ympärilläni, ja mielelläni valitsisin sen järkevämmän, eli ensimmäisen vaihtoehdon.
Ja eihän tämä kaikki toki siitä johdu että tyttöystäväni petti minua, kunpa johtuisikin. Se oli vain se pieni kivi joka laittoi lopullisen maanvyöryn liikkeelle. Eli totuus on se, että masennus on iskenyt jälleen aivan täysillä, enkä usko enää tällä kertaa selviäväni. Mainitaan nyt sekin vielä, että en ole enää mikään teini jonka sydän on särkynyt viikonloppurakkauden jälkeen, vaan olen lähes 30-vuotias ikiepäonnistuja.
En oikein jaksa uskoa, että elämäni voisi enää olla mukavaa vaikka saisin kaikki asiat mitä olen ikinä halunnut. Ainoa asia mikä enää on mietinnän alaisena, on mahdollisimman kivuton ja varma tapa päästä pois tästä tilanteesta. Unilääkkeitä olen ajatellut, joten olisiko kenelläkään niistä mitään tietoa?
Ennenkaikkea mieltäni askarruttaa se, että onko olemassa jokin vaara että heräisin niiden jälkeen esim kasviksena, aivovammaisena tai jotain muuta vastaavaa? Vai onko se niin, että mikäli siitä vielä herään, niin paha olo on varmastikin, mutta muutoin olisin ok?
Olen aikalailla päätökseni jo tehnyt, katsoo nyt vielä hetken aikaa jos vaikka tilanne muuttuisi. Tiedän kyllä sen, että se olisi itsekäs teko joka jättäisi väkisinkin jälkeensä paljon kysymyksiä ja surua. Mutta tilannetta voisi verrata käsillä tangosta roikkumiseen, ja alla olisi myrkkykäärmeitä odottamassa. Sitä jaksaa sen aikaa kun jaksaa, ja lopulta voimat vain käyvät niin vähiksi että taistelun jatkaminen on mahdotonta.
Toivon teille kaikille kaikkea hyvää, ja muistakaa että usein masennus on ohimenevää vaikka se ei siltä sillä hetkellä tuntuisikaan.
Noh, hetken aikaa meni hyvin kunnes sitten yllätin tämän mukavan tyttöystäväni sängystä hyvän kaverini kanssa. En oikein jaksanut edes suuttua, ehkä sana 'romahdus' olisi aika kuvainnollinen. Nyt kun aikaa on jo kulunut jonkin verran tapahtumasta, mielessäni liikkuvat vain erittäin väkivaltaiset ajatukset. Haluaisin vain satuttaa kaikkia ympärilläni, henkisesti ja fyysisesti. Kostaa kurjan elämäni jokaiselle vastaantulijalle. Mitä enemmän tuskaa sitä parempi. Ja mitäkö järkeä moisessa toiminnassa olisi? Ei niin yhtään mitään, ja vielä ainakin toistaiseksi olen saanut itseni sen myös näin ymmärtämään. Mutta sen tiedän, että joka sekunti olen lopullisesti sekoamaisillani. Väkisinkin tuntuu että vaihtoehtoina on satuttaa joko itseäni tai sitten ihmisiä ympärilläni, ja mielelläni valitsisin sen järkevämmän, eli ensimmäisen vaihtoehdon.
Ja eihän tämä kaikki toki siitä johdu että tyttöystäväni petti minua, kunpa johtuisikin. Se oli vain se pieni kivi joka laittoi lopullisen maanvyöryn liikkeelle. Eli totuus on se, että masennus on iskenyt jälleen aivan täysillä, enkä usko enää tällä kertaa selviäväni. Mainitaan nyt sekin vielä, että en ole enää mikään teini jonka sydän on särkynyt viikonloppurakkauden jälkeen, vaan olen lähes 30-vuotias ikiepäonnistuja.
En oikein jaksa uskoa, että elämäni voisi enää olla mukavaa vaikka saisin kaikki asiat mitä olen ikinä halunnut. Ainoa asia mikä enää on mietinnän alaisena, on mahdollisimman kivuton ja varma tapa päästä pois tästä tilanteesta. Unilääkkeitä olen ajatellut, joten olisiko kenelläkään niistä mitään tietoa?
Ennenkaikkea mieltäni askarruttaa se, että onko olemassa jokin vaara että heräisin niiden jälkeen esim kasviksena, aivovammaisena tai jotain muuta vastaavaa? Vai onko se niin, että mikäli siitä vielä herään, niin paha olo on varmastikin, mutta muutoin olisin ok?
Olen aikalailla päätökseni jo tehnyt, katsoo nyt vielä hetken aikaa jos vaikka tilanne muuttuisi. Tiedän kyllä sen, että se olisi itsekäs teko joka jättäisi väkisinkin jälkeensä paljon kysymyksiä ja surua. Mutta tilannetta voisi verrata käsillä tangosta roikkumiseen, ja alla olisi myrkkykäärmeitä odottamassa. Sitä jaksaa sen aikaa kun jaksaa, ja lopulta voimat vain käyvät niin vähiksi että taistelun jatkaminen on mahdotonta.
Toivon teille kaikille kaikkea hyvää, ja muistakaa että usein masennus on ohimenevää vaikka se ei siltä sillä hetkellä tuntuisikaan.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Aikalailla samoin ajattelet, kuin itsekkin aikoinaan. Omasta mielestäni koin rankempia aikoja pari vuotta sitten, mutta jaloilleni olen noussut. Tai no en täysin, mutta suunta on eteenpäin.
Älä luovu elämästä. Jos juttuseura aiheesta kelpaa niin ilmoittele.