Olisi mukava kuulla perustelut sille miksi hyponoosi on täällää aromaterapian ja homeopatian kanssa samassa karsinassa. Hypnoosi on kuitenkin todettu vaikuttavaksi menetelmäksi. Siksi puuhattiin mm. puoskarilaki.
Esimerkiksi hieronta on omana otsikkona ja hyvä niin, mutta hierontaa voi tehdä ihan kuka tahansa. Joten siinä suhteessa ei mitään eroa hypnoosiin. Tosin tulevassa puoskarilaissa hypnoosin käyttö sairauksien hoidossa rajataan terveydenhuollon ammmattilaisille. Ja hyvä niin.
Nykyisellä paikallaan hypnoosista tulee hiukan outo kuva. Ei esim.tarrahenget ja samaanit kuulu mitenkään hypnoosiin.
Palstanpitäjälle
ryy789
3
328
Vastaukset
- asiaan ..
kyllä tarrahenget kuuluu hypnoosiin. juuri hypnoosilla saadaan tarrahenget esiin.
- u76799
Sopivilla suggestioilla hypnoosilla saadaan esiin kaikkea mahdollista maan ja taivaan välillä. Vaikka vaaleanpunaisia norsuja. Ei se kuitenkaan tarkoita, että vaaleanpunaisia norsuja olisi olemassa.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin kaikkeen sinä ihastuit hänessä
Mikä oli se asia mikä vei jalat altasi? ❤️ Oliko jotain erityistä tilannetta vai tunne? Kenties monen sattuman summa? Ai1089763Persut: haluamme lisää veroja!
Lisää lisää veroja huutaa persukuoro. Veroila Suomi nousuun! "Uusi matkailuvero eli matkailijamaksu peritään esimerki774982Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.
https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.664759Persuja ei aluevaltuustoissa näy
Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.53243Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni
Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j92451Numero josta kaivattusi tulee mieleen
Onko jokin numero joka yhdistää teidät jotenkin? Älä laita puhelinnumeroa.1061696- 451487
Kerro kaivattusi nimi tai nimikirjaimet
🌠 Tähdenlento! Kirjoittamalla kaivattusi nimen tai nimikirjaimet tähän, saattaa toiveesi toteutua.531451Jorman paluu sodasta Lieksaan oli katkera
Jorma Karhunen astui Lieksan asemalle. Aurinko paistoi, mutta Jorman maailma oli sumuinen. Takana oli se helvetti, jota591414Heräsin taas sinä mielessä
Miten voi haluta toista näin paljon? 😳 Kyllä meillä on muutenkin hyvä yhteys. Ehkä se tekee myös tästä niin voimakkaan?651331