Millainen kirosanapolitiikka teidän kodeissanne on? Saavatko aikuiset kiroilla? Entä lapset? Missä tilanteessa? Missä vaiheessa lapsilta ovat tulleet ensimmäiset ärräpäät?
Olen joutunut pohdiskelemaan asiaa viime aikoina, sillä meidän kotipihassamme on paljon vanhempia lapsia, jotka tuntuvat käyttävät suvereenisti v-kieltä. Joskus myös joidenkin lasten vanhemmat pärräävät puistoissa normaalin puheen ohessa, ja se tuntuu minusta vaivaannuttavalta.
Mun lähtökohtani on se, että kiroilu ei kuulu kotikieleen. Sekä miehen että mun kodissa kirosanat ovat periaatteessa olleet täysin kiellettyjä, vaikka äärimmäisessä hädässä lausutusta kirosanasta ei ole ukaaseja tullut.
Meillä 2,5-v lapsi osaa jo kirosanat, mutta en ole vielä puuttunut siihen, koska se ei ole ongelma. Neiti ei kiroile suvereenisti vaan joskus hän on puolihuolimattomasti hokenut jotakin jännää sanaa esimerkiksi leikkiensä keskellä. Ajattelinkin, että jospa ne kirosanat vielä unohtuisivat, jos siihen ei kiinnitä liikaa huomiota. Sitten olisin huolestuneempi, jos kirosanat tulisivat "oikeassa" paikassa tyyliin p-keleen äiti.
En kannata sitäkään, että kiroilusta tehtäisiin The Big Issue. Eli jahdataan kissojen ja koirien kanssa syyllistä, joka on opettanut lapselle kunkin sanan ja jokaisesta kirosanasta tulee joku rangaistus. Ehkä jotenkin pelkään sitä, että lapsistani kasvaa v-kieltä viljeleviä kauhuteinejä, jotka eivät opi koskaan erottamaan, mihin tilanteeseen kirosanat sopivat ja mihin ei missään tapauksessa. Eli jos he joku päivä menevät työpaikkahaastatteluun ja tervehtisivät esimiestä: Terve vaan, olipa tänne saatanan helppo löytää...
Sekava posti, mutta ehkäpä poimitte yhtymäkohdat ja keskeiset pohdinnan alla olevan asiat. Näkökulmia, kiitos!

Vastaukset 4
Vanhimmat
Minä kiroan aina kun unohdan pitää suuni kiinni. Mummo kiroaa aina kun unohtaa pitää suunsa kiinni ja ukki kiroaa aina kun jokin menee mönkään. Muksu matkii heti ja aina sille muistutetaan että sinä et kirroo ennenkö täytät 18.
Sama päti mulla pienenä. Kiroamisesta tuli sapiskaa ja korvapuustia. Tosin mä tyydyn lievempiin nurkkatuomioihin oman lapseni kanssa. Mä varotan kerran, sitten lasken kolmeen jos muksu ei varotusta kuuntele. Kolmannella tulee "lähtö".
Muksuni ei "muista" kirota kuin sillon kun joku toinen on kironnut (3v nassikka). Eli matkii tyhmää aikuista joka unohti pitää suunsa kiinni. Mukula on hyvin totellu kun on käsketty olla kiroomatta ja kerrattu säännöt. Lopettaa heti kun muistutetaan.
aika riemastuttava tuo teidän kiroomislogiikkanne. Suorastaan. Muksu muistaa olla kiroamatta ellei kukaan aikuinen kiroa vieressä. Näinhän tämä menee, lapsi oppii sen mikä luontevimmalta puhetavalta kuulostaa.
Vaatii nimittäin aikuiseltakin tuo jonkin verran hillintää, eikä ole syytä mennä suoraan lapsen päälle. Hienoa.
Mä olen joskus pohtinut omieni kanssa, milloin saa alkaa kiroilemaan ja ottamaan muitakin aikuisten valtuuksia, mm. vakoiset valheet, sulta sain vastauksen, sitten kun on 18v. Siitä se sitten alkaa.
Siinä missä inhoan huutamistakin, inhoan myös kirosanojen viljelyä. Minun lapsuudessani viljeltiin molempia edellä mainituista ja toki itsekin osaan kiroilun jalon taidon, jos olisi tarpeen.. Eivät kuulu arkiseen kielenkäyttöön enkä pahemmin kiroile muutenkaan. Meni varmaan vuosi, kun avokkini totesi ensimmäistä kertaa kuulleensa suustani kirosanan lapsen kuullen. Kovin usein sitä ei siis tapahdu. Joskus niitä on lipsahtanut ja kun neiti kohta kolmeveellä on apinointi kausi muutenkin meneillään, joskus hänen suustaan kuuluu jos joku tavara putoaa; "Voi jumalautala!" :D Ihan tavallisella äänensävyllä sanottuna.. joskus on sanonut myös ihan muuten vaan, että voi peekele. Ja kuuleehan hän kirosanoja joskus ruokakaupassakin, muiltakin ihmisiltä. En ole puuttunut asiaan, koska toistaa kaikkea kuulemaansa ja nuo ovat olleet niin lieviä tilanteita.. itse h aluan kuitenkin sen mallin antaa, jota toivon hänen itsensäkin haluavan aikuisena noudattaa (ja mielellään aiemminkin)
Meillä on nyt 7kk ikäinen lapsi ja olemme mieheni kanssa päättäneet lopettaa kiroilun mutta kylläpä se on vaikeaa. Olemme molemmat jo kolmekyppisiä ja ollet yhdessä tosi pitkään. Olen jo ennen lapsen syntymää joskus ajatellut että ompa ruman kuuloista kun ihminen kiroaa jatkuvasti, silti se vaan on pysynyt osana omaa puhettani. Nyt oikein toden teolla ollaan kiinnitetty huomiota puheeseemme, olisihan se noloa jos lapsen ensimmäinen sano olisi esimerkiksi vittu. Kyllä sitä on vaan niin vaikea lopettaa.
Olemme muutenkin semmoisia todella herkästi tulistuvia tyyppejä ja sitäkin pitäisi oppia rajoittamaan ettei tartuta sitä piirrettä lapseen. Itse jos hermostun kovasti niin saatan äkkipikaisuuksissani vaikka viskaista tavaran lattiaan ja sekin on tosi huonoa esimerkkiä lapselle.
Nyt kaikki luulevat että joka toinen sanani on vittu ja jatkuvasti karjun ja paiskon tavaroita :). Näin ei kuitenkaan ole mutta kyllä silti omassa käytöksessä on parantamisen varaa juuri tulistumisen ja kiroilun saralla.