Elin 20 vuotta mielialahäiriöisen mieheni kanssa, kunnes lasten takia hain eroa. Lapseni ja minä kärsimme henkisestä ja ruumiillisesta väkivallasta. Vielä tänäkään päivänä ex mieheni ei ole hakeutunut hoitoon. Olen seurannut sivusta hänen toilailujaan. Onneksi selvisimme ehjin nahoin lastemme kanssa tästä helvetistä, mutta nämä vakivallan jäljet kun ei unohdu, vaikka on jatkettava elämää.
Tänään elämme lastemme kanssa seesteistä elämää, tosin aina entiset haavat aukeavat, mutta paremmin.
Tänään elämme lastemme kanssa seesteistä elämää, tosin aina entiset haavat aukeavat, mutta paremmin.
Vastaukset 10
Vanhimmat
ollut hoidossa niin mistä tiedät että hän on bipo??? Sukurasitteestako vai mistä? Alttius sairauteenhaan periytyy
Mutta ehkä miehelläsi on vielä kauheampaa?
Mieti sitä. sitä et voi ollenkaan käsittää millaista helvetin tuskaa on elää tämän taudin kanssa kun sitä ei ole kukaan diagnosoinut ja vetää viinaa.
Oletko vinkannut että hän voisi mennä lääkärin kun kerran taudin tiedät.
Ehkä et rakasta häntä niin paljon?
Ei nainen saisi lähteä. Oikea ratkaisu on että mies lääkitykselle ja nainen ja lapset jää. Nainen voi soittaa helposti psykiatrille niin poliisit vie miehen tutkimuksiin.
hän on kiusankappale elämässäsi.
Silloin mahdollisesti itse kiusaat takaisin tai muutoin hankala tahi sitten muuten hän tai sinä persoonallisesti häiriintynyt.
Kaksisuuntainen ei mielestäni ole siinä mielessä hullu.
kaksisuuntainen voi hoitamatta saada niin paljon paskaa aikaan sairaudentunnottomuudessaan,että minä ainakin pelastan lapseni ja itseni äärimmäiseltä vihalta ja pompottelulta vielä kun olen itse suhtkot järjissäni. eri asia ihminen ,joka hoitaa sairauttaan.sellaisen kanssa kyllä pystyy olemaan,mutta ei hullun maanikon.,joka ei välitä hoitaa sairauttaan.
Siis mitään diagnoosia ei ole.
Siinähän on sitten toisen kivaa syytellä toista ja painotttaa sitä että toinen on tehnyt sitä ja tätä...
Anopit on oma lukunsa sinällään, oli jotain tautia tai persoonallishäiriöitä olemassakaan niin mahdollista on että ne jää siihen meuhkaamaan.
Oli miten vaan, niin kuitenkin nämä ihan omat diagnoosit on säälittäviä ja tottakai ne pahimmat viat löytyy kumppanista!
Mites se muuten menisikään oikein.
et kai itsekään usko kirjoittamaasi...Ja miksi ihmeessä nainen ei saisi lähteä liitosta jossa ei viihdy?!
Olen samaa mieltä sinun kanssa. Ei mitkään keinot ja hoitoon houkutukset auttaneet ex miestäni, vaan uhkasi tappaa meidät tai hullujen huoneelle järjestää.
Sanoi meidän olevan hulluja ja hoitoa tarvitsevan.
Nuorin poikani ollessa 8 vuotias, mieheni uhkasi tappaa hänet. Lasten lääkäri auttoi meitä ja oma sukuni sekä ystävät pelastivat meidät. Itse olin niin henkisesti ja ruumiillisesti poikki. Koko ajan toivoin, että mieheni ymmärtäisi, että hänen parasta ajattelen, mutta ei halunnut apua, joten lasten ja itseni mielenterveyden kannalta ero oli ratkaisu. Lapset voivat rauhallisemman elämän myötä kutakuinkin paremmin.
että kun Herran edessä on vihitty vain kuolema eroittaa? En minäkään olisi mennyt näiden tekopyhyyksien joukkoon.Entä näyttikö ensitapaamisenne ja lastenne teko sitten näin aurinkoiselta että mitään ei tullut mieleenne jo aijemmin?Ei nuoruus ole mikään syy,kyllä silloinkin jo ihmisellä järki on päässä.Riippuu missä tilanteissa etevyys korostuu ja missä taas sillä lyödään kaikki villaisella,kuten kouluarvosanoissa ja taas nuorison rikoslaintulkinnoissamme esim. Tämä on keskustelupalsta,mutta kun lähetän tämänkaltaisia ajatuksia viestiisi jää tyypillisesti keskutelumme ilmeisesti hyvin lyhyeksi? Jos esittäisin itkijänaista myötäillen joka näkökantaasi,voisi keskustelumme kestä kirjeenvaihdon pidempään? Tämä on käytännössä enemmänkin purkautumis-palsta kuin keskustelupalsta,minkä näkee näistä pelkästään hädänhuudoista ja joukossa joku pinnallinen elintasoelostelija.
Kaikki tää on elämää.
Kyllä ihmisellä on nuorenakin järki päässä vaikka joskus jäässä.
Elämänkokemus puuttuu ja sen myötä ajattelu varmaan muuttuu seesteisemmäksi kunhan aikaa kuluu.
Aurinkoa oli ensin, mutta jos mennään toisen puoliskon tähän sairauteen, niin paheneehan se jos tressi painaa päälle.
Minun tauti oli jo olemassa nuorenaaikuisena, vaan sitä menin eteenpäin ilman mitään diagnooseja.
Luulivat kotona vaan sen tommonen olevan ja työpaikalla ihmettelivät.
Mutta kun elämä oikein paiskoo niin sattuu että henki luhistuu, onneksi itse sain oikean lääkärin viime tipassa ja järjen valo säilyi.