Mitä ilmeisemmin kaikki tänne syömishäiriöistään kirjoittavat ovat todella nuoria!
Onko elämä nykyään niin kovaa ja julmaa että pitää ajatella vaan koko ajan omia kilojaan ja mitä suuhunsa laittaa?
Onko kaverit/ystävät niin julmia että arvostelevat vain ulkoista olemusta? Eikö sisäisellä kauneudella ole enää mitään merkitystä?
Jos tämä on totta on se hirveää, moni ei sitä vielä tiedä esim. mihin sairaalakierteeseen se lopulta johtaa ja paraneeko siitä koskaan!!!
Teillä on elämä edessä, ajatelkaa sitä, perustatte perheen mutta voitteko koskaan saada lapsia kun elimistönne on pilattu, ruumiilliset sairaudet iskevät jo varhain seurauksena että nyt tahdotte olla pelkkää luuta ja nahkaa, keitä te tahdotte miellyttää???
Onko tämä samallainen kateus kuin jos naapurilla on uusi upea auto niin meillä pitää olla vielä upeampi?
HERÄTKÄÄ ENNEN KUIN ON LIIAN MYÖHÄISTÄ KATUA!!!
Onko elämä nykyään niin kovaa ja julmaa että pitää ajatella vaan koko ajan omia kilojaan ja mitä suuhunsa laittaa?
Onko kaverit/ystävät niin julmia että arvostelevat vain ulkoista olemusta? Eikö sisäisellä kauneudella ole enää mitään merkitystä?
Jos tämä on totta on se hirveää, moni ei sitä vielä tiedä esim. mihin sairaalakierteeseen se lopulta johtaa ja paraneeko siitä koskaan!!!
Teillä on elämä edessä, ajatelkaa sitä, perustatte perheen mutta voitteko koskaan saada lapsia kun elimistönne on pilattu, ruumiilliset sairaudet iskevät jo varhain seurauksena että nyt tahdotte olla pelkkää luuta ja nahkaa, keitä te tahdotte miellyttää???
Onko tämä samallainen kateus kuin jos naapurilla on uusi upea auto niin meillä pitää olla vielä upeampi?
HERÄTKÄÄ ENNEN KUIN ON LIIAN MYÖHÄISTÄ KATUA!!!
Vastaukset 19
Vanhimmat
Ei taas tätä paskaa. Kuinka monta kertaa sekin pitää vielä sanoa, että harva tosiaan "haluaa" saada syömishäiriön...??? Kerta toisensa jälkeen tänne palstalle eksyy teitä jeesustelevia tyhjäpäitä, jotka ei näytä ymmärtävän, että se on ihan turha syyllistää syömishäiriöisiä tollasella "PARANTUKAA!!!!"-metodilla - se ei nimittäin toimi.
Ja tiedoksi vielä, etteivät anoreksia/bulimia/BED ole pelkkiä "teinisairauksia".
Ja tietääköhän kirjoittaja edes mistä puhuu? Ei niitä syömishäiriöitä mistään kaupasta osteta...
Kyllä kirjoittaja tietää varmasti mistä kirjoittaa!!!
Enkä myöskään ole mikää jeesusteleva tyhjäpää!!!
Tässä pari hyvää linkkiä joihin olisi teidänkin hyvä perehtyä ennen kuin alatte minua haukkumaan!!!
http://www.mtv3.fi/poliklinikka/Psykiatria.shtml/143925?Bulimia
http://www.mtv3.fi/poliklinikka/Psykiatria.shtml/118442?Anoreksia_nervosa
Perustatko sä tietosi (paikkansa pitäviin) linkkeihin vai onko sulla omakohtaista kokemusta?
Hohhoijaa. Mä olisin osannut ulkomuistista kertoa samat tiedot mitä noissa sun linkeissäkin on. Kyllä mä tiedän mikä mua vaivaa.
Bulimiaa olen joutunut läheltä seuraamaan hyvin surullisena, ei kuintenkaan, jos voin näin sanoa "onneksi" koskettanut omaa perhettämme.
Tämä on minun omakohtainen kokemus jos et ole lukenut sitä tältä palstalta.
Voi hyvänen aika !!!
Kirjoittanut: -äippä-, 26.2.2004 klo 13.18
Kerron omasta kokemuksestani. Älkää hyvät ihmiset aiheuttako itsellenne noita todella vakavia sairauksia!
Itse jouduin tahtomattani 30v. sitten avioeronmyötä syömishäiriön uhriksi. Itkin aina vaan, ruoka ei maittanut mutta en sitä siinä surussani tullut edes ajatelleeksi mihin se lopulta johtaa. Sitten kun olisin tahtonut syödä ja ruokalautanen oli edessäni aloin taas itkemään mutta nyt itkin sitä että miksi en pystykkään syömään vaan kyyneleet valuvat ruokani päälle! Paino oli n.40kg. kaikki voimani hukkuneet ja sairaalaanhan sitten tiputukseen jouduin.
Tänä päivänä olen onnellinen että siitä selvisin, pitkän sairaalassa olon jälkeen alkoi vatsani vastaanottamaan pikkuhiljaa mitä sinne laitoin.
Minulla ei ole niin pahoja vihamiehiäkään kenelle tahtoisin sen hirvittävän kokemuksen jonka itse läpi kävin!!!
Onko miettikää ja -äippä- sama henkilö?
Sama henkilö olen niin kuin sinulle edellisessä vastauksessani kirjoitinkin että tämä on minun omakohtainen kokemus.
Siksi laitoin sen uudelleen vastaukseeni kun epäilit tiedänkö mistä puhun.
Okei, kai sä sitten jotain tiedät. :) Mutta niin mäkin tiedän näiden viiden vuoden jälkeen. Vasta nyt olen alkanut tajuamaan ongelmani...
Tuo on mahtavaa että olet alkanut tajuaman ongelmasi, se on kuin alkua uudelle elämälle ja tulevaisuudelle.
Olen todella onnellinen puolestasi, kaikkea hyvää sinulle jatkossakin mihin ratkaisuun sitten itse päädytkin!!!
Tsemppiä Raksu!!!
No kiitos kiitos. Katsotaan mihin tässä päädytään...
Tuo on juuri se ensimmäinen ja ehkä vaikein askel kohti parempaa tulevaisuutta kun olet huomannut ja myönnät että sinulla on ongelma!!!
Millä muuttaa vanhat tavat? Mitä muuta tehdä koulun jälkeen kuin ahmia ja oksentaa? Mihin muuhun kuin ruokaan käyttää kaikki rahat?
"Eli syön mielestäni aika terveellisesti, ja viimeisen
kk olen tarkkailut päivittäin painoani, vaa'alla käyn monta kertaa päivässä. Syön joka päivä ruokaa, mutta olen alkanut aika paljon vähentää entisestään ateterioiden kokoja (olen syönyt aina todella huonosti/vähän!!)Eli käytännössä tämä tarkoittaa nyt esim. pieni puolikasta peruna,tms. Näinä päivinä jolloin syön ''enemmän'' ja ''normaalisti'', usein oksennan. Minua ällöttää täysi maha, joten menen tarkoituksella oksentamaan. Sitten on päiviä, jolloin kituutan itseäni todella vähäisellä ruokamäärällä koko päivän. Kuluneella viikolla oksensin jo viisi kertaa, mutta en saanut kyllä kaikkia ruokia ulos..vähän jotain mössöä aina..."
Elämä on todella niin kovaa, että täytyy miettiä kiloja ja sitä mitä suuhunsa laitaa. Ainakin jos on menettänyt rakkaita ihmisiä ja kokenut suuria muutoksia elämässä. En minä vartavasten alkanut vähentää syömisiäni, en tahallani alkanut oksennella. Kaikki tapahtuu pakonomaisesti eikä sitä voi pysäyttää. En tahdo olla pelkkää luuta ja nahkaa, en tahdo miellyttää ketään olemalla laiha.
Miten joku voi kuvitella, että tekisin kaiken tämän itselleni tahallani? Enkö muka lopettaisi, jos pystyisin?
Kyllä, olet oikeassa elämän suhteen, se ei ole meille kaikille pelkkää ruusuilla tanssimista.
Tänään viimeksi tuli meidän perheelle suruviesti, tuntuu siltä että jos kaikki menee hetkellisesti hyvin niin pian taas meidät pudotetaan maanpinnalle.
Luitko tuon viestini nimim. -äippä- jossa kerroin omasta kokemuksestani?
En kuvittele että tekosi on tahallista, haluan sanoa sinulle tuntemattomana ystävänäsi koko sydämestäni, kun sinulla on tahtoa lopettaa minkä ymmärsin viestistäsi, ota se ensimmäinen askel vaikka se tuntuisi kuinka vaikealta, mene, hae apua ja kannustusta niin huomaat että pystytkin pysäyttämään ja lopettamaan sen kierteen.
Lämpimin ajatuksin sinua ajattelen!
Kuulostaa, ettet sä oo ikinä kokenut syömishäiriötä. Se takia mä ymmärrän sun mielipiteen, vaikka mä en todellakaan oo samaa mieltä sun kanssa. Mäkin haukuin ennen kaikkia syömishäiriöisiä, mutta todellisuus iski viimein muakin vastaan. Mä oon ite kärsinyt syömishäiriöstä jo vuosia. En anoreksiasta, en bulimiasta tai ortoreksiasta. BED. Voisin sanoa sen tuhonneen elämäni ja kroppani, mutta todellisuudessa se on niin, että mä ANNOIN sen pilata. Mä olisin luultavasti voinut tehdä asialle aikasemmin jotain (ennen kuin olisin läski), mutta en tehnyt. Miksi? En mä tiennyt, että mulla oli sellanen. Totta, että nykyään syömishäiriöt ovat enemmänkin nuorten ongelma, mutta oikeuttaako se vähättelemään sitä maailmanlaajuista ongelmaa, mikä syömishäiriöistä on tullu? Ei. Oon itekin vasta parhaassa teini-iässä, kokenut masennuksen, ahdistuksen, väkivallan, syömishäiriön, itsemurhayrityksen. Jotkut säälii,jotkut ajattelee, että mun oma vikahan se on, kerta oon antanu kaiken tapahtua. Joo, joissakin tapauksissa niin voi olla, mutta ei mun. Mä oon kärsinyt, kärsin vieläkin, enkä mä tiedä mitä mun pitäis tehdä. Psykologista ei oo apua. Eikä munkaan ongelmissa oo kysymys mistään kateudesta muihin! Kyse on siitä, että mä oon ollu niin kauan onneton, etten mä tiedä miltä onnellisuus tuntuu. Ulkopuolisten on helppo kritisoida ja haukkua, mutta siitä ei todellakaan oo mitään hyötyä! Kokekaa asiat itse, ennen kuin tuomitsette ne, jotka on jo kokenut! Katotaan sitte, onko mielipiteet muuttunu.
Olet ymmärtänyt nyt minun viestini väärin, surku asia!!!
En todellakaan halua haukkua ketään vaan jos voisin olla edes jollainlailla avuksi tekisin sen koko sydämestäni.
Luehan nuo kaikki mitä olen vastaillut.
Minun omakohtainen kokemukseni on tuossa alempana nimim.
-äippä-
Kerron omasta kokemuksestani. Älkää hyvät ihmiset aiheuttako itsellenne noita todella vakavia sairauksia!
Itse jouduin tahtomattani 30v. sitten avioeronmyötä syömishäiriön uhriksi. Itkin aina vaan, ruoka ei maittanut mutta en sitä siinä surussani tullut edes ajatelleeksi mihin se lopulta johtaa. Sitten kun olisin tahtonut syödä ja ruokalautanen oli edessäni aloin taas itkemään mutta nyt itkin sitä että miksi en pystykkään syömään vaan kyyneleet valuvat ruokani päälle! Paino oli n.40kg. kaikki voimani hukkuneet ja sairaalaanhan sitten tiputukseen jouduin.
Tänä päivänä olen onnellinen että siitä selvisin, pitkän sairaalassa olon jälkeen alkoi vatsani vastaanottamaan pikkuhiljaa mitä sinne laitoin.
Minulla ei ole niin pahoja vihamiehiäkään kenelle tahtoisin sen hirvittävän kokemuksen jonka itse läpi kävin!!!
....itselläni ei henk koht kokemusta,mutta väitän,että olet oikessa ja olisit voinut huutaa vielä kovempaakin,että ihmiset herätkää,kun vielä voitte.
Anoreksian voi varmaan luokitella samaan gatekoriaan monien muiden psyykkisten sairauksien kanssa,alkoholismi,bulimia,väkivaltaisuus jne jne.Sen verran psykologiaa lukeneena voin kertoa,että kaikki tällaiset henkiset "taspainottomuus tilat" johtuu yleensä jostain historiassa tapahtuneesta ikävästä asiasta,pitkäkestosesta tai yksittäisestä, tai sitten on ongelmia,joita ei itse pysty käsittelemään ja ne paisuvat omassa päässä liian suureksi yksin kantaa ja tästä syystä ilmenee syy seuraus -suhde.Eli on olemassa syy,esim ulkoiset paineet ulkonäön tai saavutusten suhteen, ja sitten seuraus on anoreksia tai jokin muu vastaava sairaus.Eli psyykkinen/henkinen sairaus pulpahtaa esiin myös fyysisinä oireina.
Ongelmahan tässä vain on,että huutaminen harvoin auttaa.Monihan anoreetikko tarvitsisi melkein hoitoonpakottamisen.Sama tilannehan on alkoholisteillakin,he ymmärtävät tilanteensa ja siitä on heille monesti sanottu,mutta he eivät muutu,eivät jaksa tai eivät halua.Muutos tapahtuu vasta sitten kun on asiat mennyt liian pitkälle.Ja jotta muutos olisi pysyvä,niin vaaditaan henkilön omaa sisäistä voimaa ja halua irroittautua tilanteesta.
Itselläni on kokemusta tuosta alkoholismista ja kuinka syvällä läheiseni joutui käymään,että raitistuminen tapahtui......valitettavasti kuoleman porteilla :(
Korjatkaa jos olen täysin väärässä :)
Olen itsekin tutkinut tätä vakavaa asiaa ja olet kyllä oikeassa sen suhteen että voidaan luokitella psyykkiseksi sairaudeksi, vaan kun nämä henkilöt eivät myönnä sitä, elikkä eivät ole sisäistäneet todella tilaansa. Aivan kuin esim. alkoholistille on aivan turha jankuttaa että olet alkoholisti hakeudu hoitoon, sama pätee myös näissä tapauksissa ja nykyisin jos ei sitä omaatahtoa ole ei ketään viedä väkisin hoitoon, mielummin katsellaan vierestä että koskahan tulee tuonkin henkilön kohdalle se ns. "luonnollinen poistuma" joka on niin väärin!!!
On surullista katseltavaa ja luettavaa tämän palstan kirjoituksia, kuka kyselee neuvoja, kuka kertoo muuten mitä tekee tai ei ole muuta tekemistä kuin syödä ja oksentaa.
Voi kumpa voisin auttaa näitä kirjoittelijoita, tekisin sen pyyteettä ja koko sydämestäni!