tämä elämäni valoistuu? Koska tapahtuu jotain vähänkään hyvää? Olo on niin ahdistunut, etten kunnolla saa henkeä. Tapasin kaksoisliekkini, mutta ilmeisesti emme tässäkään elämässä voi olla pysyvästi yhdessä. Olen nyt suhteessa alistajan kanssa ja lähiympäristö painostaa minua pysymään tässä vaikka näkevät miten ilkeä mies on. Olen niin väsynyt, etten jaksa mitään muuta kuin itkeä salassa. Olen tämän perheen ainoa aikuinen ja ainoa vastuunkantaja lapsista ja kaiksesta. Mies on henkinen pikkupoika. Kiitos teille jotka jaksoitte lukea tämän. Irl minulla ei ole oikein ketään jolle kertoa asioista. Ei ketään muuta kuin tuo kaksoisliekkini enkä hänen kanssaan saa olla siis yhdessä ja se kuihduttaa minut henkisesti..
Milloin
aurinko pilven takana
4111
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Itse olen vastaavassa tilanteessa, vaikka en siksi tälle palstalle tullut.
Usko itseesi, se on avain, joka johtaa sinut ja kaksoisliekkisi yhteen, tavalla tai toisella. Usko siihen, että olet todella erikoinen ihminen, sillä olethan siitä onnellisessa asemassa, että olet kohdannut kaksoisliekkisi. Suurin osa ihmisistä eikä kohtaa kaksoisliekkiään koskaan.
Ja mitä tulee rakkauteesi, joka päivä hän ajatuksissaan silittää hiuksiasi. Jokainen aamu hän herää kuvitellen sinut vierelleen. Kun avaat aamulla omat silmäsi, loikoile hetki vuoteessa ja nauti hänen kosketuksestaan, kädestään hiuksillasi.
Ime siitä voimaa uskoa itseesi, sillä jos uskot itseesi, löydät tien pyristellä avioliitostasi pois. Lupaan sinulle, että jos vain jaksa uskoa, eräänä aamuna huomaat herääväsi ilman surua, painolastia kaksoisliekkisi viereltä.
Hän rakastaa sinua.
Olipa ihana ja kannustava viesti sinulta! Ihan itkin sitä lukiessani. Koitan tehdä kuten neuvoit. Välillä makoilen muutenkin mahdollisimman pitkään aamuisin kun en vaan millään jaksaisi nousta tähän arkielämään. Lasten takia on kuitenkin jaksettava. Hyvää jatkoa sinulle elämääsi.
Kuten kerroin, olen itse aivan samassa tilanteessa kuin sinä. Kun luin tekstisi, niin piti ihan hetki miettiä, että olinko se minä pari kuukautta sitten, joka kirjoituksen oli kirjoittanut.
Itse tajusin ihan hiljattain, että elämäni on vain ja ainoastaan minun käsissäni. Vaikka ympäristön paine avioliittomme säilyttämiseksi onkin kova ja periaatteessa tulen jäämään täysin "tyhjän päälle" eron koittaessa, niin olen nyt onnistunut paukuttamaan päähäni sen, että minä ansaitsen onnen. Jokainen me eletään vain kerran, eikä kenelläkään ole oikeutta pilata toisen ihmisen ainutlaatuista kokemusta olla olemassa.
Olen määrännyt itselleni tavoitteen. Keväällä 2011 viimeistään muutan lapsineni pois ja otan avioeron. Syy siihen, miksi en lähde heti, on se, että läheiselläni on vakava sairaus, enkä jaksa siihen päälle kaataa enää mitään muuta (he kun suorastaan rakastavat miestäni... tai ehkä enemmänkin hänen asemaansa yhteiskunnassa). Lisäksi olen päättänyt säästää ensi alkuun hieman rahaa, siis edes pari tonnia, etten ihan sitten totaalisen tyhjän päälle lasteni kanssa...
Ja myös minulla on elämässäni se kaksoisliekkini. Olemme tunteneet kauan, erottu, tavattu uudestaan, sotkettu välimme, sovittu... ja aina olen kantanut hänen sydäntä sydämmessäni... ja jos hänen puheisiinsa on uskominen, ja minähän uskon häntä, niin on hänkin raahannut minun sydäntäni mukana elämässään.
Silloin kun seurustelin nykyisen mieheni kanssa, kaksoisliekilläni oli myöskin vakava suhde, ja koska rakastan häntä, olin onnellinen, että hän oli löytänyt elämäänsä rakkauden.
Kaksi viikkoa ennen omia häitäni kuulin, että kaksoisliekkini oma suhde oli loppunut, ja hän otti minuun yhteyttä.
Silloin minun sydämmeni särkyi.
Toivon niin kovasti, että sinäkin löydät sen uskon ja voiman, jota vaikeasta, alistussuhteisesta parisuhteesta irrottautuminen vaatii... ja toivon, että myöskin minäkin jaksan uskoa... :)
Minunkin itsearvostukseni on tässä hassusti pikkuhiljaa noussut vaikka toinen koittaa polkea minua maahan. Kaksoisliekkini on vapaa mies, haluaisi minun kanssani yhteen mutta ei painosta minua ollenkaan asialla. Kun näemme sattumalta jossakin on meillä molemmilla itsestään selvä tunne että kuulumme yhteen. Tunne, että olemme olleet yhdessä jo kauan, kauan sitten.
Olen rukoillut että mieheni löytäisi jonkun toisen, jonkun jota rakastaisi niin paljon kuin minä rakastan sitä minulle oikeasti kuuluvaa miestä. Nyt mieheni uhkailulla koittaa minua saada jäämään. Niinkuin uhkailu saisi minut tykkäämään hänestä. En ole hänestä koskaan välittänyt tuhatosaakaan niin kuin tuosta toisesta.
Toivon niin, että sinullakin asiat selkiytyvät ja saat onnellisen tulevaisuuden kaksoisliekkisi kanssa. =) Luin jostakin että nyt tulee tosi paljon eroja ennen vuotta 2012, koska siihen mennessä juuri kaksoisliekit yhdistyvät.
Olen kyllä huomannut tuttavapiirissä ihmisten eroavan tosiaan nyt enemmän.
Voimia ja tsemppiä sinulle ja muille samassa tilanteessa kituville.