Kun oli tuollain queer-tapahtuma tuossa toukokuussa, niin kaikki paikallaolijat yksimielisesti tyrmäsivät identiteettipolitiikan ja sitten luin vielä Väärinajattelijasta jutun ("Poliittinen identiteetti rajojen ylläpitäjänä" http://vaaris.org/no3/ ), jossa identiteettipolitiikkaa vähäteltiin.
Toisaalta sitten Lepakkolaakson foorumilla puhuttiin taas julkisuuskuvasta ja eilen kun yritin tilata nettifirmasta grindcorea, huomasin että sama firma olikin distro kaikelle uusnatsiulosteelle.
Minä en voi ikinä jakaa kokemusta jonkun uusnatsin kanssa, ajatusmaailmat ovat niin erilaiset. Silti me kuuntelemme sama musiikkia ja meillä on todennäköisesti sama luokkatausta ja elämä lähiöissä. Miten jostakusta on kehittynyt vallan ja väkivallan ihailija ja toisesta vallan ja väkivallan inhoaja. Miten tuollaisten ihmisten kanssa voisi elää ilman raja-aitoja.
Enemmän minua kuitenkin kiinnostaa raja lesbojen ja heteroiden välillä. Miten voivat heterot ymmärtää mitään meidän elämästämme jos he eivät ikinä ihastu omaan sukupuoleensa eivätkä pysty ymmärtämään meidän kysymyksiämme edes teoreettisella tasolla. Akateeminen tutkija piti esimerkiksi queer-tutkijan työsarkaa jotenkin eroottisena. Totta puhuen vaikea on sitä tavallisen ihmisen ymmärtääkin, kaikki sanat ovat ulkomaankielisiä, homo, lesbo, bi ja trans ja queer, ikään kuin me emme kuuluisi Suomeen ollenkaan. Suomen kieli ei ole ottanut meitä omakseen niin kuin on ottanut kännykän, tietokoneen tai tulostimen. Pianon, feissarin ja tenniksen kanssa me olemme ikuiset ulkopuoliset jo heti kielen tasolla.
Siksi tärkeäksi on muodostunut toimittajien teollisesti tuottama kuva meistä. Kuvilla sidomme ihmisiä kuitenkin kuvien emmekä toimimisen maailmaan. Me olemme niitä, jotka tupsahtavat eteisen matolle aamulla tai jotka illalla esiinnymme televisiossa - - molemmat hyvin valikoidusti ja siivilöidysti ja harkitusti, emme spontaanisti omina itsinämme vaan pakattuna kapitalismin karkkipaperiin jolloin teollisesti keinomakeutetun kuvan kuluttaakseen on ostettava se karkkipaperi kanssa.
Ihmiset pitäisi saada irtireväistyä median pihdeistä kokemaan elämänsä luomuna, mutta silloin tietysti olisi vaara etteivät he kohtaisi meitä enää millään tasolla samoin kuin minä en halua olla uusnatsin kanssa missään tekemisissä mutta porvarillinen kuluttajuus uhkaa tuoda meidät satunnaisesti yhteen.
Toisaalta sitten Lepakkolaakson foorumilla puhuttiin taas julkisuuskuvasta ja eilen kun yritin tilata nettifirmasta grindcorea, huomasin että sama firma olikin distro kaikelle uusnatsiulosteelle.
Minä en voi ikinä jakaa kokemusta jonkun uusnatsin kanssa, ajatusmaailmat ovat niin erilaiset. Silti me kuuntelemme sama musiikkia ja meillä on todennäköisesti sama luokkatausta ja elämä lähiöissä. Miten jostakusta on kehittynyt vallan ja väkivallan ihailija ja toisesta vallan ja väkivallan inhoaja. Miten tuollaisten ihmisten kanssa voisi elää ilman raja-aitoja.
Enemmän minua kuitenkin kiinnostaa raja lesbojen ja heteroiden välillä. Miten voivat heterot ymmärtää mitään meidän elämästämme jos he eivät ikinä ihastu omaan sukupuoleensa eivätkä pysty ymmärtämään meidän kysymyksiämme edes teoreettisella tasolla. Akateeminen tutkija piti esimerkiksi queer-tutkijan työsarkaa jotenkin eroottisena. Totta puhuen vaikea on sitä tavallisen ihmisen ymmärtääkin, kaikki sanat ovat ulkomaankielisiä, homo, lesbo, bi ja trans ja queer, ikään kuin me emme kuuluisi Suomeen ollenkaan. Suomen kieli ei ole ottanut meitä omakseen niin kuin on ottanut kännykän, tietokoneen tai tulostimen. Pianon, feissarin ja tenniksen kanssa me olemme ikuiset ulkopuoliset jo heti kielen tasolla.
Siksi tärkeäksi on muodostunut toimittajien teollisesti tuottama kuva meistä. Kuvilla sidomme ihmisiä kuitenkin kuvien emmekä toimimisen maailmaan. Me olemme niitä, jotka tupsahtavat eteisen matolle aamulla tai jotka illalla esiinnymme televisiossa - - molemmat hyvin valikoidusti ja siivilöidysti ja harkitusti, emme spontaanisti omina itsinämme vaan pakattuna kapitalismin karkkipaperiin jolloin teollisesti keinomakeutetun kuvan kuluttaakseen on ostettava se karkkipaperi kanssa.
Ihmiset pitäisi saada irtireväistyä median pihdeistä kokemaan elämänsä luomuna, mutta silloin tietysti olisi vaara etteivät he kohtaisi meitä enää millään tasolla samoin kuin minä en halua olla uusnatsin kanssa missään tekemisissä mutta porvarillinen kuluttajuus uhkaa tuoda meidät satunnaisesti yhteen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Korhoset ja kutsu hetero siedätyshoitoon.
Sateenkaarilipun vetäminen tankoon oli siedätyshoitoa. Sitä kesti 15 tuntia, sitten eivät enää sietäneet kun promillet olivat kasvaneet tarpeeksi korkeiksi. Koen tämän siksi ongelmaksi, heteroiden suvaitsevaisuus vähenee humalatilan kasvaessa, mutta toisaalta heidän anarkistinen oma-aloitteisuutensa kasvaa.
Suomessa ei selviä järjissään ja hullu saa olla hyväksytysti vain humalassa ja kristittynä. Kummatkin johtavat sellaiseen änkyrähulluuteen, jossa ollaan känkkäränkkiä ja inhottavia. Ajoittainen sallitun hulluuden kohtaus pitää ihmiset kesytettyinä häkkikanoina sitten lopun aikaa arjesta.
Minä taas haluan olla aidon iloisella tavalla kesytön ja villi, jolloin astun rajan yli siihen pelottavaan, mustaan hulluuteen, joka rikkoo porvarillisen tarpeen olla samanlainen kuin kuvittellinen "muut". Se muistuttaa tuhoutumisesta, mikä on viimeinen todellinen yhteiskunnallinen tabu paljolti koska se on totta, länsimainen, eurooppalainen elämänmenomme on tuhoutumassa nyt, mutta puhua siitä ei saa.
Johanna Korhonen ei taas millään tavalla haasta olemassaolevia asetelmia paitsi änkyräuskovaisten piirissä, joilla mies on perheen pää ja Kristus on miehen pää ja kaikki muu on Saatanasta.
toi olikin musta tosi kova juttu tuo liputuksesi.
Minä en jaksa viis välittää heteroiden mielipiteistä.Enkä kyllä muidenkaan...Veljenikin heittäytyi tosi mieheksi ja irtisanoi sukulaissuhteen minuun irti monen vuoden "kaapista tulemiseni ilmoituksen" jälkeen.Halveksin hänen pienimunaisuuttaan ja aivojen surkastumista joka johtuu kaljan kittaamisesta.Hän taantuu selvästi.Äitini oli maailman suvaitsevaisin bi nainen ja samat opit veljeni on äidinmaidossa saanut kuin minäkin.En suvaitse hänen suvaitsemattomuuttaan.Olenko ahdasmielinen sitten minäkin ja taantumassa? kenties!
Minä olen aina ollut omien polkujeni kulkija mutta en mitenkään näkyvä banderollien kantaja kuin sinä.En tuo kummemmin erilaisuuttani ( jos nyt näin voisi mainita koska itse olen mielstäni aikas tavanomainenkin) esiin , jos joku kysäsee olenko lesbo niin toki vastaan myöntävästi.En asetu mihinkään muottiin muutenkuin että syön ja juon niinkuin muutkin ihmiset.Niin ...ja pakko on paskantaa.
Hulluudestani, spontaaniudestani en pääse eroon ja täällä hämeessä minua katsotaan muutenkin vähän vinoon mutta en anna sen häiritä.Haaveissa olisi vielä takaisinmuutto stadiin.
Minun kotiini voisin ottaa muutaman siedätyshoidokin.Tyttäreni poikaystävä on ollut meillä "hoidossa" kun oma mutsi ryyppää ja on avautunut minulle , pitää minusta eikä ihmettele milläänmuotoa että elämäni olisi jotenkin "lesbomaista" vaan osaa antaa arvoa sille että ruokaa on pöydässä ja kämppä putsplankissa.Tykkää jopa tyttöystävästäni ja lähettelee terkkuja hänelle.Vilpitön nuoriherra.Hänellä on avain kotiini jos tulee tiukat paikat mutta hän ottaa kovan riskin jos tapaa minut kodissani laulelemassa alastomana.varoitin häntä...
Odottelen 40 ja 50kympin villityksiä innolla.Alkais jo!Kolmenkympin villityksen tekemällä tein mutta nyt annan tulla ihan itsekseen jos on tullakseen.
Uskonnosta en jaksa jauhaa koska se ei ole relevantti aihe minulle muutenkuin että uskovaiset saa minusta haistaa pitkät.