Vielä rirasta

Jos nyt olen oikein ymmärtänyt, niin kuntaliitoksen järjestelytoimikunta aikoinaan eväsi riran perustamisen. Siitä huolimatta suomusjärven kunnanvaltuusto silloisen kunnanjohtajan vaatimuksesta rira kuitenkin päätettiin perustaa. Tarkoitus oli kaataa koko paska uuden kunnan syliin, selväähän oli että riran tyyppisellä museolla ei ole elinmahdollisuutta.

Tuossa vaiheessa olisi pitänyt jo ihmisten hälytyskellot soida, että uusi salo ei tule tukemaan riraa millään tavoin. Mutta ei, piti antaa lahjoituksia kun kerran kunnanjohtajakin kehui kivikausikeskusta varsinaiseksi rahasammoksi ja nyt ollaan sitten vaatimassa kaupungilta korvauksia hukkaan menneistä lahjoituksista.

Pyytäkää höynäytetyt niitä rahojanne takaisin entiseltä suomusjärven kunnanjohtajalta ja kunnan valtuuston jäseniltä, he tämän sopan ovat keittäneet.
3236
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Eipä voisi enempää olla samaa mieltä kuin edellinen kirjoittaja.
Entiseltä Suomusjärven kunnan päättäjiltä todella härski ja häikäilemätön päätös, siispä he myös vastuuseen.

Äänestä

Allekirjoitan edellisen. Näin on. Lahjoittajan täytyy tietää mihin lahjoittaa ja kuten Mika Hjelt tänään SSS:ssa kirjoitti oli tuo varsinainen sekoilu tuolta Suomusjärven kunnanjohtajalta joukkioineen. Käyttivät yhdistymissopimuksen suomaa mahdollisuutta tehdä uutta kuntaliitosta (kaupunkia) sitovaa sopimusta = Rira puhallusta.
Onneksi kaikki liittyvät kunnat eivät omaa "Riraansa" pystyttäneet ja meille lisää ongelmia tuoneet.

Jos Rira on huippu bisnes tai hyväkään business niin ostakaa pois te lahjoittajat ja asiasta päätöksen tehneet. Joskus huono diili on järkevää katkaista sikseen eikä odottaa ja uskoa mahdottoman hyväksi muuttumiseen.
Rira Oy.stä myös täällä:

http://www.suomusjarvi.fi/LSIM/SUOMUSJARVI/BULLETIN.NSF/31442f0708723f3ac2256492002f91c3/c6eb5a851547dcb1c22573d2003c0972!OpenDocument

Lisäksi yksityishenkilön "lahjoituksesta" joka onkin osakeanti eli 100 Eur on 1 osake:

http://www.suomusjarvi.fi/LSIM/SUOMUSJARVI/BULLETIN.NSF/b84c7a375f78223cc2256492002f4a58/9989497f7b228d16c22574b3002c51e7/$FILE/kuntari 2008 no 9.rtf

"Yksityishenkilöille Suomusjärven Kivikausikeskus Oy lahjoittaa kiitokseksi jokaisesta 100 euron tukierästä osakkeen varsinaisen toiminnan alettua"

Minä olen osakesäästäjänä kyllä käsittänyt, että tutustun firmaan mihin sijoitan ja tunnistan sijoitustoiminnan riskiksi.

Hyvin hölmöä lähteä vaatimaan "lahjoituksiaan" takaisin.
Voi höppänöitä.

Äänestä
  • kuva riran arkkitehdistä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


iivari kirjoitti:

Jos nyt olen oikein ymmärtänyt, niin kuntaliitoksen järjestelytoimikunta aikoinaan eväsi riran perustamisen. Siitä huolimatta suomusjärven kunnanvaltuusto silloisen kunnanjohtajan vaatimuksesta rira kuitenkin päätettiin perustaa. Tarkoitus oli kaataa koko paska uuden kunnan syliin, selväähän oli että riran tyyppisellä museolla ei ole elinmahdollisuutta.

Tuossa vaiheessa olisi pitänyt jo ihmisten hälytyskellot soida, että uusi salo ei tule tukemaan riraa millään tavoin. Mutta ei, piti antaa lahjoituksia kun kerran kunnanjohtajakin kehui kivikausikeskusta varsinaiseksi rahasammoksi ja nyt ollaan sitten vaatimassa kaupungilta korvauksia hukkaan menneistä lahjoituksista.

Pyytäkää höynäytetyt niitä rahojanne takaisin entiseltä suomusjärven kunnanjohtajalta ja kunnan valtuuston jäseniltä, he tämän sopan ovat keittäneet.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu