Vatsan kasvu

Elikkäs löytyykö ketään muuta jolla vatsan kasvu olisi yhtä voimakasta. Nyt viikkoja 11 1 ja todellakin jo näkyy. Eikä kyseessä ole pelkkä turvotus. Kolmatta odottelen, ja aikaisemminkin on vatsa kasvanut jo alkumetreillä. Näin aikaisessa vaiheessa kun ei vielä haluaisi sivullisten tietävän, mutta peitteleppä siinä, kun ei tahdo enää tavalliset vaatteet päälle mahtua. Olen pienikokoinen, ja aika hurjiin mittoihin kasvoi vatsa aikaisemminkin. Lääkärissäkin sanottiin että kohtu on aika iso.
0148
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


villemo78 kirjoitti:

Elikkäs löytyykö ketään muuta jolla vatsan kasvu olisi yhtä voimakasta. Nyt viikkoja 11 1 ja todellakin jo näkyy. Eikä kyseessä ole pelkkä turvotus. Kolmatta odottelen, ja aikaisemminkin on vatsa kasvanut jo alkumetreillä. Näin aikaisessa vaiheessa kun ei vielä haluaisi sivullisten tietävän, mutta peitteleppä siinä, kun ei tahdo enää tavalliset vaatteet päälle mahtua. Olen pienikokoinen, ja aika hurjiin mittoihin kasvoi vatsa aikaisemminkin. Lääkärissäkin sanottiin että kohtu on aika iso.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu