Mitä eroa?

Eli siis mitä eroa on ITF ja WTF taekwondolla.
Olen kuullut eri taekwondo tyylien harrastajien nimenomaan vain haukkuvan toisia tyylejä. No sehän tahtoo olla ihan yleisesti käytössä että "oma laji paras laji".
Mutta haluaisin ihan oikeasti tietää miten nämä kaksi tyylisuuntaa eroaa toisistaan.
Eikä mitään "WTF on ainoa aito oikea alkuperäinen" tms. Niitä kuulee koko ajan.
Kertokaa vain mitä eroa niillä on.
111550
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

WTF on Etelä-Korean ja ITF Pohjois-Korean Taekwondoa. Tyyleissä on paljon samaa ja muistuttavat toisiaan. Pieniä eroja on kilpailusäännöissä ja liikesarjoissa.

Äänestä
  • Suurin ero lienee ottelussa. WTF ottelu käydään täydellä kontaktilla, eikä päähän lyödä.
    ITF puoli kontaktilla ja päähän saa lyödä.

    Äänestä

  • Hohhoijjaa.... Etelän ja pohjoisen taekwondon...

    AIkoinaan Japanin miehityksen loputtua oli tarkoituksena yhdistää korealaiset koulukunnat(monet niistä Karate pohjaisia) yhdeksi Korealaiseksi kamppailulajiksi. Perustettiin 8 suurimman koulun toimesta korean taesoodo liitto. Tämän liiton puheenjohtajaksi valittiin Choi Hong Hee (Oh do kwan). Choin ehdotuksesta liiton (ja lajin) nimi muutettiin Korean Taekwondo liitoksi (KTA). KTA:n muut mestarit ja Choi riitaantuivat ja Choi muutti Kanadaan missä hän perusti International taekwon-do federationin (ITF). KTA:n johtoon valittii Kim Un Jong. KTAn pohjalta perustettiin Kukkiwon joka on Kukki-taekwondon ylin auktoriteetti ja sitä johdetaan lajiteknisesti edelleen suurimpien kwanien (joita ei enää ole edes virallisesti olemassa) päämiesten toimesta. WTF perustettiin hoitamaan Kukki-taekwondon urheilullista puolta.

    Kukki-taekwondo (WTF)
    Liikesarjat. Taekuk ja Yudanja. Suoritetaan suoralla liikkeellä.
    Ottelu. Täyskontakti. Osumakohdat suojattu. Lyöminen päähän kielletty.

    ITF taekwon-do
    Liikerajat. Suoritetaan ns. Siniaaltotsydeemillä eli ylö-alas pumppaavalla liikkeellä.
    Ottelu. Semi kontakti. Iskupinnat suojattu. Päähän lyöminen sallittu.

    Siinä pääpiirteitä taekwondon ja taekwon-don eroista.
    Omasta mielestäni en ovat jo käytännössä erilajeja vaikka niillä sama nimi onkin.

    Äänestä

  • ddfdgj kirjoitti:

    Hohhoijjaa.... Etelän ja pohjoisen taekwondon...

    Yllä oleva kuvaus taekwondo-liittojen syntymisestä oli erinomainen ja poikkeuksellisen paikkansapitävä...erityisesti ollakseen esitetty tällä palstalla ;-)

    Jos siihen jotain lisäisi, niin ehkä sen, että kukki-taekwondo on selkeästi laajimmin harrastattu taekwondon muoto nykyään. Vastaavasti Kukkiwonin dan-todistukset ovat kovinta valuuttaa taekwondo-maailmassa (esim. pääsy olympialaisiin vain Kukkiwon-todistuksen omaaville).

    ITF jakaantui kolmeen osaa jokin aika sitten, mikä entisestään "heikensi" sen asemia suhteessa WTF-liittoon. Sekavasta organisaatiotilanteesta johtuen useat ITF-danit ovatkin viime aikoina hankkineet Kukkiwonin danin ja alkaneet opettaa Kukkiwonin ohjeistuksen mukaisesti. Saa nähdä, kuinka kauan erilaisia liittoja on tarjolla...ehkä ikuisesti (?), mutta itse uskon Kukkiwonin kasvattavan merkitystään jatkuvasti ja muiden jäävän yhä marginaalisempaan asemaan.

    Äänestä

  • nyt meni sulla päin vittu itf on international ja wtf word eli kansainvälinen taekwondo säätiö ja maailman laajuinen siks ne on jaettu kahteen urpo

    Äänestä

Eli siis onko tämä nyt sittenkin niin että se WTF on tavallaan se alkuperäinen taekwondo ja ITF on sitten jotain ihan muuta?
Choi Hong Hi siis kuului ensin WTF:n ja perusti myöhemmin ITF:n, eikös? Missä asemassa Choi oli WTF:ssa? Oliko hän joku perustava taho vain pelkästään harrastaja?
Miten paljon ITF sitten käytännössä eroaa WTF:sta? Onko siinä jotain muita eroja kuin nuo ottelusäännöt liikesarjojen teko, niinkuin tässä on aikaisemmin tullut esille, ja olen ainakin ymmärtänyt että vyöjärjestelmä olisi hieman erilainen? Tuntuu jotenkin kuitenkin että eihän niillä sitten olekaan niin paljon eroja. Vai onko ero enemmän filosofisessa puolessa? Vai onko taekwondossa filosofiaa, vai onko se enemmän urheilulaji?

No siinäpä taas kysymyksiä, toivottavasti en toista itseäni. =)

Äänestä
  • ITF perustettiin ennen WTF:ää..

    Äänestä

  • flammee kirjoitti:

    ITF perustettiin ennen WTF:ää..

    ITF ja WTF saivat siis molemmat alkunsa KTA:sta?
    Onko tätä "alkuperäistä" taekwondoa enää ollenkaan olemassa?

    Äänestä

  • Jimmy kirjoitti:

    ITF ja WTF saivat siis molemmat alkunsa KTA:sta?
    Onko tätä "alkuperäistä" taekwondoa enää ollenkaan olemassa?

    Mikä on alkuperäistä taekwondoa???

    Ensin perustettiin KTA (korean taesoodo assosiation) sitten sen nimi vaihdettiin KTAksi (korean taekwodno assosiation) Sitten tuli riita. Choi lähti erosi, tai erotettii sillä ei ole mielestäni merkitystä. Hän perusti ITF:n (international taekwon-do federation. Samoihin aikoihin ellei hieman aikaisemmin (en muista tarkalleen) central dojang (keskus sali) muutettiin nimeen kukkiwon ja taekwondolle(KTA) annettiin Korean kansallislajin status. Vasta tämän jälkeen KTA perusti muiden maaliittojen kanssa WTF:n (World taekwondo federation)

    Toivottavasti tämä selittää hieman noitten liittojen ja ryhmittymien aika suhteita.
    TADAA! ITF ja Kukki-taekwondo on perustettu tasan samana päivänä. Hui! Eikös kumpikaan ole se ensimäinen ainaoa ja oikea..? No ei! IHan yhtä vanhoja lajeja ovat. Niitä on vaan viety hieman eri suuntiin.

    Äänestä

Pitääkö paikkansa että WTF olisi potku painotteinen ja ITF:ssä tehdään käsilläkin jotain?
-

Äänestä
  • Riippuupi varmaan vähän seurastakin, mutta jos pelkkää ottelua katsoo, WTF on potkuvoittoinen, ITF käyttää käsiä myös päähän lyöntiin.

    Normaaliharjoituksessa ei voi tehdä niin dramaattista eroa, koska, kuten sanottu, seuroilla on eri aikoja ja eri painotuksia potkutekniikalle.

    Yleisesti ottaen kaikki osa-alueet ovat likipitäen samat, mutta niitä tehdään seuratasolla eri prioriteetilla.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Jimmy kirjoitti:

Eli siis mitä eroa on ITF ja WTF taekwondolla.
Olen kuullut eri taekwondo tyylien harrastajien nimenomaan vain haukkuvan toisia tyylejä. No sehän tahtoo olla ihan yleisesti käytössä että "oma laji paras laji".
Mutta haluaisin ihan oikeasti tietää miten nämä kaksi tyylisuuntaa eroaa toisistaan.
Eikä mitään "WTF on ainoa aito oikea alkuperäinen" tms. Niitä kuulee koko ajan.
Kertokaa vain mitä eroa niillä on.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu