Haluan kertoa tarinan naisesta joka väsyi elämään, väsyi nauramaan, väsyi nauttimaan ystävyydestämme.
Tässä teille rakkaan "Tiinan", ystäväni tarina:
Kasvoimme samoilla seuduilla, Tiina oli ensimmäinen leikkikaverini, paras kaverini ikinä. Molemmat olimme pyöreä poskisia tyttöjä hiekan harmaine paksuine hiuksinemme. Teimme kaiken yhdessä, tiesimme toisiemme salaisimmat asiast, olimme samalla luokalla peruskoulun. Vuonna 1998 ollessamme yhdeksännellä, oli Tiina koulun suosituin sekä kaunein tyttö. Hänellä riitti vientiä ja hänen hymynsä sekä ystävällisyytensä hurmasivat. Hän oli persoonaltaan huolehtivainen, hän rakasti lapsia. Maistelimme yhdessä ensimmäisen siideritkin, silloin kuulin ensimmäistä kertaa kun hän sanoi itseään lihavaksi luuskaksi. Ihmettelin mitä hän puhuu. Tiina kävi ahkeraan jumpissa ja harrasti tanssia. Hän oli kuin suoraan lehden kuvista, pituutta 178 (arvioisin painon olleen n. 65>) ja luiden yllä tiukkaa lihasta.... Lukion loputtua tiemme erosivat, hän halusi lasten lääkäriksi ja lähti toiselle paikka kunnalle opiskelemaan. Loppu lukio ajan Tiina omituisesti muuttui äksymmäksi ja tarkemmin miettien hän taisi laihtuakkin. Soittelimme aluksi, se jäi pikkuhiljaa. Ajoin muutaman kerran hänen luokseen, tyrmistyin näystä: hän oli laihtunut edelleen, Tiina ei ollut lainkaan paikallaan vaan naputti vaikka pöytää kun juttelimme. Hänen kasvonsa olivat harmaat ja olemus pelokas sekä kumara. Lihakset olivat kadonneet. Kävimme yhdessä lenkeillä kunnes minun oli palattava kotiin. Hän hermostui ja vakuutteli olevansa kunnossa kun huomautin hänen olevan erittäin laiha. Hän oli innoissaan ainoastaan hyvin edenneistä lääkäri opinnoistaan. Poikaystävistä en tiennyt, mutta perhe ei asunut hänen lähellään, tuskin näki häntä moneen kuukauteen. Me soiteltiin ja hän kertoi voivansa hyvin ja kuulosti pirteältä, vähän liiankin..
Sydämeni pysäytti huhtikuinen keskiviikon ilta. Tiina oli löydetty suihkun lattialta. Sydän lopetti elämisen, pieni hauras rakas ystäväni menehtyi 42 kiloisena... Miksi, miksi hän kärsi, miksi hän ei kertonut kellekkään...
Miksi tuleva lääkäri ei tajunnut omaa tilaansa..voi miksi...en pysty enää kirjoittamaan, koska kyyneleet työntyvät väkisin silmiin...on niin paljon muistoja..
Rauha sinulle rakas, olet nyt turvassa ja muistan sinut aina sydämessäni nauravana ihanana ja kauniina Tiinanani
Tässä teille rakkaan "Tiinan", ystäväni tarina:
Kasvoimme samoilla seuduilla, Tiina oli ensimmäinen leikkikaverini, paras kaverini ikinä. Molemmat olimme pyöreä poskisia tyttöjä hiekan harmaine paksuine hiuksinemme. Teimme kaiken yhdessä, tiesimme toisiemme salaisimmat asiast, olimme samalla luokalla peruskoulun. Vuonna 1998 ollessamme yhdeksännellä, oli Tiina koulun suosituin sekä kaunein tyttö. Hänellä riitti vientiä ja hänen hymynsä sekä ystävällisyytensä hurmasivat. Hän oli persoonaltaan huolehtivainen, hän rakasti lapsia. Maistelimme yhdessä ensimmäisen siideritkin, silloin kuulin ensimmäistä kertaa kun hän sanoi itseään lihavaksi luuskaksi. Ihmettelin mitä hän puhuu. Tiina kävi ahkeraan jumpissa ja harrasti tanssia. Hän oli kuin suoraan lehden kuvista, pituutta 178 (arvioisin painon olleen n. 65>) ja luiden yllä tiukkaa lihasta.... Lukion loputtua tiemme erosivat, hän halusi lasten lääkäriksi ja lähti toiselle paikka kunnalle opiskelemaan. Loppu lukio ajan Tiina omituisesti muuttui äksymmäksi ja tarkemmin miettien hän taisi laihtuakkin. Soittelimme aluksi, se jäi pikkuhiljaa. Ajoin muutaman kerran hänen luokseen, tyrmistyin näystä: hän oli laihtunut edelleen, Tiina ei ollut lainkaan paikallaan vaan naputti vaikka pöytää kun juttelimme. Hänen kasvonsa olivat harmaat ja olemus pelokas sekä kumara. Lihakset olivat kadonneet. Kävimme yhdessä lenkeillä kunnes minun oli palattava kotiin. Hän hermostui ja vakuutteli olevansa kunnossa kun huomautin hänen olevan erittäin laiha. Hän oli innoissaan ainoastaan hyvin edenneistä lääkäri opinnoistaan. Poikaystävistä en tiennyt, mutta perhe ei asunut hänen lähellään, tuskin näki häntä moneen kuukauteen. Me soiteltiin ja hän kertoi voivansa hyvin ja kuulosti pirteältä, vähän liiankin..
Sydämeni pysäytti huhtikuinen keskiviikon ilta. Tiina oli löydetty suihkun lattialta. Sydän lopetti elämisen, pieni hauras rakas ystäväni menehtyi 42 kiloisena... Miksi, miksi hän kärsi, miksi hän ei kertonut kellekkään...
Miksi tuleva lääkäri ei tajunnut omaa tilaansa..voi miksi...en pysty enää kirjoittamaan, koska kyyneleet työntyvät väkisin silmiin...on niin paljon muistoja..
Rauha sinulle rakas, olet nyt turvassa ja muistan sinut aina sydämessäni nauravana ihanana ja kauniina Tiinanani
Vastaukset 7
Vanhimmat
toi oli iha hirvee stoori. toivotaan ettei mulle ikinä käy noin. vaikka 40 kg haluisinkin painaa..
Kirjoittajalle - mie oon niin pahoillani. Muuta en osaa sanoa.
Kommentoijalle - noin siulle käy. Tai sitten elät loppuelämäs sairauden varjon kanssa, tai sitten tulet terveeksi ja toivot ettet koskaan ois laihduttamista aloittanutkaan. Et voi syyä kakkua ja pitää sitä, et voi saada anoreksiaa ja onnellisuutta samalla aikaa.
voi kumpa pystyisin matkustaa taakse päin ajassa, mutta olisinko edes voinut nostaa hänet suosta...olen ymmärtänyt ettei toisten ihmisten panos yksin riitä vaan sairaan on itse tajuttava takaisin.
nuoret kauniit ihanat tytöt ja naiset, älkää tuhotko itseänne, perhettänne ja elämän iloanne..
Tiinallani oli suora hammasrivistö, paksu tukka, kimmoisa iho ja kesäisin kaunis ruskettunut kroppa.
viimeinen kesä yhdessä (eli 2008), hänen hampaansa olivat kellastuneet (mahtoiko polttaa..) tukka oli yhtä hamppua, ohutta ja kiillotonta. Kasvot olivat harmaat, iho oli kyllä kiinteä, mutta käsivarret ja selkä pienen karvan peitossa. Hänen takapuolensa roikkui rumasti bikinien välistä ja ryhtiä Tiinalla ei ollut. Kaikki oli pelkkää luuta ja istuminen kovalla tuotti kipeää... Minä terveenä ihmisenä nautin jäätelöstä ja kesästä, hän vain kyseli milloin joudetaan uimaan, lähdetäänkö iltakävelylle puistoon jne. Hän ei rauhoittunut lainkaan, touhusi jatkuvasti ja väitti syöneensä aiemmin tai hänellä ei ollut juuri nyt nälkä ja syö myöhemmin.
Loppuvaiheessa yksinkertaisesti Tiina ei ollut kaunis, älkää te pyrkikö siihen...
eilinen 45 min-ohjelma oli järkyttävä, kuinka lapsella voi olla tämä hirveä sairaus?
Olen sanaton. Aivan kamalaa.
Itsekin tunnen muutaman lääkikseen pyrkyrin, joilla on jonkin asteen SH. Laihuudestaan huolimatta he istuivat lukion ruokalassa usein pelkän vesilasin kanssa ja valittivat olemattomista läskeistään, kuntoilivat ahkerasti saleilla, katselivat peilikuviaan epävarmoina... Miksi juuri he???
otan osaa
Tuli vähän pyörryttävä olo tästä ikävästä viestistä ;/ OTAN OSAA, VOIMIA! AIKA YLEENSÄ PARANTAA HAAVAT... Tämä pisti taas miettimään että mitä jos tämä sama tapahtuu ex-muijalleni/ystävälleni joka sairastaa kyseistä sairautta. Olen jättänyt hänet rauhaan jo Vapun jälkeen mutta tuli taas niin epätoivonen olo tästä ja muistakin ikävistä viesteistä täällä. Neuvoja en siis tullut tänne kyselemään! Tämä viesti vain pisti taas ahdistamaan ja mietityttämään että mitä jos hänen sydän pysähtyy ja ketään ei ole paikalla ;/
Hei kuka sä oikeesti oot, haluun tietää? Et tainnut huomata viestissäni kohtaa että olen jättänyt hänet rauhaan jo Vapun jälkeen ja edelleen samaa rataa mennään!!!
Ja on kuule elämä jo hankittu ;-)