Jos se minusta on kiinni, niin jään ujouteeni, arkuuteeni, yksinäisyyteeni.
Jos se minusta on kiinni, niin olkoon niin.
Jos se minusta on kiinni, niin olkoon niin.
Ujo, arka
yksinäinen...
29804
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 29
Vanhimmat
Ei se mitään mä oon tulossa kohta hulluksi. Tuntuu vähä siltä...
Okei. Ymmärtäen niin että ole jutellut täällä väärän henkilön kanssa (siis mielkikuvitus henkilön)....pitää mennä varmaan täältä pois...pää levii
et voi tulla.
ihan en kyllä usko nyt. Mutta jos tahdot niin.
olla sekin, jos homma meinaa kaatua sellaiseen.
Ei se mitään, meitä on niin monta sosiaalisesti uimataidotonta.
Itsekin olin tänään tilanteessa, jossa olisin voinut olla toisenlainenkin, mutta koska en ole, en tietenkään osannut teeskennelläkään. Siksi puhuin hiljaa ja vähän, joskus hölmöjäkin. Mutta minä olen sellainen (ainakin aluksi) ja jos en kelpaa sellaisena jollekulle seuraksi, minusta pääsee kyllä oikein helposti eroon.
Toisaalta sinäkin voisit harjoitella aloitteen tekemistä, ihan oikeasti. Edes yrittää. Mutta jos se tuntuu liian ylivoimaiselta, niin yritä olla edes helposti tavoitettavissa, josko se toinen sitten uskaltaisi paremmin.
Ja jos nyt uskaltaudut ja sitten koet kuitenkin pettymyksen, koeta muistaa ettei se ole maailman viimeinen ihminen, johon sinä uskallat ottaa kontaktia. Toisaalta sellainen ihminen, joka ei syystä tai toisesta ole sinun kanssasi riittävän samalla aaltopituudella, ei olisi lopulta kovinkaan kaksinen yksinäisyyden lievittäjä.
Jos olet ujo ja arka saatat vaikuttaa sen toisen silmissä tylyltä, vaikeasti lähestyttävältä ja pelottavalta.
Ehkä hänkin arastelee sinua.
häntä, koska näen hänessä ujoutta ja herkkyyttä. Niitä samoja ominaisuuksia on itsessänikin. Mutta joskus on pakko uskaltaa ottaa riski, edes pieni sellainen.
Jos toinen koko ajan vetäytyy ja torjuu niin pianhan siinä toisen itseluottamus menee.
Ihminen voi aina hieman kannustaa itseään ylittämään omia rajojaan.
Voi tulla torjutuksi ihan jokapäiväisissä asioissa, koska ujo ja arka ihminen voi vaikuttaa tylyltä ja vaikeasti lähestyttävältä eli sille toiselle tulee sellainen tunne, ettei ole tervetullut. Silloin voi tulla paha olo ja alkaa vetäytyminen. Torjutuksi tuleminen kyllä sattuu ja aikaansaa sen, ettei se toinen enää uskalla lähestyä.
Näin minusta tuntuu. Tämä keskustelu ujoudesta on mielenkiintoista, koska minusta tuntuu, että olen kohdannut joskus ujoja ihmisiä, jotka ovat olleet torjuvia ja olen kokenut heidät tylynä. Siis minulle on tullut sellainen tunne etten kelpaa.
Ehkä he tosiaankin olivat ujoja. Kyse on molemmista sukupuolista eli ihan arkipäivän kanssakäymisestä.
toista pulta asiassa. Illan pimetessä vain ikävä on ystävänä.
Tuo vain tuollainen elämäni ensimmäisen III vuosikymmenen katsaus, ja sen pohjalta laadittu lakoninen ennuste seuraaville...
saatan vaikuttaa tylyltä mutta sitä en ole.
Nyt kesän tullessa olen päättänyt ryhdistäytyä ja jos pikkuhiljaa pääsisin eroon tuosta monenmoista vuotta piinaavasta ujoudestani.
Eli päätin että aloitan juttelun ihan tuntemattomille ihmisille esim. kahvilassa jos samaan pöytään tulee joku.
Tai ihan kaupankassallakin voi jotain muutakin sanoa kuin hei ja kiitos.
Siitä se alkaa uskon niin, varmuutta löytyy enemmän päivä päivältä.
Ehkä sitten viimeistään syksyllä kun näen taas hänet uskallan avata suuni ja kertoa kuinka ihastunut olen tai jotain sinne päin.
Aurinkoista ja lämmintä kesää kaikille ujoille ja tietty muillekin.
Oikeasti on tosi vaikea tietää onko toinen ujo vaiko tyly. Tai ylpeä. Minulle tulee sellainen tunne etten kelpaa. Paha mieli, jos toinen on torjuva.
Hyvä ajatus. Juttele ihmisille. Tulee aina kiva fiilis kun toinen ihminen juttelee mukavia, huomioi. Äläkä lannistu jos joku on inhottava, koska jotkut ovat tosiaankin niin olevinaan ettei heille saisi puhua mitään.
Kiva kun sulla on uusi linja, tsemppiä sinulle! Juttelemalla ihmisille vältän sen tylyn ja töykeän vaikutelman antamista mikä tulee puhumattomuudesta ja juroudesta tai ujoudesta.
aika onnellinen kun uskallan puhua ihmisille.
Tuntemattomille helpompaa ja pikkuhiljaa siitä sit puolitutuillekin ja loppujen lopuksi hänellekin kunhan sit kohdataan.
Pelkään vaan että hän "tyrmää" minut kerralla. Mutta olen sitten ainakin yrittänyt.
Olisiko sun mahdollista mennä harrastamaan jotain. Siinä oppisit hieman sosiaalisuutta ja se olisi luontevaa kanssakäymistä.
Harjoittelemalla oppii. Tärkeää on myös non-verbaalinen viestintä, ilmeet, eleet jotka kertovat toiselle paljon. Kyllä nuo esiintymistaidon kurssien tai myyntimies opit soveltuvat myös arkiseen kanssakäymiseen.
Muistan kun myyntikurssilla vetäjä kehotti aloittamaan päivän katsomalla itseään aamulla peilistä, hymyilemällä ja sanomalla peilikuvalleen: "tänäänkin on tulossa hyvä päivä."
Ei siitä pidä masentua, jos ei jollekulle kelpaa. Aina löytyy uusia ihmisiä!
Änkeen tähän väliinne kommentoimaan.
Niin kuin totesit, niin "ujot" voivat antaa torjuvan ja tylyn vaikutelman. Pitäisi kuitenkin muistaa, että ennen kuin toiseen ihmiseen on tutustunut, kaikki johtopäätökset kys. henkilöstä ovat _vain omia_ johtopäätöksiä. Ne voivat olla yhtähyvin tosia tai epätosia, ja jotain siltä väliltä.
Vaikka tietyllä tavalla omaan vaistoon voi/kannattaa luottaa, niin tunneasioissa on vaarallista vetää johtopäätöksiä tyyliin: toi tuntematon on tyly -> minä en siis kelpaa. Toisten ihmisten olemuksesta ei kannata vetää johtopäätöksiä omaan arvoonsa liittyen, se kai on perusjuttu!
Itse olen tiettyjen henkilöiden seurassa ujo, tiettyjen henkilöiden seurassa taas vapaampi. Luulen, että minua pidetään kylmänä ja etäisenä, vaikka (ujolla) suhtautumistavallani tiettyihin ihmisiin pyrin pitämään homman hanskassa. Nämä tietyt ihmiset ovat niitä, jotka ovat tunnetasolla tehneet minuun positiivisen vaikutuksen. Ujous ja kylmän fasadin ylläpitäminen liittyy myös itsesuojeluun, siihen että menee jonkun naamarin taakse "piiloon". Arkuutta taas en tunnista itsessäni; kun pitää olla toimintavalmis, niin sitten ollaan.
Ihmisillä on myös erilaisia taustoja ja kokemuksia, jotka vaikuttavat siihen, miten he itseään ilmentävät. Ujous ei ole kuitenkaan mikään vammaisuus, vaan aika yleinen ominaisuus ihmisissä.
Itse yrittäisin saada ujon ihmisen tajuamaan, että hän kelpaa juuri sellaisena kuin on. Ja tutustumisen kauttahan ujous lähes aina hälvenee.
Olisihan se kiva, jos parinmuodostus menisi niin, että mitään soidinmenoja ei tarvittaisi. Se olisi kuitenkin tylsää. Mielestäni rakastumista edeltävä ihastumisen tuoma epävarmuus ja snadi kärsimys ovat -sorry nyt vaan- sitä parasta kauraa, mitä elämä antaa. On ihana huomata olevansa elossa ja tuntea lämpimiä tunteita ihmisiä kohtaan, joita elämä tuo eteen. Elämälle kiitos :-)
Niin onki, parasta kauraa, vaikka ihan hirveintä!!!! oot mies...tihhih!!!:D
Ensinnäkin, jos koen etten kelpaa niin silloin olen epäonnistunut ja vetäydyn. En ala itseäni tyrkyttämään ihmisille, joille en kelpaa. Hyville ja lämpimille ihmisille jokainen ihminen on arvokas. Ei se mitään tutustumista vaadi, kyllä pitää voida olla ystävällinen kaikille ilman vuosikausien tuntemistakin. Tuo kelpaaminen on kaikkein tärkeintä ja vähäinenkin tunne ettei kelpaa aiheuttaa monille ihmisille sellaisen tunteen että haluaa pois tilanteesta.
Epävarmuus ja vaikean leikkiminen on mielestäni toisen tunteilla leikkimista enkä sellaista halua kokea. Haluan miehen, jolle kelpaan ja joka kohtelee minua hyvin. Minun on voitava tuntea olevani arvokas, ainutlaatuinen. Suhteen jatkuminen on kaiken lähtökohta. Epävarmuus miehen taholta on vehtaamista enkä sellaista halua.
Eli tuollaisella käytöksellä mitä tuossa esität helposti karkottaa kaikki potentiaaliset kiinnostuneet ja muutkin ihmiset luotaan. Mutta, sehän on tietenkin jokaisen oma valinta miten käyttäytyy.
minulta tuo kommentti. :)
kiva viesti.
Niin, ei voi mennä kenenkään pään sisään ja kieltää ajattelemasta mielestäni typerästi. Vapaa maailma, onneksi. Yritin pointata, että itsetunto ei saisi olla kiinni siitä, mitä naamaria joku tuntematon näyttää. Tuo pätee myös toisinpäin; eli mielestäni tulisi tunnistaa omat luokitukset ihmisistä tyyliisi "tiedän ketkä ovat hyviä ja lämpimiä ihmisiä". Hyvänen aika, eihän kukaan voi nähdä toisen ihmisen sisään, eikä ulkokuori kerro koko totuutta. Ihmiseen tutustuminen vie aikaa, eikä toista ihmistä opi koskaan edes täysin tuntemaan.
Taidat olla aika nuori, jos toisten ihmisten silmissä kelpaaminen on tärkeää. Se on ihan ok, mutta muista, että voit mennä arvioinneissasi syvälle metsään. Kukaan muu ei voi määritellä omaa arvoasi, sen teet sinä itse. Sinä et myöskään voi määritellä jonkun ujosti käyttäytyvän tai muun henkilön arvoa.
Tarkoitukseni oli ilmentää omalla esimerkilläni sitä, että toista ihmistä ei kannattaisi arvottaa mihinkään kategoriaan, ennen kuin hänet tuntee. Se vaatii tiettyä kypsyysastetta ja ihmistuntemusta. Sitä tulee elämän myötä.
Oma käytökseni on oma asiani, enkä ala sitä sen enempää perustelemaan täällä. En koe olevani missään "kelpaavuusjahdissa", jossa minun tulisi pokata joku ja saada siitä itselleni arvoa tai hyväksyntää. En tarvitse sellaista; mielestäni tärkeintä on osata olla ihmisiksi ja omata säälliset käytöstavat.
Ujouden taakse kätkeytyy usein paljon syviä tunteita. On sanontoja kuten "pinnan alla kuohuu" ja "hiljaisissa vesissä ne isot kalat kutevat". Paras on mielestäni saksalainen toteamus "stille wasser sind tief". Ehkä nämä assosioituvat oikein.
kirjoitteleekaan.. Tai ainakin tuli eräs mies heti mieleen. ;)
Ich möchte ein Bier bitte!! .D (
kiinni, niin ethän muuten jää
ainoa laatuasi. Täällä yksi samanlainen. En tietysti haluaisi asian olevan niin, mutta...jos se minusta on kiinni, niin näin luultavasti käy.
yksin jumissa omissa maailmoissaan. En minäkään tällaista odottanut...
Paljon on maailmassa yksinäisiä, mutta ei kai voi sanoa, ettemme ole yksin jos meitä on tuhansittain, kun jokainen yksinäinen on yksin omassa ikävässään.
No onneksi on viikonloppu, ja kaksi aamua, kun ei tarvitse raahautua aamulla krapuloissaan töihin...
vain löytäisi sen oven, minkä kautta tästä yksinäisyydestä pääsisi ulos. Mulla toi viikonloppu juttu on taas toisinpäin, eli ei kiva.
että viikonloppu sen kivempi olisi, saapahan vain nukkua vähän pidempään;
päivät muuten ovat 'turhempia', kun ei töissä ole.
Miksi sun arkipäivät sitten ovat siedettävämpiä, kuin viikonloput ei?
töissä tietysti on tekemistä ja onhan siellä kuitenkin porukkaa ja juttuseuraakin. Vapaa-ajat, eli etenkin viikonloput on sellaista tympäisevää yksinoloa.
Kahdeksan tuntia töissä, kahdeksisen tuntia unta, tunti työmatkoihin ja kaupas käyntiin, ja seitsemän tuntia ihan itelle! Seittemän tuntia tappaa aikaa omillasi, tuijottaa seinää ja miettiä mitä järkeä on missään... Seitsemän tuntia sekoittaa pää ja aamulla töihin, menee vielä, kun onneksi on viikon loppu jolloin latautua kunnon unilla ja mitään tekemättömyydellä. Tämäpä vasta elämää! mutta eipä ole muutakaan... kun ei vaan osaa, kykene, ole.
laiselta tosiaan kuulostaa, etenkin tuo loppu... "mutta eipä ole muutakaan... kun ei vaan osaa, kykene, ole.
Täälläkin palstalla tulee edelleen pyörittyä, vaikkei siitäkään jutusta tainnut mitään tulla, jonka takia tänne alunperin tulin...jo viime vuoden puolella. No... uskaltauduin sentään vihdoin ottamaan yhteyttä oikeasti, mutta mikään ei taas mennyt kuvitelmien mukaan. Ajankuluahan se on tämäkin...tänne kirjoittelu ja lueskelu.