Päässä

Eli olen 18v ja ongelmani alkoivat n.12 vuotiaana luultavimmin paniikkikohtauksen seurauksena. Kohtaus alkoi, kun säikähdin ja sydämensyke ei enää rauhoittunutkaan vaa tykytys jatkui vuorokauden. Sen jälkeen olen saanut kärsiä kaikenmaailman sydäntuntemuksista tähän päivään saakka.

Aloin kiinnittää tuon säikähdyksen seurauksena yhä enemmän huomiota sykkeeseen. (Siis lähes jatkuvaa tarkkailua). Sairastuin luultavasti paniikkihäiriöön, mutta se on asia erikseen. Sydäntuntemuksia ovat ns. muljahtelut, epätasainen syke ja "väliinjäämistuntemukset". Syke saattaa olla muutamia päiviä koholla, minkä seurauksena näitä rytmihäiriöitä tulee tavallista enemmän. Muutaman kerran ennen nukkumaan menoa syke on saattanut nousta yhtäkkiä 220 (katsoin sykemittarilla) ja laskea siitä pikkuhiljaa jonkun ajan kuluttua. (Erotan kyllä paniikkokohtauksen sykkeen nousun tästä).

Välillä on aikoja jolloin en kiinnitä mitään huomiota sykkeeseen, jolloin näitä rytmihäiriöitä tulee vähemmän. Joskus taas mielessäni ei liiku mitään muuta kuin se, että millainen on syke: nopea, epätasainen jne. Välillä se on kuin pakkomielle, joka ahdistaa aivan älyttömästi!

Alkoholia en uskalla juoda enää ollenkaan. Viimeksi Uutenavuotena otin 1 siiderin, siitä seurauksena 5tuntia kestävä "epätasainen" nopea syke. Muljahduksia monta kertaa minuutin aikana. Hyvin outoa on se, että olin baarissa, enkä juonut yhtään, silti tuli samanlaisia tuntemuksia pitkin iltaa. Syke koholla, muljahduksia sun muita! Vahvistaako tämä sen, että olen vain ja ainoastaan päästäni vialla, vai aiheuttaako psyykeni nämä kaikki? Mietinkö tuntemukseni omassa päässäni, vai aiheuttaako ahdistukseni fyysisiä oireita, jotka ilmenevät sydämessä??

Pelottaa, että en voi kohta elää enää normaalia elämää ollenkaan. Pian alan vältellä paikkoja ja tilanteita, joiden seurauksena saan todellisia vaiko kuviteltuja rytmihäiriöitä!!

Olen käynyt lääkärillä tästä, mutta eivät ottaneet tosissaan ongelmaani. Määrättiin beetasalpaajaa, mutta olen niin neuroottinen, että en uskalla niitäkään ottaa. Entä jos ne vaikuttavat jotenkin epäedullisesti sydämeeni! Tuntuu, että kukaan muu ei ole tällainen kuin minä. Kaveriporukassa, kun ollaan iltaa viettämässä, päässäni ei liiku mikään muu, kuin että alkaako sydämeni muljahdella jne.

Onko kellään muulla samanlaista ongelmaa? Haluaisin elää normaalia elämää, olla rohkea, uskaltaa matkustella ja olla rennosti miettimättä jatkuvasti omaa terveydentilaani. En myöskään viitsi puhua tästä ongelmastani kenellekään, koska tiedän, että tämä kuulostaa todella naurettavalta!

Kiitos jos jaksoit lukea tämän epäselvän vuodatukseni loppuun.
1289
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

se aiheuttaa helposti tuollaisia oireita.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Ongelma!? kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu