Ällöttä ä ja oksettaa!

Alkuraskaus ja rv 7 lopuillaan. Oksentelin koko eilisen illan ja nyt töissäkin kuvottaa ja tuntuu että kaikki tulee ylös.
Väsyttää ja oksettaa koko ajan.
Saisiko tämän perusteella sairaslomaa jos käyn työterveyslääkärillä, tosin voin ottaa sen 3pv ilman lääkäriäkin jos olo ei hellitä.
2255
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Mulla oli pahoinvointia koko raskauden ajan ihan synnytykseen saakka. Aika paljon helpotti syöminen ja etenkin heti aamulla perunalastauja. Joo, tiedän, että joku sanoo tässä, että ei suolaa raskausaikana, mutta lääkäri sanoi, että kun ei ole korkea verenpaine niin ei tarvitse ajatella suolankäytön rajoituksia. Joka tapauksessa se auttoi aamupahoinvointiin, mutta sen takia lihoinkin 20 kg raskauden aikana, kun tuli syötyä muutenkin kuin nälkään. Mieluummin olin ähkynä kuin pahoinvointisena.

Tuosta sairauslomasta piti sanoa, että minä pääsin sairauslomalle yhdeksännellä raskausviikolla eli heti kun olin ensimmäisen kerran käynyt keskussairaalassa. Huomasin olevani raskaana vasta seitsemännellä viikolla, koska minulla oli kuukautiset tai ainakin jotakin vastaavaa vuotoa, joten en osannut epäillä odottani vauvaa kun intiimiä yhteiselämää mieheni kanssa oli aika harvakseltaan.

Syy sairaslomalle pääsyyn, jolla siis olin raskauteni loppuun asti, ei ollut tuo pahoinvointi sinänsä vaan yleinen raskas ja vaikea olotilani. En ole koskaan ymmärtänyt kuinka muut naiset kestävät useamman raskauden. Minulle riitti tämä yksi, vaikka kaikki muuten meni hyvin ja lapsi on terve. Oletan, että "korkea" ikäni oli osaltaan syy sairaslomaani, koska päivätyöni ei ollut mikään varsinainen riski raskaudelle eikä ollut fyysistä työtä. Lapsi syntyi kaksi päivää sen jälkeen kun olin täyttänyt 45 vuotta.

Minusta tuntuu, tämä vain minun käsitykseni, että työterveyslääkäri ei välttämättä anna helposti sairaslomaa, mutta keskussairaalan lääkäreillä on enemmän näkemystä kokonaistilanteista ja know-howta ymmärtää millaisia raskaudet voivat pahimmillaan olla. Luonnollisestikin pahoinvointisena työskentely on yhtä tyhjän kanssa ja kun se on voimakasta niin työpanos jää heikoksi. Kehottaisin sinua kysymään keskussairaalan lääkäriltä, mutta toki kannattaa kääntyä työtterveyslääkärin puoleen ensin JOS hän vaikuttaa sellaiselta henkilöltä, joka saattaisi ymmärtää (naishenkilö, ei kai miehet näitä asioita yleensä ymmärrä).

Äänestä

Omalla paikkakunnalla työterveyshuolto ei ota kantaa mihinkään raskauden aiheuttamaan vaivaan eikä kirjoita niistä sairaslomaa. Meillä neuvolan tehtäviin kuuluu kaikki raskauteen liittyvät asiat ja niistä sairasloman kirjoittaminen. Toki jos neuvola on kiinni ja tulee päivystystarve silloin terveyskeskuksen päivystys kirjoittaa sairaslomaa. Sinuna jäisin pariksi päiväksi kotiin, ei se pahoinvointi siihen lopu mutta saat kerättyä voimia. Eli sairasloma ei ole sinällään muutamanpäivän kestävänä "hoito" pahoinvointiin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ÖÖKK kirjoitti:

Alkuraskaus ja rv 7 lopuillaan. Oksentelin koko eilisen illan ja nyt töissäkin kuvottaa ja tuntuu että kaikki tulee ylös.
Väsyttää ja oksettaa koko ajan.
Saisiko tämän perusteella sairaslomaa jos käyn työterveyslääkärillä, tosin voin ottaa sen 3pv ilman lääkäriäkin jos olo ei hellitä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu