Onko ketään sammassa tilanteessa et on ollu monta vuotta työttömänä eikä ole niin kevyttä työtä mitä pystyisi tekemään?
Kuntoutustukimuksessa olin ja siellä ehdotettiin koulutukseen mutta kun ei kerta kaikkiaan pysty suoritumaan koulutuksesta kipujen vuoksi.mitä neuvoksi?
Kuntoutustukimuksessa olin ja siellä ehdotettiin koulutukseen mutta kun ei kerta kaikkiaan pysty suoritumaan koulutuksesta kipujen vuoksi.mitä neuvoksi?
Vastaukset 21
Vanhimmat
Olin itse seitsemän vuotta sitten samassa tilanteessa ja jouduin lopettamaan työt reuman vuoksi. Puolitoista vuotta kului ihmetellessä, kunnes päätin itse tehdä elämälleni jotakin.
Sanoisin, että eläke on vihon viimeinen vaihtoehto, mieti, että edessä on vuosia kotona..
Toki reuma täytyisi saada ensin hallintaan,ja jos olet kovin kipeä se kielii siitä, että näin ei ole.
Itse valitsin opiskelun, kävin ensin lukion ja kolme vuotta sitten aloitin yliopisto-opinnot, vuoden päästä valmistun. Opiskelun ohella olen tehnyt myös töitä jonkin verran, ja näyttää siltä, että valmistuttuani myös kykenen töitä tekemään.
Loppujen lopuksi kyse on mielikuvituksesta ja siitä, että löytää oman tapansa tehdä asioita.
Olen vankasti sitä mieltä, että kun löytyy mielekästä tekemistä ja elämään sisältöä, niin myös voi paremmin.
Koulutus on hyvä vaihtoehto, ja eri reittejä on paljon, ota selvää, koulutusta voi myös kokeilla.
Motivaatio on kuitenkin tärkein, ilman omaa motivaatiota, ei mistään tule mitään.
kiitokset mielipiteestäsi.Antaa paljon ajattelemisen aihetta.
Minä olin jo ennen nivelreumaan sairastumista monta vuotta työtön. Työvoimatoimistosta en ole saanut mitään apua. Työllisyyskursseille en pääse ja muuhun koulutukseen minulla ei ole varaa. Toivottomalta tuntuu. Onneksi lääkkeet ovat auttaneet minua aika hyvin. Toivottavasti sinä jaksat pitää paremmin puolesi!
Sama tilanne on mullakin jos hakee jotain työpaikkaa niin aina se jää kiinni terdeydentilasta.Syntymä vuoteen katotaan eläkehakupapereissa.Vuosi tulee täyteen kesäkuussa sairaslomalla.Eikä ne tunnu ymmärtävän Kelassa ettei niin kevyttä työtä tai koulutusta ole mitä pystyis tekemään kun toimisto/tietokonetyössäkin ranteet turpoilee ja selkä ei anna periks istua pitkään yhtäjaksoisesti.Saa nähdä mihin tulokseen tulevat olenko ikuinen työtön.Jos voin tiedustella,Oletko työtön vai sairaslomalla?Miten kauan olet sairastanu?Mitkä nivelet vaivaa?
Jos sinulla on lääkärin toteama sairaus ja todistus siitä, että et ole kykenevä tekemään entistä työtäsi olet lain mukaan oikeutettu kuntoutusrahaan.
Myöskään odotusaikana ei kuulu olla työttömyyspäivärahalla vaan kuntoutussuunnittelun ajalta saa myös kuntotustukea, kun sairaspäivät (200) ovat kuluneet loppuun.
Lain mukaan kuntoutustarve on selvitettävä, kun yhtäjaksoista sairaslomaa on kestänyt 60 päivää.
Jos sinulla on työhistoriaa, noin viisi vuotta, niin koulutuksen maksaa työeläkelaitos, mutta se ei lähde kustantamaan yleissivistävää koulutusta, silloin maksaja on Kela.
Nämä ovat siis lakiin kirjattuja oikeuksia, joten tästä ei kannata kiistellä, näin se menee.
Kuntotussuunnittelun aikana on mahdollista päästä työ- tai koulutuskokeiluun, jossa voi kokeilla sitä mihin kykenisi.
Toimistotyö ei suinkaan ole ainoa vaihtoehto, rajana on oikeastaan vain mielikuvitus.
Viittaan vielä ensimmäiseen viestiini, että motivaatiota tarvitaan.
Nykyään on niin, että eläkkeelle ei pääse, vaan koulutus ja kuntoutus on ensisijainen vaihtoehto, ja jos minulta kysytään niin myös paras.
Omien vaihtoehtojen pohtimiseen on paikkoja, esimerkiksi Heinolan ammatinvalinnanohjausyksikkö, jonne pääsee hakemalla ja lääkärin lähetteellä, myös erikoistyövoimaneuvojat ovat työvoimatoimistoissa juuri tällaisia tapauksia varten.
Pitää osata - ja uskaltaa - kysyä ja vaatia.
Rahoituksesta vielä sen verran, että se on riippuvainen työhistoriasta, mutta aina se työttömyyskorvauksen voittaa.
Minä sairastuin nivelreumaan vasta vuosi sitten. Se alkoi erittäin pahana lähes kaikkien nivelten tulehduksena. Silloin olin monta kuukautta sairaslomalla. Nyt saan työmarkkinatukea. Ongelmana minulla on, että työvoimatoimistossa eivät ole halukkaita antamaan minulle edes työkokeilupaikkaa.
Olen sairastanut aiemmin taudin, joka vei toimintakykyni lähes kokonaan moneksi vuodeksi, joten tiedän, että koulutus- ja työkykyyn vaikuttaa moni muukin asia kuin oma motivaatio.
Sain tietää, että erityistyövomaneuvoja ammatillisen kuntoutuksen osastolla työkkärissä on vaihtunut, joten yritän taas päästä hänen kanssaan keskustelemaan.
En halunnutkaan väittää, että sairaus ei voisi olla este, tai että pelkästään itseään motivoimalla tauti katoaisi. En siis halunnut olla tyly, mutta usein se vain on niin, että jos ei itse älyä pyytää niin mitään ei tarjotakaan. Toisin sanoen, siinähän roikut työkkärissä/ sossussa tai missä vaan, jos ei itse hae muita ratkaisuja. Ja se on myös niin, ettei kukaan voi puolestasi päätöksiä tehdäkään.
Tarkoitus oli lähinnä rohkaista etsimään vaihtoehtoja ja vaatimaan, jos itse olisin uskonut lääkäreitä, olisin nyt pienellä työkyvyttömyyseläkkeellä sen sijaan että saan opiskella ja tehdä mielekkäitä töitä. Reuma ei ole mihinkään kadonnut, kirurgi rustaa niveliä säännöllisesti säällisempään kuntoon, mutta väitän, että mielekäs työ ja opiskelupaikka heijastuu myös hyvinvointina ja auttaa selviämään asioiden kanssa.
Uskon että vaihtoehtoja on, ja jos työkkärissä heittäytyvät hankalaksi vaadi lääkäriltäsi päästä kuntoutustutkimukseen.
Odotteleminen ei ainakaan kannata, kotona asiat eivät edisty. Olennaista on, että itsellä on päämäärä selkiytynyt.
Minä olen sairastanu vuodesta -91 alkoi polven kipeytymisenä ja nesteen kertymisellä.Olin työttömänä monta vuotta ja reumalääkäri totesi että jotain on tehtävä asian kanssa. nyt olen ollu sairaslomalla kesäkuussa vuoden.Jatkosta ei ole tietoa. joulukuussa olin kuntoutustutkimuksessakin mutta ei siellä asia kyllä paljon selvinny.Pohdin mitä jatkossa teen.Työpaikan saaminen on lähes mahdotonta,tuntuu ainakin siltä.
Se on niin helppo arvostella ja neuvoa ihmistä, jonka asioista ei tiedä mitään. Vertaistuki onkin sitten aivan toisenlaisia taitoja vaativa juttu.
Lehdissä kerrotaan hienoista projekteista, joiden avulla yritetään saada mahdollisimman moni pitkäaikaistyötön ja vajaakuntoinen työelämään. Sitten työkkärissä löytävät aina jonkin syyn miksi minä en voi päästä projektiin mukaan. Kysyin erään suositun kurssin opettajalta, miten kurssille pääsee. Hän vastasi: "Täytyy olla hyvissä väleissä työkkärin virkailijoiden kanssa. Se on ainoa keino." Tuollaistahan se on...
Missä sinulle tehtiin se kuntoutustutkimus?
Muutkin työttömät tai työttömänä olleet, kertokaa kokemuksistanne. Minulla ei ole kotona tietokonetta, joten en voi aktiivisesti osallistua keskusteluihin, enkä oikein jaksakaan.
Mulle on tehty kuntoutustutkimus kaksi kertaa vuonna 2000 Heinolassa ja 2003 Kiipulan kutoutuskeskuksessa.Heinolassa kuntoutustutkimus oli mielestäni perustteellisempi.Kiipulan reisu oli mielestäni aika turha samoja asioita käsiteltiin mitkä oli käyty läpi jo aikaisemmin Heinolassa mutta vointini on huonompi mitä 2000 vuonna sen takia menin.Kävin melkein kolme vuotta säännöllisesti Heinolan tutkimuken jälkeen erityistyövoima neuvojan ja ammatinvalinnan psygoligin luona mutta ei löydetty sellaista alaa johon olisin voinut kouluttautua.Erityis työvoima neuvojan aloitteesta(jotain olisi asian kanssa tehtävä kun ei löydy työpaikkaa) otin työttömyys asian puheeksi reumalääkärin kanssa ja hän kirjoitti sairasloman jolla olen ollut 6/03.Vertaistukea tässä tarvitaan kun tuntuu että on ainut joka on tälläisessä tilanteessa mutta niitä on kuitenkin paljon.
Sairastuin nivelreumaan viisi vuotta sitten. Ennen sitä olin jo työmarkkinatuella. Sairastumisen jälkeen vuosi meni sairaslomalla, jonka jälkeen työmarkkinatuella taas. Kahdesti olen ollut työllistettynä. Lasten iltapäiväkerhossa ja vahtimestarina. Jälkimmäiseen työhön pääsin, kun työhönottaja ei muistanut kysyä terveydentilaani. Jouduin nostelemaan painavia laatikoita monta kertaa päivässä, joka johti viikon sairaslomaan häntäluun kipeydyttyä niin, etten voinut kunnolla istua. Sain siirron toiseen työkohteeseen, jossa minun ei tarvinnut nostella.
Olen monesti miettinyt näitä työllisyysasioita kohdallani ja tullut siihen tulokseen, että antaa olla. Kuntoutustutkimuksesta ei ollut mitään hyötyä. Minun pitäisi opiskella vuosikaudet saadakseni tiedot ajantasalle. Astma rajoittaa reuman ohella moneen ammattiin hakeutumista. Elämä on kolhinut sen verran, että henkiset voimavarat eivät anna enää myöten pitkäjänteiseen opiskeluun.
Olen luovuttanut ajat sitten. Täytän elämäni muilla asioilla. Käyn töissä, jos työvoimatoimisto lähettää osoituksen johonkin paikkaan ja tulen valituksi. Kyllä täällä suurtyöttömyysalueella on nuorempia ja terveempiä työelämään hakeutuvia.
Onneksi minulla on perhe ja hyviä ystäviä, en voi muuta sanoa :-) Menee se elämä näinkin.
Jouduitko vuoden sairasloman jälkeen heti takaisin työttömäksi vai ehdotettiinko eläkehakua?
kuntoutustutkimuksen koin kans melko turhana juttuna.
En myöskään ole valmis monta vuotta kestävään koulutukseen.
Työvoimatoimistossa sanoin virkailijalle et jos kouluttaudun jollekin kevyemmälle alalle ja haen työpaikkaa niin kyllä mä ainakin sinä työhönottaja ottaisin sen jolla ei ole terveydellisiä ongelmia.Hän totesi vain että kyllä kai se näin valitettavasti on.
Hain esimerkiksi hammaslääkärin vastaanottoapulaisen paikkaa kaikki oli muuten valmista kysy vaan et koska pystyisin aloittamaan.Lopuksi pyysi lääkäritodistuksen terveydentilasta kerroin reumasta ja se paikka jäikin sen jälkeen siihen sano vaan et ei voi ottaa kun ei ole sairasloman tuuraajaa saatavilla kuitenkaan.
Mutta eiköhän tämä tässä kun sais jonkulaien selvyyden tälle asialle.
Omaa työllistymistäni ei reuma ole haitannut, vaikka olenkin sen avoimesti työhönottohaastattelussa kertonut.
ensin olin harjoittelemassa ja sen jälkeen olen saanut töitä tehdä ihan riittävästi opintojen ohella.
se mitä tulee pitkään opiskeluun, niin mieluummin itse opiskelen kuin jään kotiin, nyt on menossa kuudes vuosi. Aloitin siis alusta ensin ylioppilaaksi kolmessa vuodessa ja nyt on menossa kolmas vuosi yliopistossa. sehän on aivan sama,opiskeleeko vai onko kotona, nimittäin tulot on ainakin paremmat.
Ja vielä, ikävä on sanoa, mutta tunnen paljon tapauksia, joissa ns. toivottomat tapaukset ovat kouluttautuneet ja saaneet töitä. eikä kuntoutustutkimuksesta ole kenellekään mitään hyötyä, jos ei itsellä ole ideoita, rohkeutta ja halua kokeilla ja tehdä elämälleen jotakin.
Osaltani päätän keskustelun tähän, tuntuu että olen ihan eri planeetalla.
Voin vain sanoa, että elämäni on mallillaan, ja osittain sen vuoksi koska olen päättäväisesti sille jotakin tehnyt enkä jäänyt odottamaan että joku tulee pelastamaan.-
Tsemppiä kaikille, joskus pieni ravistelu on sääliä parempi.
EN pidä itseeni ainakaan toivottomana tapauksena.Olen vaan päättänyt että haen eläkettä ja sit voin vaikka iltaisin opiskella vointini mukaan mikä hyvältä näyttää.
Kuntoutustutkimuksen jälkeen etsittiin erilaisia vaihtoehtoja melkein kolme vuotta eikä tosiaankaan löytynyt mitään reittiä työelämään.Voi olla että suuremmilla paikkakunnilla on parempi mahdollisuus päästä töihin kun pienemmällä.Enkä ole valmis muuttamaankaan lapsien vuoksi ettei koulut ja kaverit vaihdu.
Se on niin että meillä on niin erillaisia ongelmia ettei se ole niin selvää kun joku toinen ajattelee.
Ennen kuin vuosi sairaslomaa oli täynnä, minun oli haettava eläkettä. Semmoinen ehdittiinkin jo myöntää, mutta vointini olikin siinä vaiheessa jo sen verran hyvä, että peruin koko jutun. Mielestäni oli mukavempaa etsiä elämäni miestä työttömänä kuin eläkeläisenä ;-)) Se oli senhetkistä ajatteluani se...
Reuma vaivaa minua lähinnä rannenivelissä. Kun on kipuja, on myös voimattomuutta. Arkiset kotiaskareetkin tuntuvat hankalilta silloin.
Kyllä kädet on tärkeät lähes työssä kuin työssä. Ja stressi pahentaa oireita. Vahtimestarin töitä tehdessäni piti lisätä kortisoniannostusta.
Kaikille ei satu yhtä inhimillinen työnantaja, kuin minulle. Työvoimatoimistossa sanottiin, että saatan joutua keskeyttämään työsuhteeni, kun en kyennyt niitä painavia nostelemaan. Sanoin olevani valmis siihen. Toisin kävi. Jouduin toiseen taloon ja työsuhde jatkui. Kadutti jälkeenpäin, etten työhönottohaastattelussa kertonut suoraan sairauksistani. Työterveyshuollon fysioterapeutti sanoi, ettei se olekaan minun tehtäväni kertoa niistä. Työvoimatoimiston pitäisi lähettää sopivat ihmiset sopiviin paikkoihin... No, sainhan minä hyvän palkan siltä ajalta. Lohtu sekin.
Oppia ikä kaikki. Toivottavasti sosiaaliset yritykset lisääntyisivät tässä maassa. Meikäläiset vajaakuntoiset saattaisivat saada sitä kautta meille sopivaksi räätälöidyn työn. Semmoista minäkin olisin valmis kokeilemaan. En minä siis ihan työhaluton ole, vaikka joku saattaisi jo tekstistäni kuvitella sellaista.
Ikää mulla on jo 40 . Lapset pitää elämässä mukana. Niin ja oma aktiivisuus. Täytyy olla liikkeellä kuitenkin, eikä mökkiytyä omiin nurkkiinsa. Eihän sitä koskaan tiedä, mitä kivaa huominen tuo tullessaan ;-)
Ravistella saa ja täytyykin. Jokaisella on oma elämänhistoriansa ja -tilanteensa, jonka pohjalta ratkaisuja tehdään. Toinen kykenee, kuten sinä, kuuden vuoden opiskeluun, toinen ei. Reuman ohella kun saattaa olla monta muutakin ongelmaa, jotka vaikuttavat kokonaistilanteeseen. Itse esimerkiksi olen kokenut elämän nurjaa puolta niin paljon, että se vaikuttaa nykyisyyteeni eri muodoissaan joka päivä. Meitä on niin moneen junaan...
Esimerkkisi oli joka tapauksessa hyvä. Onnea ja menestystä valitsemallesi tielle!
Oliko iso prosessi eläkkeelle haku?
Jouduitko valittaan päätöksestä monta kertaa?
Minä olen 30 .
Lapset,mies ja ystävät pitää minutkin elämässä mukana.
Masentuisin varmasti jos olisin vain yksinäni.
Ei eläkkeelle haku ole jäänyt mieleeni mitenkään erityisen suurena tehtävänä. KELAssa autettiin auliisti.
Päätöksestä en joutunut valittamaan kertaakaan. Olin kai niin selvä tapaus... Se myönnettiin määräaikaisena.
Kevät tulee...ja kesä! Ihanaa!
Muutaman kuukauden päästä sanon kullanmurulleni tahdon :-)
Olen kuullut jos jonkun näkösiä tapauksia eläkkeelle hausta.Sulla oli sit aika helppo juttu.
Onnea sinulle jo etukäteen ja hyvää kevään odotusta.
Kiitos! Hyvää kevään odotusta sullekin!
Jaksellaan...