Ryppyinen Wl

Jo toinen kerta tällä viikolla.Ei pysty lukemaan.Eipä ole kyllä lukemistakaan.Pitäisikö sanoa irti koko paska?
8440
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Itse lopetin kys. lehden tilauksen tiukan taloudellisen tilanteeni takia enkä ole lehteä sen koommin kaivannut. Hyvin pärjää ilman sitäkin.

Äänestä

Kohta kaksi vuotta sitten tartuin johonkin vitosella pari viikkoa tarjoukseen. Sen jälkeen soittelivat WL:stä ja lasten toivomuksesta tilasin ko. lehden.
Halvin vaihtoehto oli tietysti kestotilaus, missä sai säästettyä vielä maksamalla yhdessä erässä useamman erän sijasta.
Tarkastin myyjältä, että saanko varmasti peruttua lehden milloin tahansa ja myyjä sanoi, että tietysti saan. Kysyin vielä, että enhän vain sitoudu maksamalla vuodeksi kerrallaan tilaamaan koko vuotta. Myyjä sanoi, että tietysti en sitoudu. Kysyin senkin, että mikäli en tunne enää tarvitsevani lehteä vaikkapa puolessa välissä tilauskautta, niin palautetaanko minulle varmasti yli menevät rahat. Kyllä, tietysti palautetaan vastattiin WL:stä. Ja niin minut kusetettiin tilaamaan lehti, josta voin lukea pari päivää vanhat uutiset, mikäli se sattuu edes tulemaan.

Nyt kun tyttäreni, joka ainoana perheessäämme koko lehteä luki, muutti pois kotoa, päätin lopettaa tilauksen. Soitin Wl:n ja sanoin, että haluaisin perua tilaukseni. Siellä täti otti peruutuksen vastaan ja kertoi että lehti lakkaa tulemasta sitten lokakuussa. Ihmeissäni kyselin, että miksi vasta lokakuussa, kun haluan perua lehden nyt. Täti vain totesi, että koska olen maksanut sen yhdessä erässä sinne asti, eivätkä he ala rahoja palauttelemaan.
Kerroin mitä minulle puhelimessa aikanaan sanottiin, mutta vastaus oli, että voi voi sinulle on sanottu väärin.

Säästäväisenä valitsen aina edullisimman tavan maksaa, mutta tämä on taatusti ensimmäinen kerta kun en ole saanut lopetettua tilausta milloin haluan.
Ajatelkaapa, että jos maksatte vaikka vakuutuksen yhdessä erässä ja sitten, ette voi myydä autoa tai vaihtaa vakuutusyhtiötä ennen kuin vuosi on kulunut umpeen.

JOS EDULLISIN TAPA MAKSAA ON YHDESSÄ ERÄSSÄ, NIIN EIKÖ WARKAUDEN LEHDEN PITÄISI KUITENKIN ILMOITTAA, ETTÄ MAKSAESSASI YHDESSÄ ERÄSSÄ SITOUDUT TILAAMAAN LEHTEÄ VUODEKSI KERRALLAAN?

Äänestä
  • jo itsestään selvää? Jos maksan lehden vuodeksi, totta kai se tulee sen vuoden. Ei ole koskaan tullut mieleenikään, että katkaisenpa tilauksen ja alan perätä maksamiani rahoja takaisin. Voihan sitä lehteä tilata pienemmissäkin jaksoissa, milloin lehteä (mitä tahansa lehteä) haluaa lueskella. Meille tulee WL, Hesari, MeNaiset, Eeva, Lapsen maailma, MikroBitti, Hyvä Terveys, Aku Ankka, Roope Setä ja Matkaopas. Vastikään peruin Koululaisen tilauksen saatuani vuoden laskun (jota en maksanut). Sain tilalle laskun yhdestä jo meille lähetetystä uuden tilauskauden lehdestä ja sen maksoin. That`s it!

    Äänestä

  • tuo ole kirjoitti:

    jo itsestään selvää? Jos maksan lehden vuodeksi, totta kai se tulee sen vuoden. Ei ole koskaan tullut mieleenikään, että katkaisenpa tilauksen ja alan perätä maksamiani rahoja takaisin. Voihan sitä lehteä tilata pienemmissäkin jaksoissa, milloin lehteä (mitä tahansa lehteä) haluaa lueskella. Meille tulee WL, Hesari, MeNaiset, Eeva, Lapsen maailma, MikroBitti, Hyvä Terveys, Aku Ankka, Roope Setä ja Matkaopas. Vastikään peruin Koululaisen tilauksen saatuani vuoden laskun (jota en maksanut). Sain tilalle laskun yhdestä jo meille lähetetystä uuden tilauskauden lehdestä ja sen maksoin. That`s it!

    Vai etkö ymmärrä lukemaasi. En tilannut lehteä vuodeksi. Myyjä suositteli minulle kestotilausta, minkä tilaamisen voi keskeyttää milloin tahansa. Maksuvaihtoehtoja on useampi ja tarkastin myyjältä, että enhän varmasti sitoudu tilaamaan lehteä koko vuodeksi, mikäli valitsen edukkaimman vaihtoehdon, eli kerran vuodessa maksun. Myyjä sanoi, että en tietenkään sitoudu, vaan tilauksen voi lopettaa ja liikamaksu palautetaan.
    Näin asia ei sitten mennytkään... Eli myyjä valehteli päin näköä. Muussa tapauksessa olisin valinnut huomattavasti lyhyemmät laskutusjaksot.

    Äänestä

  • alkup.... kirjoitti:

    Vai etkö ymmärrä lukemaasi. En tilannut lehteä vuodeksi. Myyjä suositteli minulle kestotilausta, minkä tilaamisen voi keskeyttää milloin tahansa. Maksuvaihtoehtoja on useampi ja tarkastin myyjältä, että enhän varmasti sitoudu tilaamaan lehteä koko vuodeksi, mikäli valitsen edukkaimman vaihtoehdon, eli kerran vuodessa maksun. Myyjä sanoi, että en tietenkään sitoudu, vaan tilauksen voi lopettaa ja liikamaksu palautetaan.
    Näin asia ei sitten mennytkään... Eli myyjä valehteli päin näköä. Muussa tapauksessa olisin valinnut huomattavasti lyhyemmät laskutusjaksot.

    mutta "osaatko" Sinä kirjoittaa eli ilmaista itseäsi selkeästi kirjallisesti? Kirjoitit tilanneesi lehden vuodeksi (eli maksaneesi lehden kestotilauksen vuodeksi)! Mutta joka tapauksessa: iloisia hetkiä niin lehdillä kuin ilmankin :-)

    Äänestä

  • Minulla itselläni on aivan päinvastaista kokemusta lehden peruuttamisesta. Olen muuttojen takia joutunu perumaan useammankin kerran Warkauden Lehden kestotilauksen ja aina on onnistunu ilman mitään ongelmia ja sisään maksetut rahat on palautettu tililleni.

    Äänestä

  • lukea kirjoitti:

    mutta "osaatko" Sinä kirjoittaa eli ilmaista itseäsi selkeästi kirjallisesti? Kirjoitit tilanneesi lehden vuodeksi (eli maksaneesi lehden kestotilauksen vuodeksi)! Mutta joka tapauksessa: iloisia hetkiä niin lehdillä kuin ilmankin :-)

    Saman kerroin molemmissa teksteissä. Tekstit ovat edelleen tarkastettavissa yläpuolella. Mutta ymmärsit kai jo mitä ajoin takaa. Aurinkoista kesää kaikesta huolimatta.

    Äänestä

huipussaan.Valmiiksi rypytetylle paperille on aina käyttöä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Raivostuttaa kirjoitti:

Jo toinen kerta tällä viikolla.Ei pysty lukemaan.Eipä ole kyllä lukemistakaan.Pitäisikö sanoa irti koko paska?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu