Kahvi ja skitsofrenia

Mä en juo kahvia ja mä saan silti psykoosi kohtauksia ja olen skitsofreenikko. Mitä tähän nyt joku v...n viisas sanoo?
71153
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

olet "skitsofreenikko"?

Äänestä
  • ihan kuule äänien ja näkyjen perusteella.

    Äänestä

  • avohoidkki76 kirjoitti:

    ihan kuule äänien ja näkyjen perusteella.

    johtua esimerkiksi altistumisesta myrkylle.

    Äänestä

Kahvia, sillä pelkosi ja luulosi olisivat moninkertaiset, skitsofrenia-alttius on perinnöllistä ja puhkeaa joka kolmannelle geenien kantajalle. Varsinkin jos on syntynyt syksyllä, talvella tai keväällä, eli äiti ei ole saanut tarpeeksi d-vitamiinia auringon avulla, mikä on tärkeää viimeisen kolmanneksen aikana lapsen aivojen hermosolujen kehitykselle. Sisäinen ja ulkoinen stressi laukaisee kys. sairauden.
Perusruoan lisäksi kannattaa huolehtia ettei ole liian pitkään syömättä, sillä verensokerin vaihtelut pahentavat pelkoja. Onneksi on keksitty nykyään hyvät lääkkeet skitsofreniaan mikä on a ja o, missään nimessä ei koskaan kannata jättää lääkkeitä ottamatta, ettei joudu psykoosiin. Abilify on todella hyvä lääke voi opiskella ja käydä töissä. 60 vuotiaana olet jo aika terve, jolloin voit lääkitystä vähentää. Paraneminen alkaa pikkuhiljaa ennen 50 vuotta.
Jos on psykosomaattisia oireita ota 100 mg aspiriinipilleri, sen voi ottaa ilman nestettä. Vältä stressiä. Käytä keijua voileivän päällä, missä on omega-3, mutta liikaa ei kannata öljyjä ja rasvapitoisia vitamiineja käyttää, koska ne voivat estää psyykelääkkeen vaikutuksen. Mutta tuo Keiju parantaa muistia koska siinä on myös lesitiinia, joka on muistille hyväksi. Mutta ei mitään liikaa, koska ne voi tehdä pöhkön olon jos aivojen energian saanti kärsii. Täytyy kokeilla mikä on sopivaa.
Esim. sinkki ja monet muut hivenaineet voivat myös estää hermosolujen energian saannin. Mutta seleeni harvemmin otettuna, ei tee sitä. BEREX eli B-vitamiinit ovat ja e-vitamiini harvemmin otettuna ja C-vitamiini ovat ihan hyviä käyttää, vähentävät psykoosilääkkeiden haittavaikutuksia. Myös D kalsiumia voi ottaa yhden päivittäin. Jos on niihin varaa. Mutta ilmankin tulee toimeen, kun ulkoilee ja syö monipuolisesti ja terveellisesti.
Pehmeää poppia pitää kuunella mahdollisimman paljon, sillä on myös hermostoa parantava sekä masennusta vähentävä vaikutus. Paras vaikutus tulee kun kuuntelee ennen nukkumaan menoa, se lisää myös sosiaalisuutta ja parantaa muistia.

Äänestä
  • skitsofrenialääkkeiden aiheuttamaaa väsymystä. Että se on vähän niin kuin plus miinus nolla olotila. Eli jos aikoo saada päivällä jotain aikaan voi juoda, että jaksaa, mutta kannattaa neljältä viimeistään lopettaa, että saa riittävästi unta ja nukkumaan kannattaa mennä hyvissä ajoin ja nukkua pitkät yöt, että terveys säilyy. Toisaalta jos on kovin sairas ei tarvitsekaan saada niin paljon aikaan, vaikka jotkut pystyvätkin käymään töissä ja harrastamaan riippuen taudin vaiheesta ja taudinkuvasta. Mutta kahvi on myrkkyä ja huumausainetta ja parempi olisi juoda kofeiinitonta tai teetä ja olla laiskana.

    Äänestä

  • torjuu kirjoitti:

    skitsofrenialääkkeiden aiheuttamaaa väsymystä. Että se on vähän niin kuin plus miinus nolla olotila. Eli jos aikoo saada päivällä jotain aikaan voi juoda, että jaksaa, mutta kannattaa neljältä viimeistään lopettaa, että saa riittävästi unta ja nukkumaan kannattaa mennä hyvissä ajoin ja nukkua pitkät yöt, että terveys säilyy. Toisaalta jos on kovin sairas ei tarvitsekaan saada niin paljon aikaan, vaikka jotkut pystyvätkin käymään töissä ja harrastamaan riippuen taudin vaiheesta ja taudinkuvasta. Mutta kahvi on myrkkyä ja huumausainetta ja parempi olisi juoda kofeiinitonta tai teetä ja olla laiskana.

    mutta lisää psykoottisuutta ja aggressiivisuutta skitsofreniapotilailla huomattavassa määrin, tästä on tutkimuksia olemassa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


avohoidokki76 kirjoitti:

Mä en juo kahvia ja mä saan silti psykoosi kohtauksia ja olen skitsofreenikko. Mitä tähän nyt joku v...n viisas sanoo?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu