Moikka! En tiedä olenko oikealla palstalla mutta kerronpa nyt kuitenkin, koska tämä vaikuttaa jokapäiväiseen elämääni.
Tunnen usein etten kuulu tähän aikaan ja paikkaan, ihan kuin olisin väärässä ajassa kokonaan. Tuntuu että olen oikeasti jotakin ihan muuta kuin mitä nyt olen, tässä elämässä,. Olenkin joskus ajatellut, että jos sielu voi siirtyä, niin minusta on siirtynyt myös ajatukset ja muistot toisesta elämästä. Vai johtuuko se vain vilkkaasta mielikuvituksesta?
Olen lapsesta asti ollut kiinnostunut kaikesta vanhasta ja kunnioittanut tiettyjä arvoja, jotka eivät ehkä sovi nykypäivään. Toki teen nykyaikaisia asioita, työskentelen atk-.alalla, ajan autoa jne... mutta toisiaan havahdun ja minusta tuntuu etten kuulu tänne.
Esim. viime kesänä kun olin lomalla ulkomailla, niin ohi ajavan hevoskärryn äänet saivat minut tuntemaan jotakin, mitä en voi kuvailla. Jotakin tuttua ja toivat muistaja mieleeni oudolla tavalla ja jouduin lähes paniikkiin, ystävieni mukaan olin muuttunut kalpeaksi ja ilmeeni oli ollut häkeltynyt.
Minulla ei ole ikinä ollut puutetta mistään, mutta silti säästän ja pihistelen kuin pahan päivän varalle. Välillä jopa tunnen itseni köyhäksi ja minun on pakko säästää ja jopa pihistää ruokaa kuin varastoon, ihan kuin sisältäni kumpuaisi pakottava tarve, ja silloin en tunne eläväni nyt, vaan ihan kuin eläisin jossain muualla, jossain kaukana menneisyydessä hädän keskellä, enkä ole täysin oma itseni. En ymmärrä oikein itsekään sitä tunnetta. Kotona en tunne olevani kotona vaan minulla on ikävä jonnekin muualle ja olen levoton usein. Ihan kuin sisälläni asuisi köyhä nainen, jolla ei ole kenkiäkään jalassa ja hän vaeltaa koko ajan ja kerjää ja jokapuolella on kurjuutta. En esim. sääli köyhiä ihmisiä, vaan välillä minusta tuntuu että minäkin olen kuin he ja kuljen ilman kenkiä ja minulla on paljon suruja. En tunne eläväni tässä hetkessä ja tulevani toimeen hyvin.
ÄÄÄhhh tiedän että tämä kuulostaa todella pimeältä, mutta näin minä vain tunnen. Siis en koko aikaa mutta tietyt äänet ja muistikuvat saavat minut muistamaan asioita, jotka eivät kuitenkaan ole minun elämiäni, ainakaan tässä ruumiissa. Se on välillä pelottavaa. Toisaalta tunnen usein, että tämä minä joka olen nyt, en ole oikeasti minä tai siis olen mutta olen väärässä paikassa. Vanhat esineet ja kuvat saavat oloni kotoisaksi ja minut valtaa aivan kamala ikävä, ikvävä johonkin josta minulla ei pitäisi olla minkäänlaista tietoa. Mutta silti tuntuu että olen elänyt kauan sitten ja tämä elämä ja tämä minä en ole oikeasti minä.
Eräs toinen pelottava asia on se, että pystyn tietämään unien kautta tulevia tapahtumia. Näen unen ja seuraavana päivänä se toteutuu tai viimeistään sitä seur. ei toki kaikki mutta kuitenkin, tai kuulen ääniä, joita ei oikeasti ole.
Kuten esim, kun mummoni kuoli ja menin hautajaisten jälkeen haudalle, minne on myös haudattu minun pappani. Tunsin etten ole yksin ja yhtäkkiä alkoi taivaalta (tai jostakin) kuulua hanhien hurjaa metelöintiä. Oli kuitenkin talvi ja pakkasta. Pelästyin outoa tunnetta ja ääniä metsässä ja juoksin kotiin. kerroin isälleni ja hän katsoi minua ja sanoi että mummoni ja pappani kasvattivat eläessään hanhia, jotka sitten tappoivat ja söivät. Tiesin heti että se oli joku merkki minulle,en vain vieläkään tajua mikä.
Nyt vasta 2 kk sitten näin unen jossa pakokauhun omaisesti lukitsin auton ovet ja koko unen ajan mietin hysteerisena laitoinko hälyttimen varmasti päälle. Unen näkemisestä pari päivää myöhemmin menin töihin, enkä sillä kertaa laittanut hälytintä autoon päälle ja sinä päivänä autoni varastettiin ja tuntui myöhemmin että minähän tiesin, unessa vain yritettiin varoittaa.
Kerran taas menin kihlattuni kanssa erään ystävän luo kylään vieraaseen kaupunkiinb. Perille saavuttuamme, sanoin että olen käynyt tässä pihassa aiemminkin. Avokkini nauroi ja sanoi että pilailen. Mutta tiesin tarkkaan missä mikäkin rakennus oli ja missä esim. säilytettiin pihaaitan avainta ja missä kohtaa pihalla oli vanha kellari yms. vaikka en ikinä ollut aiemmin käynyt siellä. Jopa avokkini oli pelästynyt kun kerroin hänelle tämän kaiken ennenkuin olimme nähneet koko paikkaa.
Ehkä olen hullu. Mutta silti minusta tuntuu että olen elänyt joskus ennenkin, ajatellut samoin ja ehkä ollut jo siinä elämässä erilainen tai omannut yliluonnollisia kykyjä. Olen myös nähnyt jotain pahaa ja elänyt kurjuudessa, koska se tuntuu minusta niin arkipäiväiseltä... Onko muilla samantapaisia kokemuksia, vai marssinko vain suosiolla psykiatrin puheille!
Tunnen usein etten kuulu tähän aikaan ja paikkaan, ihan kuin olisin väärässä ajassa kokonaan. Tuntuu että olen oikeasti jotakin ihan muuta kuin mitä nyt olen, tässä elämässä,. Olenkin joskus ajatellut, että jos sielu voi siirtyä, niin minusta on siirtynyt myös ajatukset ja muistot toisesta elämästä. Vai johtuuko se vain vilkkaasta mielikuvituksesta?
Olen lapsesta asti ollut kiinnostunut kaikesta vanhasta ja kunnioittanut tiettyjä arvoja, jotka eivät ehkä sovi nykypäivään. Toki teen nykyaikaisia asioita, työskentelen atk-.alalla, ajan autoa jne... mutta toisiaan havahdun ja minusta tuntuu etten kuulu tänne.
Esim. viime kesänä kun olin lomalla ulkomailla, niin ohi ajavan hevoskärryn äänet saivat minut tuntemaan jotakin, mitä en voi kuvailla. Jotakin tuttua ja toivat muistaja mieleeni oudolla tavalla ja jouduin lähes paniikkiin, ystävieni mukaan olin muuttunut kalpeaksi ja ilmeeni oli ollut häkeltynyt.
Minulla ei ole ikinä ollut puutetta mistään, mutta silti säästän ja pihistelen kuin pahan päivän varalle. Välillä jopa tunnen itseni köyhäksi ja minun on pakko säästää ja jopa pihistää ruokaa kuin varastoon, ihan kuin sisältäni kumpuaisi pakottava tarve, ja silloin en tunne eläväni nyt, vaan ihan kuin eläisin jossain muualla, jossain kaukana menneisyydessä hädän keskellä, enkä ole täysin oma itseni. En ymmärrä oikein itsekään sitä tunnetta. Kotona en tunne olevani kotona vaan minulla on ikävä jonnekin muualle ja olen levoton usein. Ihan kuin sisälläni asuisi köyhä nainen, jolla ei ole kenkiäkään jalassa ja hän vaeltaa koko ajan ja kerjää ja jokapuolella on kurjuutta. En esim. sääli köyhiä ihmisiä, vaan välillä minusta tuntuu että minäkin olen kuin he ja kuljen ilman kenkiä ja minulla on paljon suruja. En tunne eläväni tässä hetkessä ja tulevani toimeen hyvin.
ÄÄÄhhh tiedän että tämä kuulostaa todella pimeältä, mutta näin minä vain tunnen. Siis en koko aikaa mutta tietyt äänet ja muistikuvat saavat minut muistamaan asioita, jotka eivät kuitenkaan ole minun elämiäni, ainakaan tässä ruumiissa. Se on välillä pelottavaa. Toisaalta tunnen usein, että tämä minä joka olen nyt, en ole oikeasti minä tai siis olen mutta olen väärässä paikassa. Vanhat esineet ja kuvat saavat oloni kotoisaksi ja minut valtaa aivan kamala ikävä, ikvävä johonkin josta minulla ei pitäisi olla minkäänlaista tietoa. Mutta silti tuntuu että olen elänyt kauan sitten ja tämä elämä ja tämä minä en ole oikeasti minä.
Eräs toinen pelottava asia on se, että pystyn tietämään unien kautta tulevia tapahtumia. Näen unen ja seuraavana päivänä se toteutuu tai viimeistään sitä seur. ei toki kaikki mutta kuitenkin, tai kuulen ääniä, joita ei oikeasti ole.
Kuten esim, kun mummoni kuoli ja menin hautajaisten jälkeen haudalle, minne on myös haudattu minun pappani. Tunsin etten ole yksin ja yhtäkkiä alkoi taivaalta (tai jostakin) kuulua hanhien hurjaa metelöintiä. Oli kuitenkin talvi ja pakkasta. Pelästyin outoa tunnetta ja ääniä metsässä ja juoksin kotiin. kerroin isälleni ja hän katsoi minua ja sanoi että mummoni ja pappani kasvattivat eläessään hanhia, jotka sitten tappoivat ja söivät. Tiesin heti että se oli joku merkki minulle,en vain vieläkään tajua mikä.
Nyt vasta 2 kk sitten näin unen jossa pakokauhun omaisesti lukitsin auton ovet ja koko unen ajan mietin hysteerisena laitoinko hälyttimen varmasti päälle. Unen näkemisestä pari päivää myöhemmin menin töihin, enkä sillä kertaa laittanut hälytintä autoon päälle ja sinä päivänä autoni varastettiin ja tuntui myöhemmin että minähän tiesin, unessa vain yritettiin varoittaa.
Kerran taas menin kihlattuni kanssa erään ystävän luo kylään vieraaseen kaupunkiinb. Perille saavuttuamme, sanoin että olen käynyt tässä pihassa aiemminkin. Avokkini nauroi ja sanoi että pilailen. Mutta tiesin tarkkaan missä mikäkin rakennus oli ja missä esim. säilytettiin pihaaitan avainta ja missä kohtaa pihalla oli vanha kellari yms. vaikka en ikinä ollut aiemmin käynyt siellä. Jopa avokkini oli pelästynyt kun kerroin hänelle tämän kaiken ennenkuin olimme nähneet koko paikkaa.
Ehkä olen hullu. Mutta silti minusta tuntuu että olen elänyt joskus ennenkin, ajatellut samoin ja ehkä ollut jo siinä elämässä erilainen tai omannut yliluonnollisia kykyjä. Olen myös nähnyt jotain pahaa ja elänyt kurjuudessa, koska se tuntuu minusta niin arkipäiväiseltä... Onko muilla samantapaisia kokemuksia, vai marssinko vain suosiolla psykiatrin puheille!
Vastaukset 4
Vanhimmat
Mulle on käynyt samalla lailla monesti, unet on prikulleen toteutuneet. Samoin ollessani ulkomailla - maassa johon oli pakko päästä tavalla tai toisella- tuli usein se eteen, että minähän kuulun tänne, ja olen ollut siellä ja siellä ennenkin.
Mutta ihan noin hurjia (hanhen äänet) en kuitenkaan ole päässyt kokemaan.
Haluisin kylllä...
Uskon vakaasti siihen, että ainakin osa meistä, on elänyt ennenkin. Mulla on yksi kirjakin siitä, missä ne kertoo mitä ne oli ennen. Hurja .
Ei mielestäni sulla ole mitään syytä pelätä. Et kokisi noita ellet kestäisi.
Y
Yritä kuitenkin nauttia tästäkin elämästä :)
Rakkaudella Hertansydän.
Mun unet oli sellasia, sanon oli, koska halusin eroon niistä,
sellasia, että näin aina jonkun onnettomuuden tapahtuvan, esim lapsen kuolema, tulipalo ym. Mutta en tuntenut niitä ihmisiä, en voinut mitenkään varottaa. Se ahdisti, Sitten se onnettomuus vaan tapahtu. Just niinkun unessa. Ja aluekin oli sama.
Näin esim. wct - tornin räjähdyksen, mutta miten sitä estää, paikka oli epäselvä, vain se että kone lentää tulessa...
Nyt noita unia ei ole vuosiin ollut.
jos joku huomaa mun olevan täällä mutten povaa, älköön suuttuko , yritän huomenna saada otetta. nyt lepään.
niin sitä vain , että näin kerran unta jossa olin englannissa 1800.-luvulla.ja siinä kuolema ajoi takaa englannin kuningatarta mustilla vaunuilla molemmat ajoi.
kuolema sai kiinni kuningattaren ja heräsin huutooni,,,
seuraavassa kuussa kuoli Diana.!!!oikeasti,
Myös minulla on noita kokemuksia. Olet ilmeisesti aika nuori vielä? NYt kun olen vanhempi, olen oppinut oivaltamaan nuo tunnetilat ja unien varoitukset. Jännä esimerkki nuoruudestani, kun tulin ensimmäistä kertaa nykyiseen kotiini. Tunnistin paikan, vaikka en vielä tiennyt, että sinne olemme menossa. Tiesin heti kun paikan näin, että tämä on kotini ja täällä on hyvä elää ja näin on ollut. Kaikki oli tuttua ja turvallista. Sitten taas joskus kun ajan tiettyjen paikkojen ohi, tulee vastenmielinen olo, äkkiä vain ohi ja pois, aina sama juttu samoissa paikoissa. Poismenneet ovat myös tulleet hyvästelemään ja kerran varoittamaan.
Huolet pois, ei sinulla asiaa psykiatrille ole. Olet vain herkempi ja tietoisempi. Opit ottamaan rauhallisesti nuo asiat, niissä ei ole mitään pelättävää.