monistatte ja lähetatte keräämäänne 1130 nimeä sisältävää
nimilistaa painostaaksenne säkyläläisvaltuutettuja hylkäämään
huolellisesti ja pitkään valmistellun hankkeen uuden kunnan perustamisesta?
Kun nimiä kerättiin, luvattiin lista antaa kunnalle. Kun sitä valtuustossa käsiteltiin pro-valtuutetut eivät sitä puolustaneet vaan nimilista siirrettiin kunnan arkistoon yksimielisesti.
Kunnan virkailijat eivät ole nimilistaa monistaneet eivätkä jakaneet, se asia on selvä. Kuka on katsonut oikeudekseen käyttää listaa muuhun kuin alkujaaqn luvattuun tarkoitukseen?
Meitä on useita, jotka olemme katuneet nimemme antamista, kun
olemme saaneet tietoa lisää. Me haluamme ensisijaisesti säilyttää palvelut lähipalveluina.
nimilistaa painostaaksenne säkyläläisvaltuutettuja hylkäämään
huolellisesti ja pitkään valmistellun hankkeen uuden kunnan perustamisesta?
Kun nimiä kerättiin, luvattiin lista antaa kunnalle. Kun sitä valtuustossa käsiteltiin pro-valtuutetut eivät sitä puolustaneet vaan nimilista siirrettiin kunnan arkistoon yksimielisesti.
Kunnan virkailijat eivät ole nimilistaa monistaneet eivätkä jakaneet, se asia on selvä. Kuka on katsonut oikeudekseen käyttää listaa muuhun kuin alkujaaqn luvattuun tarkoitukseen?
Meitä on useita, jotka olemme katuneet nimemme antamista, kun
olemme saaneet tietoa lisää. Me haluamme ensisijaisesti säilyttää palvelut lähipalveluina.
Vastaukset 52
Vanhimmat
valtuuston kokoushan oli "eliitti-pappojen" vetämä,
terapiaistunto.
Eihän siellä haluttu käsitellä kuntalaisten asioita,
vaan kerrottiin omista huolista. "Olen niin vaikean tehtävän edessä",
"en saa nukutuksi öisin", " minua pitää ymmärtää"ja tuota litaniaa
toisteltiin noin kakskyt minuuttia.
Toinen pappa puolestaa piti puolentunnin esitelmän,
matkustelustaan ympäri Suomea. Eikä puheessa ollut sanaakaan
Säkylän rapautuksesta Euraan.
Miten tuollaisessa kokouksessa ylipäänsä
voidaan mitään tärkeitä asioita päättää, kun puheenjohtajakin
alentuu sääliä kerjäämään, -mään,-mään.
mättää pro-valtuutettujen ryhmää. Säkylän valtuuston kokous oli laillinen ja päätösvaltainen, puhuttiinpa siellä mitä tahansa.
Kokonaan toinen asia on se, ettei valtuutettu puolusta 1130 säkyläläisen nimi listaa: ei osaa eikä ymmärrä tehdä esitystä nimilistan huomioimiseksi. Se hiukan ja taas kerran hiukan naurattaa, Jos näin yksinkertaisia asioita ei valtuutettu osaa, mitä voi sellaselta valtuutetulta yli päätään odottaa. vastaus on ei niin mitään.
Vanha kansa sanoo : tuhjä on tasku, ja tyhjä on pää, ja tyhjäksi koko puuha jää.
tekopyhää vänkäämistä.
Mene töihin ja ala maksaa Euran kunnan velkoja. Ei Valtioneuvosto hyväksy teidän kunnan liitoksia mihinkään noin velkaisena.
Huittislaisella on oma lehmä ojassa.Sotkeennut köyliöläisten ja säkyläläisten asioihin Huittisten terveyskeskuksen säilyttääksesi.Muuta kirjasi asuinpaikkakunnallesi!
käytetty väärin niin tee tutkintapyyntö poliisille. Jos kunta ei ole nimilistaa monistanut
ja jakanut, niin nimien kerääjät vastaavat listan käytöstä. Mitä opimme tästä, ei kannata kaikenlaisiin listoihin nimiään pistää.
Ja tämä koko prosessi kuvastaa kyllä minkälaisia päättäjiä pro-liikkeen edustajat ovat.
Pelottelu ja uhkailu ei vastuullisiin valtuutettuihin tehoa. Se että siltä porukalta olisi odottanut edes " sivistynyttä " käytöstä, oli liikaa vaadittu.
Palaan vielä alkuun, ohje on TEE TUTKINTAPYYNTÖ ".
Valtuuston kokous kyllä kyvastaa millaisia
päättäjiä "eliitti-papat" on.
Puheenjohtajahan ei SUOSTUNUT ottamaan listaa,
kuittasi sen todeten että, "se on niin pieni määrä"...
Eli, hän ei KUUNTELE muuta,kuin omaa ääntänsä.
Mutta veronmaksajathan ovat hänen mielestään
toisenkuokan kansalaisia, eivät siis kuulu "eliittiin",
joten heitä ei huomioida.
Senhän hän todisti moneen kertaan puheessaan.
etkö ymmärrä, pro-valtuutettujen tekemättä jättämisestä on kysymys. Ihan sama
mitä sun eliittipapat puhuvat. Aaltosen, Jaspan ja kumppneidenolisi pitänyt toimia.
Äänestyttää, siitä huomioidaanko lista tai ei. Sitä he eivät osanneet tehdä. Tai jos onkin niin, että kaikki on vain omaan pussiin pelaamista. Puheenjohtajan on otettava asia
käsitelyyn, jos joku tekee siitä esityksen ja toinen sitä kannattaa. Mutta kun ei ymmärretä niin ei ymmärretä, tämä asia kaivertaa montaa listaan nimeensä kirjoittaneen. Mitä sitten tulee puheenjohtajan suhtautumiseen kuntalaisiin on totuuden nimessä sanottava, että kyllä hän elämänsä aikana on toiminnallaan tuottanut hyvinvointia hyvin moneen perheeseen Säkyläss ja laajemmin koko Pyhäjärviseudulla. Pitkä matka on tippavaaraan, voisi todeta nykypäivän nenäkkäille
nousukkaille.
Voivoi tuota sinun propagandaasi. Ei osata, ei ymmärretä, ei äänestetty, eieieieiei ja kerran vielä ei. Mahtaa tuska tukkasi alla olla kova, kun noin aikaasi täällä vietät ja toisia mollaat. (vai onko se kenties kateutta?)
Listat teki tehtävänsä enemmän kuin hyvin. Herätti keskustelua ja myös jo kantansa lukkoon lyöneitä päättäjiä. Avasi jopa monen silmät siltä vaihtoehdottomuudelta, mitä ennen listoja oli valloillaan.
On naurettavaa populismia väittää, että listan puolesta esiintyneet valtuutetut eivät olisi puolustaneet listoja. Listat kun itsessään ovat se kantava voima, joka antaa miettimisen aihetta ainakin niille valtuutetuille ja valtuutetuiksi aikoville, jotka aikovat uuden Euran valtuustoon seuraavissa vaaleissa pyrkiä.
Se nimittäin sattuu olemaan toveri-hyvä niin, että kunnan asukkaat sen päättävät, ketkä valtuustoon valitaan. Sinun äänisaaliisi tulisi olemaan naurettavan pieni, eikä uudessa Eurassa mentäisi esim. sosiaalilautakunnan johtoon neljällä äänellä!
mutta yhdessä asiassa olen samaa mieltä kanssasi, että listat avasivat monen silmät.
Ennen muuta selvisi se, mihin pro Säkylä on säkyläläisiä viemässä. Olen mielenkiinnosta
seurannut tätä prosessia, miten se pron julistama sota etenee. Henkilökohtaisesti minua ei rassaa uuden Euran perustaminen sen paremmin kuin itsenäinen Säkylä.
En ole luottamushenkilö enkä aio siksi pyrkiä. Tuskin on kaikilla provaltuutetuilla
tilaa uuden Euran valtuustossa, euralaiset on sen verran paljon haukuttu ja moitittu,
että yhteistyöstä ei ihan lähivuosina tule mitään. Luottamus näet menee vain kerran.
Listojen jakelu ympäri kyliä avasi silmät monilta allekirjoittaneilta.Yhä useampi sanoo katuneensa nimensä antamista vain kiusallisesta tiukkaajasta päästäkseen.Pro-liike käyttää nimiä häikäilemättä hyväkseen kysymättä lupaa jakeluun, osa nimistä on kirjoitettu väärin ja joukossa on myös ei-enää säkyläläisiä.
Kukaan päättäjistä ei ole törkeän käytöksen johdosta kantaansa muuttamassa,päinvastoin!
Uudessa Eurassa pro-valtuutetuilla ei ole mitään päätösvaltaa vaikka saisivat miljoona ääntä perspoikien listalla.
Kysykää valtuutetut sillä listalla olevilta ystäviltänne ja tutuiltanne, ovatko he edelleen samaa mieltä. Olen kuullut useiden kirjoittaneen nimmarinsa kohdan "haluan lisää tietoa" vuoksi. Varmistakaa, kirjoittaisivatko he listan vielä saatuaan mittavasti tietoa uudesta kunnasta ja sen vaihtoehdoista isäntä -kuntamallista sekä kuntayhtymä-mallista!
Säkylän 3862 äänioikeutetusta 1130 allekirjoitti listan. Pro -liike kiersi kaikki savut nimiä kerätessään ja listoja oli lähes joka puodissa. Listoista toitotettiin niin, ettei kukaan ole jäänyt niistä tietämättä. Nimiä kerättiin vielä kuukausi sitten ja varmuudella kaikki halukkaat ovat sen allekirjoittaneet.
Mielestäni on demokratian irvikuva, jos 29.2 % päättää 70.8 % puolesta.
niillä reilulla tuhannella nimensäkirjoittaneella,
oli törkeää käytöstä?
Eikä heidän edustajillaan ole mitään päätösvaltaa jatkossa?
Eli siis, eliitti-papat" vievät Säkylän ja Köyliön Euraan
ja samalla kuntalaisilta menee äänioikeus??
Hyvin olette asiat juonineet.
saa kuvan,että olet melkoinen irvikuva koko mies.
Joka viestisi on pelkkää Pro-liikkeen solvausta.
Etkö pysty parempaan, edes laskutaidollasi?
Mistä nuo luvut nappasit, eikös siellä valtuustossa istu
mutama "pohatta", jotka päättää ja lammaslauma pokkuroi.
Ei niistä mitenkään saa 29,2%:tia.
mutta laske siitä prosentit ketkä viime vaaleissa kävi äänestämässä niin mikä on tulos? rupeeko opettajan housut tutisemaan kun kaikki valtuutetut näkee listat? vaikka listassa oli kohta haluan lisää tietoa niin mitään uutta tietoa ei ole tullut että kuntaliitos voisi hyväksyä ja jos sen hyväksyy, niin sen jälkeen on kyyti on kylmää mutta et sinä sosialisti opettaja ymmärrä mitään muuta kuin omaa etuasi.
Noinko helposti niitä "eliitti-pappojen"piireissä jaetaan.
Työnjohtaja ja markkinoinninohjaaja olen ollut, mutta
että ihan maanviljelijä ja vieläpä opettaja......
Mitä muuten yritit tuossa viestissäsi kertoa,
ei jotenkin saa niiku mitään tolkkua?
Onko jostain listasta tullut sinulle ihan pakkomielle,
kun joka viestiisi se hyppää?
olemme seuranneet Pro Köyliö/ProSäkylä-liikkeen toimintaa ja ennen muuta liikettä
johtavien henkilöiden puuhia. Onko totta, että pro-liikkeen toimesta jaetaan kuntalaisten nimilistoja uhkailuna kunnanvaltuutetuille, että on pakko purkaa päätös
uuden kunnan perustamisesta? Alhaista ja hävytöntä toimintaa, jos totta on.
Vastarintaliikkeen sanoman pääsisältö on ollut meidän euralaisten moittiminen ja
sitten puutteellisin tiedoin säkyläläisten käännyttäminen euralaisia vastaan. Ei uusi kunta varmaankaan mikään suuri onnela ole, mutta toivomme, että yhdessä voimme paremmin vastata tulevaisuuden haasteisiin.
Kun uusi Eura kaikesta huolimatta syntyy, niin on pidettävä huolta, ettei yksikään
kunnollinen puolue aseta tuonlaisia pro-ehdokkaita kunnallisvaaliin. Yhteistyötä ala-arvoista vastarintaliikettä johtavien kanssa ei tule tehdä. Tämä lieneekin jo selvä
euralaisille kunnallispolitiikoille.
olemme seuranneet Pro Köyliö/ProSäkylä-liikkeen toimintaa ja ennen muuta liikettä
johtavien henkilöiden puuhia. Onko totta, että pro-liikkeen toimesta jaetaan kuntalaisten nimilistoja uhkailuna kunnanvaltuutetuille, että on pakko purkaa päätös
uuden kunnan perustamisesta? Alhaista ja hävytöntä toimintaa, jos totta on.
Vastarintaliikkeen sanoman pääsisältö on ollut meidän euralaisten moittiminen ja
sitten puutteellisin tiedoin säkyläläisten käännyttäminen euralaisia vastaan. Ei uusi kunta varmaankaan mikään suuri onnela ole, mutta toivomme, että yhdessä voimme paremmin vastata tulevaisuuden haasteisiin.
Kun uusi Eura kaikesta huolimatta syntyy, niin on pidettävä huolta, ettei yksikään
kunnollinen puolue aseta tuonlaisia pro-ehdokkaita kunnallisvaaliin. Yhteistyötä ala-arvoista vastarintaliikettä johtavien kanssa ei tule tehdä. Tämä lieneekin jo selvä
euralaisille kunnallispolitiikoille.
Pro-liike sotkee tarkoituksella puurot ja vellit.Markkulan laskutoimitus siitä, että viime vaaleissa äänestäneistä niin ja niin monta prosenttia oli adressissa...Mistähän markkula tiesi,ketkä niissä vaaleissa kävi äänestämässä?Oikea vertailukohta on äänioikeutettujen määrä.Tämä avataan kuntalaisille tällä viikolla ja silloin pro-liikkeestä on jäljellä enää rauniot.
te ajatte perspoikien etua ettekä mitään kuntalaisten etua!
oikeus levitää ihmisten nimilistaa miten tahansa. Kun nimiä kerättiin, minulle ainakin sanotiin,että lista luovutetaan kunnalle. Kun se on luovutettu kunnalle, kunta vastaa sen jälkikäytöstä. Nyt on jo selvää, että kunnan virkamiehet eivät ole listaa monistaneet,
kuka niitä monistaa ja jakelee pitkin kylää? En ole antanut nimeäni moiseen käyttöön ja
tästä syystä haluan, että asia tutkitaan virallisesti. Tutkintapyynnön jätän maanantaina
8.6.
Se on oikein hyvä, että jätät tutkintapyynnön. Teethän sen omalla nimelläsi ja tietenkin se löytyy listasta?
heh.
Miksi monet laittoivat nimensä listaan?
Siihen on helppo vastata. Moni halusi Säkylän ja Köyliön säilyvän itsenäisinä kuntina. On kunnioitettavaa, että itsenäisyyden puolesta "taistellaan".
On naurettavaa käytöstä ruveta syyttelemään niitä, jotka haluavat kuntien säilyvän itsenäisinä.
Nimensä laittaneilla ei ole mitään Euran kuntaa ja euralaisia vastaan.
Euralaiset ovat yhtä hyviä ihmisinä kuin säkyläläiset ja köliöläiset.
Suomessa on sananvapaus.
Tätä tilannetta ei olisi syntynyt, jos Säkylässä ja Köyliössä olisi suoritettu SITOVA KANSANÄÄNESTYS kuntaliitosasiasta, mutta kun halutaan asiat hoitaa sillä vaikeimmalla tavalla niin syntyy turhia väärinkäsityksiä ja syytöksiä sekä puoleen että toiseen.
Asia on nyt sellainen, että UUSI EURAN KUNTA PERUSTETAAN ja lyökäämme sovinnon kättä toistemme kanssa ja tehkäämme yhteistyötä, jotta saamme uuden Euran kunnan toimimaan sellaisella tavalla että sekä nykyiset euralaiset säkyläläiset köyliöläiset tulevat olemaan tyytyväisiä uuden kunnan asukkaina.
YHTEISTYÖLLÄ SAAMME UUDESTA KUNNASTA SELLAISEN, JOSTA VOIMME OLLA YLPEITÄ.
Viime eduskuntavaalien äänestysprosentti Säkylässä oli 66,8 %
eli 2580 säkyläläistä äänesti viime eduskuntavaaleissa
eli 1282 säkyläläistä ei äänestänyt viime eduskuntavaaleissa
3862:lla säkyläläisellä oli äänestysoikeus
1130 säkyläläistä laittoi nimensä listoihin
LOPPUTULOS:
44 prosenttia säkyläläisistä veti nimensä listoihin,
kun ottaa huomioon viime eduskuntavaalien 66,8 prosentin äänestysprosenttimäärän
44 prosenttia on jo sellainen määrä, että sillä pitää olla merkitystä
Tässä osoituksena miten monella eri tavalla tilastoja voidaan tehdä :)
Huomaa, ettei kirjoittajalla ole mitään hajua edes tilastotieteen perusteista. Tilastomatematiikkaa ei yhdistellä sillä tavalla, että otetaan aina vain ne palat, jotka tutkimuksen tekijä itse haluaa. Todellisia tilastoja ei siis tehdä monella eri tavalla. Yllä mainittu ei ole tilasto vaan vertailu on täysin virheellinen.
Kuntavaalien äänestysprosentti ei ole vertailukohta silloin kun tehdään vertailua kuntalaisaloitteen allekirjoittaneista. Ainoa oikea vertailuluku on kunnan äänioikeutettujen määrä.
Kannattaa tarkistaa asia tilastotieteen asiantuntijoilta ennenkuin kovasti melttoaa asiassa. Valheella kun on lyhet jäljet. Muuhun pro -liike ei viime aikoina ole pystynytkään kuin yritykseen pitää törkeillä valheilla yllä murenevaa kannatustaan.
tässä omanedun tavoittelu kisassa. Saadakseen mainetta ja kunniaa, ovat eräät valmiita tekemään mitä vain likaisia temppuja. Ne, jotka eniten kauhistelevat yhdistymistä haluavien tekoja, ovat pahimpia pellejä. Mutta, onneksi totuus ei pala tulessakaan ja he kaivavat maata omien jalkojensa alta, sen tulette lähiaikoina kaikki näkemään.
Tai sitten ne kuntaliitosaktiivit, jotka nyt vastoin kuntalaisten tahtoa ovat liittämässä Säkylää osaksi Euraa, kusevat niin rajusti kyläläläistensä niskaan, etteivät ole todellakaan uuden Euran valtuustossa. Onpa hätänne melkoinen!
Älä omi kuntalaisten tahtoa!Vain 1/3 allekirjoitti kuntallitoksen vastustuksen eli 2/3 sitä haluaa.Ja todella moni tosta kolmasosasta on jälkeenpäin muuttanut kantaansa lähipalvelujen puolesta.Te siis toimitte suuren kuntalaisten enemmistön tahtoa vastaan!
enkä valtuustoon menijä, enkä kenenkään niskaan "kusija", kuten eräät suuret huutajat. mutta, sanonpa vaan, ettei ole puhtaat jauhot pusseissaan kaikilla..
Odotahan vaan muutama vuosi ja toista sanomasi täällä uudestaan. Jos nämä samat Säkylän "kurjistajat" ovat päättäjinä myös uudessa Eurassa, niin siitä ei hyvää seuraa. Saivathan he kukoistavan Säkylän tuhottua reilussa kymmenessä vuodessa! Vai mitä sanot seuraavasta:
Vuonna 2020 Eurassa tilanne seuraava:
1. asukkaita 18300 (suurin kato käynyt reuna-alueilla kuten säkylässä)
2. yksi lukio (nykyinen Euran lukio)
3. Terveyskeskus Eurassa, säkylässä terveysasema, jossa työskentelee kaksi lääkäriä
4. säkylässä kaksi ala-astetta ja yksi yläaste
5. kunnan ainoa alko nykyisessä Eurassa
6. säkylässä kaksi ruokakauppaa
7. säkylässä ei yhtään huoltoasemaa
8. nykyisen säkylän alueelta 7 valtuutettua 43-henkisessä valtuustossa
9. pihlavan leirialueen omistaa MTK
10. PorPr ilmoittaa kärsivänsä henkilöstöpulasta, kun henkilöstö ei ole halukas muuttamaan varuskunnan liepeille.
ps. säkylä kirjoitettu pienellä, koska se on tuolloin kylä.
Kannattaa käydä vaihtamassa kristallipallosi uuteen, jos kuitti on tallella, ennustuksesi eivät pidä millään paikkaansa...
kanssanne ja saada vatauksia kysymyksiinsä???
Kun olen ihan tavallinen veronmaksaja, enkä kuulu mihinkään
puolueeseen enkä liikkeeseen.
Jos täällä yrittää saada jostain tietoa, alkaa hirveä syyttely
jotain Pro-liikettä kohtaa. Yritättekö sillä jotenkin harhauttaa ja välttyä vastaamiselta.
Alkaa, tätä lukiessaan tuntua siltä, kuin Euran-puolustajilla olisi
jotain salattavaa.Olenko ehkä oikeassa???
keskustajohto ole aikonutkaan ottaa yhtään provaltuutettua listoilleen. Kas, heidän mukana olo karsii sitten euralaisia äänestäjiä. Perussuomalaisiin prot kuuluvat.
Mutta 43 valtuutetun valtuustossa ei muutamalla prolla ole mitään merkitystä, menevät siinä joukon jatkona. Ja yhteistyökumppaneita on vaikea löytää.
No hätä
voi luoja ajatuksiasi. Onneksi kuulut pieneen muutosvastaiseen vähemmistöön Pyhäjärviseudulla. Muutama kommentti tilannearviostasi:
1. Asukasmäärä saattaa olla nykyistä pienempi, mutta varmaa on se, että yli 65 - vuotiaita on väestössä on paljon.
2. Jos oikein toimitaan Pyhäjärviseudulla on kaksi erikoistunutta lukiota, jotka vetävät opiskelijoita myös muualta, toki yksi lukiohallinto.
3. terveyskeskukset ovat molemmissa kunnissa täydellä miehityksellä. Säkylän
terveysaseman toimintamalli on käytössä kummassakin, haluaahan uusi Eura on 10 parhaan suomalaisen terveyskeskksen joukossa.
4. Ala-asteiden määrä on suoraan riippuvainen lasten määrästä. Koulujen lukumäärä ei ratkaise mitään, sitävastoin opetukseen tullaan panostamaan nykyistä enemmän.
5. Alko ei Huovinhallista mihinkään katoa, siitä pitää huolen ne, jotka alkoholia tarvitsevat. Ei Alko myymäläänsä Säkylään sen takia perustanut, että Säkylä on itsenäinen kunta.
6. Ruokakauppojen määrä on kiinni asiakkaista, ei kunnan itsehallinnosta.
7. Huoltoasemia ei kunta omista. En usko, että säkyläläiset lopettaisivat autoilla
ajelun. Varmasti on huoltoasemia riittävästi.
8. Euran valtuustoon valitaan 43 valtuutettua. Ei sillä ole merkitysta, missä päin
kuntaa joku valtuutettu asuu, sillä, mitä hän osaa, tietää ja taitaa, se ratkaisee.
Kunan perustehtävät ovat lakisääteisiä ja sellainen kunta joka ei lakia noudata on
tänä päivänä median riepottelussa ja lopun edestä oikeudessa. Luottamushenkilön
on pidettävä tietämyksensä ajantasalla, kehitettävä itseään jatkuvasti, jotta pystyy
tekemään parhaita mahdollisia ratkaisuja. Menetysmisen avain on muutoksen tekokyvyssä.
9. Mikä on Pihlavan leirialue? En osaa ottaa kantaa kun en tunne aluetta.
10. En usko Porin Prikaatin tekevän moista ilmoitusta. Jo nyt monet varuskunnan
palveluksessa olevat henkilöt asuvat muualla, monet perhesyistä. Kunnallisen itsehallinnon syliin ei tällaista asiaa voida kaataa. Se on lapsellista puhetta.
Haluaisin antaa sinulle ystävällisesti pienen vihjeen. Pohdi kaikkea sitä, mitä voidaan
uudessa Eurassa saavuttaa. Paljon positiivisia mahdollisuuksia, kun toimitaan oikein.
Muutosvastaisuus asuu meissä ihmisissä tiukasti, mutta aika on tänään toine kuin 50 vuotta sitten. Kaikki muuttuu jatkuvasti ympärillämme, ei voida ajatella että kunta olisi muuttumaton. Olen kyllä sitäkin pohtinut, että tuskatta ei varmasti uusi Eurakaan muutoksia tee.
Näistä propelleista. Likaisia temppuja he ovat omiaan tekemään ja kuvittelevat mm. nimilistojen lähettämisellä saavansa myötätuntoa. Vastuulliset valtuutetut ovat
selvittäneet itselleen kantansa ja pysyvät siinä. Propellejä heistä ei saa. Tieto ja taito
antaa myös vallan.
Säkyläläisistä äänioikeutetuista yli 70% on uuden kunnan perustamisen takana.
Demokratiassa päätökset tehdään enemmistön voimin. Ja se on hyväksyttävä.
temppuja tekee nuo mielestään "yksimieliset päättäjät".
(Yksi mieli niillä tosin vain onkin, loputhan myötäilevät).
Miksi muuten olisi tuollainen tarve joka viestissä
moittia pro-liikettä?
Taitavatkin olla oikealla asialla, kun muutamia
noin hirveästi pelottaa, etteivät muusta
osaa puhuakkaan. Eivät varsinkaan ajamansa
Eura-liitoksen tuomista monista haittapuolista
veronmaksajille.
Tosin väkiluku tulee kyllä lisääntymmään,
kuhan saadaan lakkautetut TK:t, virastot
ym. julkiset tilat täyteen pakolaisia.
Paljonko tuolloin on veroamaksavia
asukkaita, onkin sitten asia erikseen.
ovat sormin lueteltavissa. No jos tietoa ei ole, niin osataan temppuilla.
Ei siinä sen kummenpaa.
kaikki erimieltä,vai? Taitaa olla muutama, joka ajaa omaa asiaansa, ja jotka luulevat saavansa äänivyöryn seuraavissa vaaleissa. Itse tiedän ainakin yhden poliitikon, joka tekee vain julkisuuskikkoja, eikä ole yhteenkään ajamaansa asiaan oikeasti perehtynyt.
Meille tavallisille veromaksajille sitä ei
ainakaan anneta. Yksi sininen vihkonen
jaettiin postilaatikoihin, mutta se oli
Euran mainos. Ei siitä edes löytynyt
julkaisijan tietoja,eikä toimittajan nimeäkään.
Pimennossa pitävät meitä"tyhmiä" kuntalaisia, nuo
"eliitti-papat", prolaiset sentään vastaa, kun kysytään.
Kyllä se näin on.
tiedottavat asioista, joten otapa yhteys virastoon. Mitä tulee siihen informaatiolehtiseen,
ei tällaisissa esitteissä ole tietoja tekijästä, ei kuvaajista eikä muitakaan " toimituksellisia
tietoja. Kyseessä ei ole lehti, vaan esite.
Eikö muka tuollaisista humpuuki-jutuista
kunnissa kukaan uskalla ottaa vastuuta???
Eikä kunnanvirkailijat etukäteen mitään tietoa
voi jakaa. Kyllä "eliitti-papat" pitävät asiat salassa
heiltä niin kuin meiltä.
Mielestäni valtuuston kokouksessa joku
valtuutettu ehdotti, että se keltainen tieto-pakettikansio,
joka valtuuteluilla näkyi olevan,
jaettaisiin kuntalaisille. Eipä ole papat uskaltaneet
päästää sitä jakeluun. Ei ainakaan täällä, sivukylällä,
ole näkynyt. Että se siitä avoimuudesta kunnan päätöksenteoissa.
Sellaisiahan kaikki poliitikot ovat... Jeesustellaan ja voivotellaan, kun ei taidot ja järki riitä! Muutama uskalikko on näköjään sekoittanut Säkylässä "pakan" perusteellisesti. Näitä lisää....
selvää kunnan tavasta toimia. Kunnan eri hallintoelimissa asioista päätetään aina
viranhaltijaesittelystä. Virkamiehet valmistelevat siis kaikki päätettäviksi tulevat asiat.
Heillä on se tieto. Tuo keltainen kirja on kunnan talous- ja toimintasuunnitelma.
Sitä ei kuulu jakaa kuin päätöksentekijöille. kunnassa pidetään vaalit ja valitaan
valtuutetut. Ei kunta toimi sillä tavalla, että jokaiselle kuntalaiselle jaetaan budjetti,
josta kaikkei eivät saa edes selkoa. Kunnalliset päätökset tehdään valtuustosalissa eikä
missään torikokouksssa.
Jos kunta toimisi mainitsmallasi tavalla, miksi kunnallisvaaleja tarivttaisiin?
persu-kokoomuuslainen sekota Säkylä valtuustoa eikä liioin virkamiehistöä. Sitä voisi luonnehtia sanonnalla " ritys hyvä 10, mutta tulos - nolla. Säkylän valtuustoon
kuuluu osaavia ja tietäviä ja tiedonhankintaan keskittyviä valtuutettuja, että nämä
pikku-uskalikot voivat nähdä heistä vain unta. Kun ei osata toimia edes omassa
ryhmässä niin miten sitten valtuustossa. Ja tulevaisuutta ajatellen, kuka tekee näiden uskalikkojen kanssa yhteistyötä? Luottamus on näet mennyt.
kyllä, monivuotisena kunnanvirkailijana, miten kunnissa asiat pitää hoitaa.
Uskon myös, että suurin osa veronmaksajista ymmärtää
kyllä talousarvion, jopa paremmin kuin muutamat valtuusto-papat.
Säkylässä asioita ei hoideta oikealla, demokraattisella tavalla.
Täällä se "eliitti-pappa-klaani" sanelee ja suurin osa valtuutetuista myötäilee.
Toivottavasti kantavat myös seuraukset tuon liitoksen mukanaantuomista vahingoista.
Ps. Mielestäni tuo Pron kyky &kumppanit, osoittavat
yhteistyökyvyttömyytensä ja asioista joko tietämättömyytensä tai
sitten heillä on jotain salattavaa.
Miksi muuten heidän joka viestinsä olisi pelkkää pro-liikkeen solvausta.
Sananparsikin sanoo,että "hyökkäys on paras puolustus".
julki kunnan palkansaajan roolisi. Hallitus on taas työnantajasi, sillä on oma tehtävänsä.
Ketä kuuluu mainitsemaasi " pappa-klaaniin "? Uskon, että jokaisessa ryhmässä
valtuutetut keskustelevat asiat ja ryhmät päätyvät tiettyyn tulokseen, jonka mukaan
toimitaan. Kokoomuksen proryhmän uudet jäsenet uskovt voivansa " riehunnalla "
saavuttaa tavoitteitaan, mutta ennustan että toisin käy. Viisaat sanovat että
oikeaoppinen vastarinta toimeenpannaan tiedolla, taidolla ja osaamisella, ei omia eikä naapureita moittimalla. Pro-liikkeen edustajilla on hyviäkin ajatuksia, mutta kun yhteistyökyky ja keskinäinen kunnioitus ja luottamus puuttuvat niin ideatkin hautautuvat. Sellaista elämä on.
niin, että pahinta riehuntaa ovat esittäneet PAKKOLIITTÄJÄT.
Tässä pakkoliitosasiassa on käytetty samaa taktiikka kuin aikoinaan...
Ote muistilistasta:
Braxin haastatteluun sopii mainiosti myös ulkomaankauppaministeriksi nimitetyn Paavo Väyrysen puhe, joka on dokumentoituna eduskunnan pöytäkirjassa numero 118. Tiistai 15.11.1994, sivu numero 4874:
”Suomi liittyy Euroopan unioniin tavalla, joka on häpeäksi suomalaiselle kansanvallalle. Jälkikäteen tätä prosessia tullaan paljon tutkimaan ja siitä tullaan paljon keskustelemaan. Siksi on ollut ja on tärkeää, että kaikki oleellinen on tullut ja tulee kirjatuksi eduskunnan pöytäkirjaan. Vakavinta on se, että liittymisratkaisu tehdään tavalla, joka on maamme valtiosäännön hengen ja periaatteiden, monien asiantuntijoiden mielestä myös sen kirjaimen, vastainen.”
Kyseinen puheenvuoron käyttäjänä oli Paavo Väyrynen. Ulkoministerin tehtävät jättänyt Väyrynen ei enää tuolloin kuulunut päätöksenteon sisärenkaaseen.
Ote päättyy.
Tämä pakkoliittäminen on myös häpeäksi Kansanvallalle.
Pakkoliitos voi onnistua vain yhdellä tavalla. Siten, että Euran kunnan talous laitetaan mallikuntoon ennen 31.12.2010 ja siihen kuuluu sosialististen johtajien vapaaehtoinen eroaminen ilman eläke vaatimuksia.
Helsingistä löytyy töitä. Taksihommia voitte tehdä renkinä. Olen itsekin ajanut taksia opiskeluaikoina ja sen jälkeen.
paikkansapitävyyden. Taas Pro-liikkeen moittiminen
ainoa "asiasi".
Ps. "Monivuotinen kunnanvirkailija" ei tarkoita , että olisin
nykyään sitä. Katsos kun Suomessa on, vielä toistaiseksi ainakin,olemassa sellainen kuin eläkeläinen. Ellet ole sitävertaa huomannut, sieltä
perä-kamaristasi.
Jos muistat aikaa vähän taaksepäin ,niin kuntien projektiryhmät sekä KAIKKI kunnanjohtajat että valtuustojen puheenjohtajat vastasivat hallintooikeudelle kyseessä olevan virallisen informaatiolehden EI mainoksen.
44 prosenttia säkyläisistä kirjoitti nimensä listaan
kun verrataan viime eduskuntavaalien 66,8 prosentin äänestysprosenttiin
"kaikki ei äänestä - ei puoleen eikä vastaan - vaaleissa"
Säkylän kunta tai muutkaan eivät todellakaan ole vastanneet hallinto-oikeudelle kuntien tiedotteesta yhtään mitään.
Asia ei millään muotoa hallinto-oikeutta edes kiinnosta.
Neuvon etsimään käsiisi matematiikan opettajan ja pyytämään pientä oppituntia. Tai kaiva edes vanhat matematiikan kirjat esiin. Laskuperusteesi on täysin metsässä tai sitten uskot liian sokeasti "Markkulan laskuoppiin".
Jos pro-liikkeen aloitteeseen olisi annettu allekirjoitusmahdollisuus vain kuntavaaleissa äänestäneille säkyläläisille, niin silloin vertailukohtana olisi ollut äänestäneiden määrä.
Allekirjoitusmahdollisuus oli kaikilla äänioikeutetuilla ja silloin ainoa oikea vertailuperuste on kaikkien äänioikeutettujen määrä. Siis laskutoimitus on seuraavanlainen:
allekirjoittaneiden määrä 1150*100/äänioikeutettujen määrä 3826 = 30 %.
Pro -liikkeen suurin heikkous on se, että valheilla yritetään vaikuttaa kuntalaisiin. Kun valheesta jää kiinni, niin luottamuskin menee. Jos listat kierrätettäisiin uudelleen, niin enää murto-osa kuntalaisista sen allekirjoittaisi.
Mitä tulee hallinto-oikeusprosessiin, joka on kesken, niin siinä on mielenkiintoista, ettei Korkein hallinto-oikeus ole siis vielä antanut päätöstään edes ensimmäisestä, eli siis 3.3. 2008, tehdystä päätöksestä Säkylän osalta.
Kun ottaa huomioon, että kuntaliitosasiat ovat automaattisesti kiireellisenä käsiteltäviä asioita, täytyy tämän katsoa kuvastavan sitä kuinka vaikea asia on päättää. Ehkä KHO odottaa, ettei sen tarvitsisikaan antaa päätöstään asiassa tähänastisilla edellytyksillä, vaan asiaan tulisikin Säkylän kunnanvaltuustossa 15. 6. 2009. tosiasiallinen käänne ilmankin KHO:n päätöstä
Köyliön osalta on joka tapauksessa Turun hallinto-oikeuden lainvoimainen päätös, jota vastaan Köyliön kunnanhallitus on jo rikkonut esittämällä päätettäväksi samassa valtuuston kokouksessa sekä suunnitelman uuden kunnan hallinnon ja palvelutuotannon järjestämisestä että valtioneuvostolle lähetettävästä anomuksesta. Tämän ratkaisun voidaan katsoa rikkovan sitä nimenomaista vaiheittaisuutta vastaan, jonka nojalla Turun hallinto-oikeus oli hyväksynyt 3. 3. 2008 tehdyn päätöksen "vaiheittain päätettävänä kuntaliitosasiaan" liittyvänä päätöksenä riittävästi valmistelluksi päätökseksi tiedottamisensa puolesta ja edellyttänyt asiassa vielä tehtävän useampia ja täten siis myös valituskelpoisia päätöksiä ennen kuin itse kuntaliitospäätöksen saatettiin katsoa sisältävän riittävää tiedottamista.
On mielenkiintoista katsoa kuinka monen peräkkäisen ei-lainvoimaisen päätöksen päällä ne Säkylän valtuutetut, jotka eivät halunneet myöskään suoda kuntalaisille oikeutta sanoa sanaansa kansanäänestyksessä, uskaltavat istua ja minkälaisia riskejä he uskaltavat ottaa, kun ottaa huomioon Köyliön prosessia jo lainvoimaisen hallinto-oikeuden päätöksen nojalla odotettavissa olevat vaikeudet, jos Köyliön valtuusto ei sitten puolestaan ratkaise asiaa siten, ettei sen tarvitse kohdata ao. vaikeuksia, jo 15. 6. 2009.