Mistä tiedän miten päin vauvani kohdussa on? Liikkeitäkin tulee joka puolelle, hankala hahmottaa onko se käsi vai jalka vai kyynärpää vai mikä. Ja tuntuu potkivan enimmäkseen selkääni mitä en niin tunne tai tuntuu vaan sellanen molahdus/kumaus. Terveydenhoitajakaan ei ole varma asennosta (rv 33 menossa)? Katsotaanko vauvan asento ennen synnytystä ettei vain tule perätila yllärinä?
vauvan asento
epäilyttäää
95387
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Oman lapseni perätila olisi synnytyksessä tullut yllätyksenä kaikille, ellei se olisi paria vkoa aiemmin paljastunut synnytystapa-arviossa. Itse asiassa vasta ultraamalla se selvisi. Lääkäri Naistenklinikalla kokeili vatsan päältä ja sisäkautta ja tykkäsi, että vauva on jo hyvin laskeutunut ja pääkin jo kiinnittynyt, Vasta ultratessa itsekin hämmästyi, että lapsi olikin perätilassa. Hänen sitten piti vielä uudestaan kokeilla, että kuinkas se pylly niin päältä tuntui. Ja sektioon siis mentiin.
Hutjaa ajatella, mitä olisi synnytyksessä voinut käydä, jos perätila olisikin vasta ponnistaessa paljastunut. Neuvolassa myös sekä lääkäri, että terkka luulivat lapsen olevan normaalisti raivotarjonnassa.
Normaalisti synnyttäjiä ei ultrata lainkaan synnyttämään tullessa, mikä on mielestäni todella väärin, koska minunkin tapauksessa olisi voinut huonosti käydä.
Itse luulin oikealla puolella vatsaani tuntuvien muljahduksien olevan lapsen reiden, mutta se sitten paljastui hartiaksi ja käsivarreksi.
Ainoa "oire", josta voisi jotain asennosta minun kohdallani päätellä, oli se, että pystyin loppuun asti makaamaan selälläni, ilman mitään huonovointisuutta tms. Tämä kuulemma johtui nimenomaan vauvan perätilasta ja että siinä asennossa vauva ei painkaan lantion ja selän suonia ja hermoja samalla tavoin kuin raivotarjonnassa oleva lapsi, jolloin selällään makoilu aiheuttaa suurimmalle osalla äideistä huonon olon.
kommentoida, että pystyin minäkin nukkumaan/makaamaan selälläni synnytykseen saakka, vaikka (iso) poika olikin oikein päin kohdussa.
Kaksi lasta oluut perätilassa. Toisessa terveydenhuolto henkilökunta väitti olevan pää alaspäin ja tukevasti kiinni:) Koska esikoinen oli perätilassa ja tuntemukset olivat ihan samat osasin pyytää ultrausta. Samoin oli perätilassa. Kertaluontoinen poliklinikka maksu kannattaa siis investoida. Kun itse ultraus vie vain hetken. Näin vältetään myös yllätys/hätä sektioita. Itselläni tuo selällään makuu oli ainut asento jossa pystyin olemaan. Kyljillä olo huononi nopeasti. Vaikka neuvolaoppaat väittävät asennon olevan ideaali verenvirtaukselle yms. oman järjen käyttö ei siis ole paitsi sallittua vaan peräti suotavaa:)
Poliklinikalle ei pääse ilman lähetettä. Eli ei voi marssia sinne ja pyytää ultrausta. Minimiultrausmaksu täällä yksityisellä on kelakorvauksen jälkeen 70 euroa eikä sitäkään viitsisi maksaa kun joutunut maksamaan rakenneultrat ja uusinnat (oli epäilys rakennehäiriöstä, mutta kaikki ok kuitenkin). Synnytysvalmennuksessa kuitenkin väitettiin että lapsen asento tarkastetaan ennen synnytystä ja asetetaanhan siinä se "pinni" lapsen päähän kun kohdunsuu auki ja pulssia tarkkaillaan... ainakin jos ottaa epiduraalin. Niin kaipa se perätila siinä selviäisi...
Etkö muka ole kertaakaan käynyt rakenneultrassa? Ja kun minulla epäiltiin neuvolassa lapsen olevan perätilassa, minulle laitettiin lähete synnytystapa-arviointiin. Siellä katsoivat ultralla, sisätutkimuksella ja sydänkäyrällä kaiken olevan ok.
Eli miten muka voi olla mahdollista ettet tiedä miten päin se siellä on vaikka rv33 sinulla.?
Jos epäilys asennosta herää. En ole koskaan kuullut tapauksesta , jossa äiti olisi vaatinut ultrausta perätilan selvittämiseksi ja sitä ei olisi myönnetty. Kyllä neuvoloissa tämä tiedetään. Toki täytyy itse olla aktiivinen jos toinen ei ehdota. Sinähän sen lapsen kuitenkin kannat ja myös synnytät. Mitenkään kovin vaikeaa tämä ei ole kun loppuaikana tarkastukset neuvolassa on 1-2 viikon välein.
Omassa raskaudessani vauvan sykkeet nousivat neuvolassa hurjiksi. Silloin laitettiin heti samana päivänä lähetteellä päivystyksen tarkastukseen. Vaikka en itse edes pyytänyt:)
22e muistaakseni:)
Ensinnäkin rakenneultria on vain yksi, eli turha kysyä, etteikö kertaakaan ole käynyt siellä. Ultra on yleisimmin vkolla 22, ja vauva ehtii senkin jälkeen heittää kohdussa vaikka tuhat kuperkeikkaa, joten rakenneultran antama vauvan asento ei todellakaan ole yleensä sama, kun myöhemmin raskaudessa. Vauva saattaa kääntyä vielä pari vkoa ennen laskettua aikaa.
Kuten aiemmin kirjoitin tähän, minäkin luulin kaikkien lääkäreiden ja hoitajien kanssa, että lapsi on raivotarjonnassa, mutta siis pari vkoa ennen laskettua aikaa selvisikin perätila synnytystapa-arviossa. Ja arvioon menin ihan muista syistä. Eli voi olla todellakin mahdollista, ettei ap. tiedä, missä asennossa vauva on. Omani oli 4-d-ultrassa vkolla 24 poikittain, ja koska rakenneultran jälkeen ei julkisella ultrailla ilman painavaa syytä, on varsin mahdollista, että vauvan asento on arvoitus syntymään saakka.
Ja tuon ap:n mainitseman vkon 33 jälkeenkin vauva voi kääntyä moneen kertaan. Aina ei vauvaa kunnolla vatsan päältäkään tunne, ja niin kuin meillä, vauvan luinen pylly tuntui lääkäreiden mielestä ihan päältä, joten ei ne lääkäritkään aina ilman ultraa osaa oikeaksi asentoa sanoa.
tiedän että vauva voi kääntyillä vaikka kuinka raskauden aikana, mutta minulla kun luultiin vauvan olevan perätilassa neuvolassa, minulle laitettiin lähete sinne ultraan jne. Sieltä parin päivän päästä tuli sitten soitto että minulle on aika varattuna. Siellä tutkittiin kaiken olevan ok.
Niin ja ultrauksiakin voi olla monta raskauden aikana, ei välttämättä juuri rakenneultra nimellä, mutta kumminkin. Itsellä ollut jo neljä vaikka kaikki on aina ollut kunnossa, yhdestäkään en ole joutunut maksamaan.
Ja kysyin tästä rakenneultrasta sen takia kun ei hän siitä maininnut mitään. En tarvitse heti tulla pätemään.