Oletteko uskovat jotuneet työpaikoillanne jostakin syystä kiusatuksi tulemisen kohteeksi ?
Onko teitä kiusattu uskonne tähden tai muuten naureksittu uskollenne.
Oletteko vahvoja tunnustamaan uskoanne työpaikoillanne tai kouluissa.
Minulla on sekä hyviä, että huonoja kokemuksia uskoni tunnustamisesta elämäni varrelta.
Kouluikäisenä sain kärsiä pilkkaamisesta niin paljon, että en sitten enää tohtinut työpaikoilla kertoa uskostani juuri mitään kiusatuksi tulemisen pelosta.
"Lesta" nimittely satutti korvaan tosi ilkeästi.
Olis varmaan päässyt helpommalla, jos olisi salannut uskonsa.
En tajua, miksi ei saisi olla salaa uskomassa. Miksi pitää kaikille julistaa, vaikkei se aina ole järkevää.
Tein kerran pahan virheen, kun työhönottohaastattelun loppumetreillä tokaisin olevani vanhoillislestadiolainen.
Työhönottaja ihan säpsähti lausumaani ja sanoi sitten yks´kantaan:"läheltä kuule liippas tämä paikka, mutta täytyy sittenkin sanoa, että ei kiitos tälläkertaa.
Jäin miettimään, että oliskohan paikan menetyksen syy ollut uskontoni ?
Nykyään lestadiolaisella nuorella naisella, joka on äskettäin avioitunut, on korkea kynnys saada työ, jos työnantaja tietää olevan riskin, että henkilö tulee jatkuvasti raskaaksi ja on alati äitiysloman tarpeessa.
Tiedän tapauksen, että lestadiolainen työnantaja sanoi irti äitiysloman aikana naisen, joka tarvitsi äitiyslomaa joka toinen vuosi ja ei aina mennyt niinkään kauaa.
Minulle uskon tunnustaminen on aina ollut takkuista ja varsinkin uskonasioista puhuminen.
Sitä oikein häpesi itseään, kun tuli tavan takaa raskaaksi ja naapurit sitä kummasteli, kun niillä itsellä oli vain se vakio 2 - 3 lasta ja itsellä kymmenen.
Valtion ja kuntien töissä ei äitiyslomille jäämiset ole mikään hankaluus, kun valtio ja kunnat maksaa, mutta toista on yksityisen yrityksen suhtautuminen, sekun on pois yrittäjältä, eikä yhteiskunnalta, niinkuin kunnalliset työpaikat.
Työpaineet kasvaa, kun henkilöstöä lomautellaan yhdestä sun toisesta paikasta ja kiire lisää stressiä ja paineet puretaan toisiin heikompiin työkavereihin.
Olen joutunut lähtemään pois muutamasta työpaikasta, kun en ole kestänyt siellä sortoa ja ilkeilemistä. Pahin paikka oli koulu, jossa luokallani oli kauhukakaroita. En pärjännyt niitten kanssa ja puhuin reksille, josko saisin toisen luokan opetettavaksi.
Reksi ei suostunut, koska sanoi sen luokan joutuvan sitten jonkun muun kontolle ja sama ongelma vain lähtisi kiertämään.
Oli pakko siis yrittää pärjätä.
Opetuksen taso laski ja vanhemmat valitti reksille, ettei opettaja osaa opettaa, eikä saa kuria luokkaan.
Koska muutama häirikkö oli reksin tuttavien ja ystävien lapsia, ei reksi tehnyt asian hyväksi mitään.
Lähdin sairaslomalle toipumaan. Sillä aikaa oli tehty järjestelyitä ja reksi oli hommannut uuden opettajan tilalleni. Oli myös palkattu erityisopettaja ja tehty erityisluokka, jonne pukarit oli sijoitettu. Minun työsuhteeni oli purettu ja syyksi pantu epäkelpo opettaja.
Valitin asiasta tietysti, mutta minua vastaan oli niin monta lausuntoa, että oma valitukseni ei painanut mitenkään.
Lääkäri, jonka luona olin käynyt sairaslomaa hakemassa, oli myös reksin tuttuja. Lääkäri oli todennut, etten pysty hoitamaan työtäni.
Epäilen, että syytä voisi olla myös uskonnollisessa taustassani, josta koululla muu porukka ei ilmiselvästi tykännyt.
Seuraavissa työpaikoissa olen varonut visusti paljastamassa uskonnollista taustaani, sillä niin suuri vaara on jotua syrjityksi, vaikkakaan ketään ei saisi sen takia syrjiä.
Käytäntö on kuitenkin osoittanut vallan muuta.
Työpaikkahaastattelussa ei kyllä kannata puhua varsinkaan nuoren naisen perhe-elämästään ja siitä, kuinka lapsia voi tulla useampiakin kuin se vakiomäärä 1-2.
Kouluaikanani oli ymmärtäväinen ope. Se antoi minulle erivapauksia ja olin suosikki uskoni takia ja minuun luotettiin.
Sain opeltani luottamustehtäviä ja vapaata koulusta, kun äiti oli kotona huonossa kunnossa ja minun piti hoitaa kotia ja pienempiä isän ollessa viikot reissutöissä.
Vaikka työnantajat pitävät uskovaista rehellisenä ja vastuuntuntoisena sekä ahkerana, niin yhtä asiaa he karttavat. Se on tämä jatkuva äitiysvapaan tarve ja sitä myöten isot ylimääräiset kustannukset yksityisyrittäjälle.
Onko teitä kiusattu uskonne tähden tai muuten naureksittu uskollenne.
Oletteko vahvoja tunnustamaan uskoanne työpaikoillanne tai kouluissa.
Minulla on sekä hyviä, että huonoja kokemuksia uskoni tunnustamisesta elämäni varrelta.
Kouluikäisenä sain kärsiä pilkkaamisesta niin paljon, että en sitten enää tohtinut työpaikoilla kertoa uskostani juuri mitään kiusatuksi tulemisen pelosta.
"Lesta" nimittely satutti korvaan tosi ilkeästi.
Olis varmaan päässyt helpommalla, jos olisi salannut uskonsa.
En tajua, miksi ei saisi olla salaa uskomassa. Miksi pitää kaikille julistaa, vaikkei se aina ole järkevää.
Tein kerran pahan virheen, kun työhönottohaastattelun loppumetreillä tokaisin olevani vanhoillislestadiolainen.
Työhönottaja ihan säpsähti lausumaani ja sanoi sitten yks´kantaan:"läheltä kuule liippas tämä paikka, mutta täytyy sittenkin sanoa, että ei kiitos tälläkertaa.
Jäin miettimään, että oliskohan paikan menetyksen syy ollut uskontoni ?
Nykyään lestadiolaisella nuorella naisella, joka on äskettäin avioitunut, on korkea kynnys saada työ, jos työnantaja tietää olevan riskin, että henkilö tulee jatkuvasti raskaaksi ja on alati äitiysloman tarpeessa.
Tiedän tapauksen, että lestadiolainen työnantaja sanoi irti äitiysloman aikana naisen, joka tarvitsi äitiyslomaa joka toinen vuosi ja ei aina mennyt niinkään kauaa.
Minulle uskon tunnustaminen on aina ollut takkuista ja varsinkin uskonasioista puhuminen.
Sitä oikein häpesi itseään, kun tuli tavan takaa raskaaksi ja naapurit sitä kummasteli, kun niillä itsellä oli vain se vakio 2 - 3 lasta ja itsellä kymmenen.
Valtion ja kuntien töissä ei äitiyslomille jäämiset ole mikään hankaluus, kun valtio ja kunnat maksaa, mutta toista on yksityisen yrityksen suhtautuminen, sekun on pois yrittäjältä, eikä yhteiskunnalta, niinkuin kunnalliset työpaikat.
Työpaineet kasvaa, kun henkilöstöä lomautellaan yhdestä sun toisesta paikasta ja kiire lisää stressiä ja paineet puretaan toisiin heikompiin työkavereihin.
Olen joutunut lähtemään pois muutamasta työpaikasta, kun en ole kestänyt siellä sortoa ja ilkeilemistä. Pahin paikka oli koulu, jossa luokallani oli kauhukakaroita. En pärjännyt niitten kanssa ja puhuin reksille, josko saisin toisen luokan opetettavaksi.
Reksi ei suostunut, koska sanoi sen luokan joutuvan sitten jonkun muun kontolle ja sama ongelma vain lähtisi kiertämään.
Oli pakko siis yrittää pärjätä.
Opetuksen taso laski ja vanhemmat valitti reksille, ettei opettaja osaa opettaa, eikä saa kuria luokkaan.
Koska muutama häirikkö oli reksin tuttavien ja ystävien lapsia, ei reksi tehnyt asian hyväksi mitään.
Lähdin sairaslomalle toipumaan. Sillä aikaa oli tehty järjestelyitä ja reksi oli hommannut uuden opettajan tilalleni. Oli myös palkattu erityisopettaja ja tehty erityisluokka, jonne pukarit oli sijoitettu. Minun työsuhteeni oli purettu ja syyksi pantu epäkelpo opettaja.
Valitin asiasta tietysti, mutta minua vastaan oli niin monta lausuntoa, että oma valitukseni ei painanut mitenkään.
Lääkäri, jonka luona olin käynyt sairaslomaa hakemassa, oli myös reksin tuttuja. Lääkäri oli todennut, etten pysty hoitamaan työtäni.
Epäilen, että syytä voisi olla myös uskonnollisessa taustassani, josta koululla muu porukka ei ilmiselvästi tykännyt.
Seuraavissa työpaikoissa olen varonut visusti paljastamassa uskonnollista taustaani, sillä niin suuri vaara on jotua syrjityksi, vaikkakaan ketään ei saisi sen takia syrjiä.
Käytäntö on kuitenkin osoittanut vallan muuta.
Työpaikkahaastattelussa ei kyllä kannata puhua varsinkaan nuoren naisen perhe-elämästään ja siitä, kuinka lapsia voi tulla useampiakin kuin se vakiomäärä 1-2.
Kouluaikanani oli ymmärtäväinen ope. Se antoi minulle erivapauksia ja olin suosikki uskoni takia ja minuun luotettiin.
Sain opeltani luottamustehtäviä ja vapaata koulusta, kun äiti oli kotona huonossa kunnossa ja minun piti hoitaa kotia ja pienempiä isän ollessa viikot reissutöissä.
Vaikka työnantajat pitävät uskovaista rehellisenä ja vastuuntuntoisena sekä ahkerana, niin yhtä asiaa he karttavat. Se on tämä jatkuva äitiysvapaan tarve ja sitä myöten isot ylimääräiset kustannukset yksityisyrittäjälle.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Olen tehnyt opettajan työtä viisitoista vuotta. enkä ole kohdannut työssäni minkäänlaista syrjintää tai väheksymistä uskoni takia.
Oliko tekstisi provo? .
"En pärjännyt niitten kanssa ja puhuin reksille, josko saisin toisen luokan opetettavaksi."
Ei vaikuta opettajan tekstille. Pikemminkin muistutaa taannoisen DI-vl:n tekstiä. Jos olen väärässä, pyydän anteeksi epäilyjäni. Jospas olenkin tullut vainoharhaiseksi.
Kirjoitan ensimäistä kertaa.
En tiedä, mikä on DI-vl.
Täällähän oli toinenkin vl-ope.
Hänellä ei ole ollut mitään ongelmia.
Miten tekstini oli Provo ?
Ajattelinkin jo, taidanko pystyä kirjoittamaan kyllin taidokkaasti.
Pitäisikö elämä mennä aina loistavasti, että voisi tänne kirjoittaa. Lukiessani muita täällä olevia tekstejä tuli mieleen: "Onko tämä vain huonojen ja katkeroituneiden ihmisten purkauspaikka.
Ehkä ei olisi pitänyt sittenkään kirjoittaa.
Halusin vain jutella omista tuntemuksistani.
Kirjoittaa saa ja hyvä se on sisintään purkaa. Jos joku Tero on väärässä jätät vain omaan arvoonsa.
voi väsyä luokkansa kanssa, jos siinä on levottomia ja häiriköiviä oppilaita, eikä työstä tahdo tulla mitään! Silloin voi yrittää vaihtaa luokkaansa kollegoiden kanssa - ja sitä myös tehdäänkin! On opettajan ja oppilaiden etu, jos kyseinen vaihto saadaan aikaiseksi. Opettajallakin on oikeus saada tehdä työtään rauhassa, ja luokanvaihto saattaa rauhoittaa tilanteen.
Tero, aloitus ei ollut ollenkaan provo, näin ajattelen. Opettajan työ ei aina ole ruusuilla tanssimista ja parhaimmillaankin se on vaativaa ihmissuhdetyötä. Siinä, jos missä, saattaa väsyä.
Ei sitten ollut provo. Senhän jo totesinkin. Ihmetytti vain tuo valtava kirjoitusvirheiden määrä. Itsellänikin niitä tulee paljon mutten akateemisesti koulutettu olekaan. Toki rapatessa roiskuu. Aikamoista slangia kyllä viljeltiin. Se -muotoakin käytettiin.
Myönnän kyllä tekeväni itsestäni pellen "kirjoituspoliisina".
Vai kirjoitusvirheistä se Tero sai epäilyksen aiheen. Nyt kirjoitan virheittä. Oli vähän kiire. Perheasiat vaatii oman osansa. Mukavaa, kun olisi joskus enemmän omaakin aikaa.
Löytyi heti uusia tuttavuuksia ja samalla alalla olevia. Olen nyt äitiyslomalla ja toivon, että tämä olis jo viimeinen synnytys, kun ikää on 40 ja risat.
Oletteko molemmat opettajia ?
Minä en ole enää ollut. Opiskelin välillä vanhustyöhön ja nyt olen kunnallisessa dementoituneitten vanhusten hoitotyössä. Ei ole sellaisia ongelmia, kuin oli nuorten parissa koulumaailmassa.
Oletteko perheellisiä ja miten muuten hurisee ?
Taas kutsuu kotiaskareet ja joudun lopettamaan, vaikka olisin halunnut vielä jatkaa..
opettajan työ voimia ja itsensä likooon laittamista vaatii. Olisikin niin, että se olisi pelkkää opettamista, mutta nykyinen aika lieveilmiöineen tuo mukanaan asioita, joiden selvitteleminen kysyy voimavaroja. Lasta ei pelkästään opeteta, vaan myös kasvatetaan, toivon mukaan yhteistyössä kodin kanssa.
Kaikki eivät jaksa kyseistä prässiä, vaan suuntautuvat muille aloille, kuten sinäkin. Jokainen tietää omat rajansa ja on hyvä, kun voi vaihtaa hommia, jos ei jaksa.
Kun vain saataisiin miehiä opettajan hommiin lisää! Matala palkkahan se tökkii monella miehellä - me naiset "jaksamme" sinnitellä myöskin palkkakuopassa;) Miesopettajat tuovat opettajanhuoneisiin omaa väriään ja suoraviivaisempaa tapaa käsitellä asioita!
Hyvää maanantaita ja alkanutta maaliskuuta kaikille - oltiinpa sitten kotona tai työpaikoilla!
Aika omituista, ettei akateemiset saa kirjoittaakkaan täällä ilman, että jokaista pilkkua viilataan viimeiseen asti! Sitten kun löytyy enempi kuin yksi virhe, takerrutaan siihen ja aletaan epäilemään koko kirjoittajan alkuperää ja sisältöä. Mekin kirjoitamme tänne pääasiassa kiireen kanssa ja ihan vapaata ajatuksen lentoa. Itse en edes lue tekstejä sen kummemmin kirjoituksen jälkeen. Virheitä jää ja teksti on usein enempi puhekieltä kuin kaunokirjoitusta, kuten muillakin tänne kirjoittavilla. Pitääkö meidän poiketa joukosta kirjoitustyylillämme?
Ei "vaikuta tekstille", vaan "vaikuta tekstiltä". Paraskin kielipoliisi, et itsekään osaa kirjoittaa! Kirjoitustaito ei korreloi koulutuksen ja älyn kanssa aina, kuten sinustakin näkee.
Unohdit kysymyksen loppuosan joten en voi vastata.
Totesin jo eilen itsekin etten osaa kirjoittaa jonka sinäkin huomasit. Nyt kun kerrot ettei se korreloi älyn kanssa yrität varmaankin piristää minua. Kiitos siitä.
Näet sen suoraan minusta joten olemme tuttuja. En tunnista sinua vielä. Voisitko antaa vinkkejä.
Olen pahoillani eilisistä kirjoituksistani.
Se kun on sama pää kesät talvet niin mokia tulee.
Anteeksi pyydän eilisiä töppäilyjä. Toivottavasti en pahoittanut pahasti mieltäsi.
Hyvää jatkoa sinulle!
"Olen nyt äitiyslomalla ja toivon, että tämä olis jo viimeinen synnytys, kun ikää on 40 ja risat."
Eivätkö ne lapset olleetkaan Herran lahjoja? Kuinkas nyt näin voit ajatella? Luulin että kaikki lapsen otetaan ja on otettava riemumielen vastaan ilman vastamukinoita.
En sanonut mitään, etten haluaisi, vaan toivoin "lahjan" olevan jo viimeinen.
Toivoahan aina saa.
Jumalalta saa toivo ja pyytää rukouksessa ja hän sitten vastaa niinhin parhaaksi katsomallaan tavalla.
Inhimillisesti ajateltuna, niinkuin minäkin tein, toivon helpotusta tähän Äidin osaani, joka on raskas suoraan sanottuna, raskaampi kuin Isän osa.
Emme ole mitään robotteja, jotka jaksavat väsymättä.
Olisin halunnut keskustelua työpaikkakiusaamisista tällä aloituksellani.
Näyttää siltä, kuin kaikilla menee niin hyvin, ettei ole tarvetta keskustella tästä nykyajan polttavasta ilmiöstä mitään.
Olenkin yllättynyt, sillä oletin myös uskovien keskuudessa esiintyvän kiusaamista koulu-ja työelämässä.
Myöskään oman uskonsa tunnustamisesta ei ole kuulunut mitään.
Miksikähän tämä aihe ei herättänyt keskustelua ?