Veronkorotussuunnitelmat laukaisivat minussa sellaisen hekuman, että koetan hakeutua kaikin keinoin Pudasjärveltä ja mahdollismman nopeasti.
Sitten, kun siihen päädyn, vien mukanani roimasti äyrejä ja paljon koululaisia. Tämä paikka ja sen sisäsiittoisuus on nähty.
Kun muuttaa suureen kaupunkiin, ei tarvitse katsoa tunteella, kun politiikan napaihmiset vetävät törkeästi välistä omalle suvulle, tai jopa itselleen. Suuressa maailmassa tuntemattomuus poistaa inhimillisen tunteen.
Toisaalta, täältä pitäisi koettaa repiä kaikki annetut äyrit, että höyty jäisi mahdollismman pieneksi. Kyllä minä siihenkin keinot keksin.
Suurin syy tähän katkeruuteeni on lestadiolaisten kieroutunut elämänkatsomus, joka perustuu harhakuvitelmiin sellaisesta aihealueesta, jonka todenpäräisyydestä ei ole kenelläkään mitään kättäpidempää näyttönä. Uskonto on valjastettu vallan miekaksi ja suotu omalle väelle sellaiset oikeudet, joilla ei ole mitään inhimillisyyden rajaa. Miekkaa käytetään sumeilematta. Hyväksytään jopa rikollinen toiminta, jos rikollinen muistaa pysyä uskossa. Voi saatanan saatana! Syntinen joutaa vaikka kuolla, kun se on selkänsä kääntänyt.
Mutta, "kosto se kourii Lehvän-sonni"

Vastaukset 8
Vanhimmat
Täällä keskisessä suomessa vähän samanlaista että kunnan jehut ottaa ommaan taskuun. Sitte ostavat mersut ja maasturit ja uuet kalastusvehkeet kaupunkilaisilta riistettyillä rahoilla..onkohan siinnäkkää järkiä?pitäs vissiin alakaa itellä valtuuttetuksi niin pääsis milijooniin käsiksi. Mites teillä pudasjärvellä tuo näkkyy? Onko suvut rikastunna paljoki? kerroppa esimerkkijä?
Kuntaliiton mukaan 67 kunnassa tuloveroprosentti vähintään 20.
kunnassa lestatialaiset ja ehkä daaviskatkin,,
oli nuiden verojen nostamisen tarve noin rajusti, ei noilla nostoilla pitäisi kokovaltakuntaa pelastaa, mutta täällä olisi pienempikin tahti riittänyt.
Minun tarkoitukseni oli saattaa lepäävä yritys käyntiin, kun jatkaja valmistuu.
Harkitsen tuon verosuunnitelman jälkeen uudelleen paikkakuntaa.
Onneksi on mahdollisuus vaihtaa asuinkuntaa,ettei itse samaistu kepuun.
..uskonlahkoon oitis! Ovat keksineet niin mainion rahasammon, jolla muuta tuhatpäistä kansaa sumutetaan, että minä haluan rahhaa kans!
Miten vois liittyä? palijonko maksaa lahkoon liittyminen (palijon)?
Joo, ja lapsia voin minäkii tehä ainaki kolometoista, ja jos luoja suo niin mieluummin usiamman kerran voisin panetella.
Ja niitä osinkoja voisin ottaa, en tiiä miten ne lasketaan, mutta jos pääluvun mukkaan tai jotenkin, niin minä oon iliman muuta mukana.
ahistaa.
No sillä tasataan niitä hirmuisia menoja, ei siinä mittää. Vaan ku n tahtovat kääriä nuo eurot ommaan taskuun kaikin keinoin. Ensin ollaan velassa ja kohta pulassa, omina menoina saadaan kokkouspalakkiot ja evväät,
kuinka moni on valamis luopumaan omista palakkioista?
Säästettään yhessä...
Pieni kepun sisäklikki pistää köyhät ahtaalle ja itse nostetaan palkkioita ym,etuja.
Törkeää alistettujen holhousta kaikkinensa.