Juhannus taikoja jatko

JuKull

Nyt Juhani nousi tytön päälle ja kysyi tytöltä, että onko hän valmis.Tyttö nyökkäsi ja Juhani raotti sormillansa tytön turvonneita häpyhuulia ja samalla työntyi hyvin varovasti tytön sisään. Milli milliltä penis liukui yhä syvemmälle kosteaan pimpsaan ja lopulta se saavutti pohjan. Tyttö väännähti hieman, mutta Juhani oli hyvin hellä. Juhani liu'utti kovaa kaluansa hitaasti edes takaisin ja pikkuhiljaa myös tyttö alkoi nauttia tästä. Juhani kiihdytti tahtia ja tyttö nosti jalkansa pojan jäntevän selän päälle. Juhani alkoi tuntea jo hieman painetta peniksessänsä ja hän otti kullinsa pois tytön lämpöisestä kolosta. Juhani neuvoi Riikkaa menemään kontilleen sängyn päälle ja Juhani työntyi nopeasti takaisin tytön sisään. Hän työnsi ja veti ja työnsi ja taas veti koko ajan kiihtyvällä ja välillä hidastuvalla tahdilla.
Nyt hän pyysi Riikkaa tulemaan hänen päällensä makaamaan jalat hieman harallaan ja jatkoi tuota nautinnollista liikuntaa tytön kosketellessa klitoristansa. Nyt Juhani tunsi todellakin olevansa räjähtämässä ja hän kiihdytti tahtia. Nuoret huohottivat raskaasti ja yhtäkkiä Riikka sai järisyttävän orgasmin. Hän äännähti ja huohotti kuin viimeistä päivää ja hänen jalkansa olivat aivan suorana heti Juhanin lihaksikkaiden jalkojen vieressä. Riikka ei ollut koskaan tuntenut mitään yhtä nautinnollista ja tuntui kuin olisi pyörtymässä.
Heti Riikan äännähdyksen jälkeen Juhani työnsi pari kertaa kivikovan kalunsa todella syvälle tytön emättimeen ja sitten se tapahtui. Hän tunsi kuinka sperma suorastaan suikusi tytön kosteaan vaginaan ja hänen peniksensä sykki ja tytön emätin sykki. Hän työnsi ja veti vielä pari kertaa ja jätti peniksensä tytön sisään vielä vähäksi aikaa.
He syleilivät toisiansa, suutelivat kiiheästi ja hyväilivät toistensa hiuksia ja niskaa. He olivat sisäkkäin ainakin vielä vartin ja odottivat hengitystensä tasaantuvan. Juhani veti peniksensä, joka alkoi jo jäykistyä uudestaan, pois Riikan märästä pimpistä. Juhani sanoi tytölle: "Et sinä noita kukkasia tarvitse tulevaa miestäsi näyttämään. Minä tiedän jo kuka se on." He nukahtivat alasti ja he nukkuivat onnellisina ilman huolta sarastavasta huomisesta.


Laittakaa kommenttia :) olen ekakertalainen tässä kirjoittamisessa.

1

3742

    Vastaukset 1

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • smileee

      söpö :)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      109
      2290
    2. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      25
      920
    3. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      896
    4. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      71
      892
    5. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      845
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      564
      823
    7. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      82
      728
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      660
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      24
      612
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      60
      581
    Aihe