Kun lääkäri oli julistanut minut kuolleeksi, teloitukseni todistajana ollut entisen isäntäperheeni äiti huudahti: " Herralle kiitos se venäläishuora on nyt helvetissä ". Onneksi pian tämän jälkeen teloitukseni todistajien käskettiin poistua.
Olin siis kuollut ja ajattelin, että tällaistako se kuolemanjälkeinen elämä onkin. Pystyin ajattelemaan, näkemään ja kuulemaan, vaikka olin irronnut ruumiistani. Salamalla ratsastaen olin siirtynyt henkimaailmaan.
Lääkäri kehotti vanginvartijoita irrottamaan ruumiini sähkötuolista vasta sitten, kun ruumis olisi hieman jäähtynyt. Teloitettaessa ruumiini oli nimittäin kuumentunut noin 60 asteeseen. Vartijat odottivatkin hetkisen ennen kuin näin heidän irrottavan ruumiini sähkötuolista. Sitten he nostivat velton ruumiini kuin säkin jonkinlaisille ruumiskärryille. Katsoin ruumistani ylhäältä päin ja näin, ettei ruumiissani ollut pahoja vammoja. Päässä oli hieman palovammoja, ja kasvoni olivat sinipunertavat. Silmäni olivat kiinni, mutta suuni oli auki, ja kieli oli työntynyt jonkin verran ulos suusta. Huomasin myös, että kärryillä lojuvan ruumiini jalkoväli oli märkä. Olin siis teloituksen aikana virtsannut alleni, ja tunsin siitä hieman häpeää.
Seurasin kuinka vanginvartijat työnsivät ruumiini kärryillä vankilan ruumishuoneeseen ja riisuivat ruumiini alastomaksi. Sitten he pesivät ruumiini, sulkivat auki jääneen suuni ja peittivät ruumiini suojapaperilla minkä jälkeen ruumiini työnnettiin kylmäkaappiin.
Olin jo pian kuolemani jälkeen huomannut, että ruumiista irtautunut henkeni kykeni vaeltamaan. Niin lähdin vaeltelemaan pois vankilasta, jonka ruumishuoneella ruumiini lepäsi. Vaelsin kotikaupunkiini Pietariin ja menin vanhempieni kotiin. Näin siellä vanhempani ja veljeni itsemässä ja suremassa. He olivat jo kuulleet kuolemastani. En kestänyt katsella pitempään heidän suruaan ja lähdin taas vaeltamaan. Näin Pietarissa vanhan kouluni ja yliopistoni. Sitten päätin palata Yhdysvaltoihin vankilaan, koska halusin seurata mitä ruumiilleni tapahtuisi.
Kaksi päivää kuolemani jälkeen vanginvartijat ottivat ruumiini kylmäkaapista ja veivät ruumiinavauspöydälle. Siinä näin alastoman ruumiini makaamassa metallipöydällä. Näytin ikään kuin nukkuvalta. Kasvojen väri oli vain muuttunut harmaaksi. Sitten vankilan nuori naislääkäri alkoi kahden sairaanhoitajan avustamana tehdä minulle ruumiinavausta. Ensin tukkani skalpeerattiin ja kalloni sahattiin auki, ja sitten aivoni punnittiin, viipaloitiin ja tutkittiin. Lääkäri totesi aivojeni selkäydinjatkeen hiiltyneen, mutta aivojen muut osat vaikuttivat normaaleilta.
Kun aivoni oli tutkittu, lääkäri viilsi rintalastani auki ja levitti sen. Sitten hän nosti yksitellen sisäelimeni tutkittaviksi. Siinä ne olivat elottomina lihamöykkyinä sydämeni, keuhkoni, maksani, munuaiseni sekä muut elimeni, jotka vielä muutama päivä aikaisemmin olivat hoitaneet tehtäviään elimistössäni. Kun nämä elimet oli tutkittu, lääkäri hakkasi selkärankani halki ja tutki selkäytimen.
Ruumiinavauksen lopuksi sisäelimeni ja aivoni laitettiin sekalaisessa järjestyksessä vatsaontelooni, ja pääkoppani täytettiin vessapaperilla. Sen jälkeen ruumiini viillot ommeltiin kiinni niin, että vartalooni tuli tavallinen Y:n muotoinen ruumiinavausjälki. Myös päänahkani ommeltiin kiinni, ruumiini peitettiin jälleen suojapaperilla ja työnnettiin kylmäkaappiin odottamaan hautausta.
Ruumiinavauksen jälkeen lähdin taas vaeltamaan henkenä muualle, ja menin katsomaan isäntäperheeni kotia. Huomasin heti, että poliisit olivat eristäneet alueen. Kuulin poliisien keskustelun, ja sain tietää, että tuntemattomat ryöstäjät olivat tunkeutuneet edellisenä yönä perheen kotiin ja ampuneet perheen äidin. Lapset olivat säästyneet ja lähetetty isoäidin luokse.
Seuraavana päivänä ruumiinavauksen jälkeen hautaustoimiston ihmiset tulivat, puettivat ruumiini valkoiseen kaapuun, laittoivat sukat jalkaani ja asettivat sen jälkeen ruumiini ahtaaseen ruumisarkkuun. Kasvoni peitettiin liinalla ja arkku suljettiin, minkä jälkeen vartijat kantoivat arkun vankilan hautausmaalle, missä oli jo valmiiksi kaivettu hauta. Sitten näin miten vartijat laskivat kookkaan ruumiini arkussa maahan matojen syötäväksi. Mitään uskonnollista seremoniaa haudallani ei pidetty vaan hauta luotiin heti umpeen.
Nyt olen elänyt puoli vuotta henkimaailmassa, ja olen pohtinut mielessäni, ettei se kuolema ollutkaan niin kamala kokemus. Olen myös voinut vaellella henkenä ympäri maailmaa ja käydä paikoissa, joissa en koskaan elävänä päässyt käymään. Toisinaan olen käynyt myös haudallani vankilan hautausmaalla. Haudallani on risti, jossa on vain vankinumeroni.
Joskus olen ajatellut ruumiinikin tilannetta siellä haudassa. Tuntuu hieman inhottavalta ajatella miten madot ovat menneet sisään ruumiini aukoista ja miten ne luikertelevat vatsassani sekä tonkivat varpaitani. Toisaalta se kuuluu luonnon kiertokulkuun.
Olin siis kuollut ja ajattelin, että tällaistako se kuolemanjälkeinen elämä onkin. Pystyin ajattelemaan, näkemään ja kuulemaan, vaikka olin irronnut ruumiistani. Salamalla ratsastaen olin siirtynyt henkimaailmaan.
Lääkäri kehotti vanginvartijoita irrottamaan ruumiini sähkötuolista vasta sitten, kun ruumis olisi hieman jäähtynyt. Teloitettaessa ruumiini oli nimittäin kuumentunut noin 60 asteeseen. Vartijat odottivatkin hetkisen ennen kuin näin heidän irrottavan ruumiini sähkötuolista. Sitten he nostivat velton ruumiini kuin säkin jonkinlaisille ruumiskärryille. Katsoin ruumistani ylhäältä päin ja näin, ettei ruumiissani ollut pahoja vammoja. Päässä oli hieman palovammoja, ja kasvoni olivat sinipunertavat. Silmäni olivat kiinni, mutta suuni oli auki, ja kieli oli työntynyt jonkin verran ulos suusta. Huomasin myös, että kärryillä lojuvan ruumiini jalkoväli oli märkä. Olin siis teloituksen aikana virtsannut alleni, ja tunsin siitä hieman häpeää.
Seurasin kuinka vanginvartijat työnsivät ruumiini kärryillä vankilan ruumishuoneeseen ja riisuivat ruumiini alastomaksi. Sitten he pesivät ruumiini, sulkivat auki jääneen suuni ja peittivät ruumiini suojapaperilla minkä jälkeen ruumiini työnnettiin kylmäkaappiin.
Olin jo pian kuolemani jälkeen huomannut, että ruumiista irtautunut henkeni kykeni vaeltamaan. Niin lähdin vaeltelemaan pois vankilasta, jonka ruumishuoneella ruumiini lepäsi. Vaelsin kotikaupunkiini Pietariin ja menin vanhempieni kotiin. Näin siellä vanhempani ja veljeni itsemässä ja suremassa. He olivat jo kuulleet kuolemastani. En kestänyt katsella pitempään heidän suruaan ja lähdin taas vaeltamaan. Näin Pietarissa vanhan kouluni ja yliopistoni. Sitten päätin palata Yhdysvaltoihin vankilaan, koska halusin seurata mitä ruumiilleni tapahtuisi.
Kaksi päivää kuolemani jälkeen vanginvartijat ottivat ruumiini kylmäkaapista ja veivät ruumiinavauspöydälle. Siinä näin alastoman ruumiini makaamassa metallipöydällä. Näytin ikään kuin nukkuvalta. Kasvojen väri oli vain muuttunut harmaaksi. Sitten vankilan nuori naislääkäri alkoi kahden sairaanhoitajan avustamana tehdä minulle ruumiinavausta. Ensin tukkani skalpeerattiin ja kalloni sahattiin auki, ja sitten aivoni punnittiin, viipaloitiin ja tutkittiin. Lääkäri totesi aivojeni selkäydinjatkeen hiiltyneen, mutta aivojen muut osat vaikuttivat normaaleilta.
Kun aivoni oli tutkittu, lääkäri viilsi rintalastani auki ja levitti sen. Sitten hän nosti yksitellen sisäelimeni tutkittaviksi. Siinä ne olivat elottomina lihamöykkyinä sydämeni, keuhkoni, maksani, munuaiseni sekä muut elimeni, jotka vielä muutama päivä aikaisemmin olivat hoitaneet tehtäviään elimistössäni. Kun nämä elimet oli tutkittu, lääkäri hakkasi selkärankani halki ja tutki selkäytimen.
Ruumiinavauksen lopuksi sisäelimeni ja aivoni laitettiin sekalaisessa järjestyksessä vatsaontelooni, ja pääkoppani täytettiin vessapaperilla. Sen jälkeen ruumiini viillot ommeltiin kiinni niin, että vartalooni tuli tavallinen Y:n muotoinen ruumiinavausjälki. Myös päänahkani ommeltiin kiinni, ruumiini peitettiin jälleen suojapaperilla ja työnnettiin kylmäkaappiin odottamaan hautausta.
Ruumiinavauksen jälkeen lähdin taas vaeltamaan henkenä muualle, ja menin katsomaan isäntäperheeni kotia. Huomasin heti, että poliisit olivat eristäneet alueen. Kuulin poliisien keskustelun, ja sain tietää, että tuntemattomat ryöstäjät olivat tunkeutuneet edellisenä yönä perheen kotiin ja ampuneet perheen äidin. Lapset olivat säästyneet ja lähetetty isoäidin luokse.
Seuraavana päivänä ruumiinavauksen jälkeen hautaustoimiston ihmiset tulivat, puettivat ruumiini valkoiseen kaapuun, laittoivat sukat jalkaani ja asettivat sen jälkeen ruumiini ahtaaseen ruumisarkkuun. Kasvoni peitettiin liinalla ja arkku suljettiin, minkä jälkeen vartijat kantoivat arkun vankilan hautausmaalle, missä oli jo valmiiksi kaivettu hauta. Sitten näin miten vartijat laskivat kookkaan ruumiini arkussa maahan matojen syötäväksi. Mitään uskonnollista seremoniaa haudallani ei pidetty vaan hauta luotiin heti umpeen.
Nyt olen elänyt puoli vuotta henkimaailmassa, ja olen pohtinut mielessäni, ettei se kuolema ollutkaan niin kamala kokemus. Olen myös voinut vaellella henkenä ympäri maailmaa ja käydä paikoissa, joissa en koskaan elävänä päässyt käymään. Toisinaan olen käynyt myös haudallani vankilan hautausmaalla. Haudallani on risti, jossa on vain vankinumeroni.
Joskus olen ajatellut ruumiinikin tilannetta siellä haudassa. Tuntuu hieman inhottavalta ajatella miten madot ovat menneet sisään ruumiini aukoista ja miten ne luikertelevat vatsassani sekä tonkivat varpaitani. Toisaalta se kuuluu luonnon kiertokulkuun.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.