Satu Tuomistolla

isoeno kun Hymystä luin niin ajattelin että onneksi ei joka suvusta löydy noin pahansuopia ihmisiä.KESKITTYYNKÖ SEKIN SETÄvain omiin lapsiinsa jos niitä edes on,ei ihme jos Satulta palaa hihat.
7281
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

En ole kaikkea asiaan liittyvää edes lukenut mutta niin tuttua, niin tuttua... Meillä myös suvussa hyvin samaan tapaan käyttäytyvä henkilö, joka touhuillaan aiheuttaa tuskaa monille ihmisille. Myöskään hän ei näe lainkaan omaa käytöstään millään tavoin vääränä, saati sairaana. Eniten ihmettelen lehteä joka julkaisee moisen ja näin mahdollistaa tällaisen sairaan toiminnan! Juuri tuollaista "valtaa" tällainen ihminen haluaa. Toivon Satu Tuomistolle voimia jaksaa ja on hienoa että haet oikeuttasi vaikka kyseessä on kuinka sukulainen!

Äänestä
  • Kertoo suvusta totuuksia joista halutaan vaieta. Sehän on niin perkeleen suomalaista kuin vaan voi olla. "manne taustakin on yllättäen haluttu "unohtaa.

    Eikö tällä "hyymiöllä ole oikeus kertoa asia omasta näkökulmasta,vai onko tässäkin asiassa yksi totuus. Kun on persettä keikuttanu paskassa tanssiohjelmassa, on kaiken arvostelun yläpuolella.

    Se on Suomalaisuutta parhaimmillaan...

    Äänestä

  • "kuuppa kirjoitti:

    Kertoo suvusta totuuksia joista halutaan vaieta. Sehän on niin perkeleen suomalaista kuin vaan voi olla. "manne taustakin on yllättäen haluttu "unohtaa.

    Eikö tällä "hyymiöllä ole oikeus kertoa asia omasta näkökulmasta,vai onko tässäkin asiassa yksi totuus. Kun on persettä keikuttanu paskassa tanssiohjelmassa, on kaiken arvostelun yläpuolella.

    Se on Suomalaisuutta parhaimmillaan...

    selvittelee tällaiset asiat ihan perhepiirissä. Jos on totta että tämä sukulainen on lähetellyt tuhansia viestejä eri tahoille, tutuille ja tuntemattomille sekä medioille, se ei ole tervettä käytöstä! Kenenkään, ei julkkiksen eikä taviksen, tarvitse tuollaista mustamaalaamista ja häirintää sietää!

    Äänestä

Niin onko tuo isoeno manne?

Äänestä
  • Ei sukulaisilla ole oikeutta mustamaalata kanssaihmisiään. Sadulla on hyvä syy hakea oikeusteitse apua.

    Äänestä

  • kanssaihmisiään kirjoitti:

    Ei sukulaisilla ole oikeutta mustamaalata kanssaihmisiään. Sadulla on hyvä syy hakea oikeusteitse apua.

    moraalia Hymy-lehdeltä tehdä tämäkin haastattelu.
    Normaali ihminen tajuaa, ettei tuollainen vainoaminen ole tervettä.

    Äänestä

  • ...... kirjoitti:

    moraalia Hymy-lehdeltä tehdä tämäkin haastattelu.
    Normaali ihminen tajuaa, ettei tuollainen vainoaminen ole tervettä.

    luonteensa alhainen ja kateellinen ihminen. No voi voi pääsi vielä lehteen tyhmyyttään esittelemään.No nyt ei varmasti tartte enää rustata kirjelmiä kai poijalla helpottaa.Olisiko uusi paikka mihin muuttaisi pakoon rustamaan kirjeitään, voi voi kun katkeruus syö miestä, vai onko edes mies.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


on erittäin katkera kirjoitti:

isoeno kun Hymystä luin niin ajattelin että onneksi ei joka suvusta löydy noin pahansuopia ihmisiä.KESKITTYYNKÖ SEKIN SETÄvain omiin lapsiinsa jos niitä edes on,ei ihme jos Satulta palaa hihat.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu