Olin tosi pitkään ihastunut yhteen poikaan (nyt puhutaan muutamasta vuodesta). Olin niin ihastunut ja niin sekaisin hänestä. Ajattelin koko ajan häntä ja meitä. Mistään ei tullut mitään, hän oli koko elämäni. Emme ole muuten olleet tekemisissä kuin mesessä ja tekstiviesteillä. Kävimme kyllä aikoinaan samaa koulua. Se tunne oli jotain niin uskomatonta, että en unohda sitä ikinä. Joskus tämä poika flirttailikin mulle ja oli muutenkin niin ihana ja mukava. Uskoin oikeesti koko sydämeni pohjasta siihen, että meistä tulisi joskus jotain. Olin niin ihastunut ja niin sokea, etten tajunnut, että niin ei tulisi koskaan käymään.
Tämä poika seurustelee. Sydämeni murskaantui talvella, kun sain kuulla, että poika on muuttanut tyttöystävänsä kanssa yhteen. Tajusin, että hän on oikeasti tosissaan tämän tytön kanssa. Aikaisemmin luulin, että he vain "ovat yhdessä", mutta voivat milloin vain erota. Tuntui kuin poika olisi ollut kiinnostunut minusta. Ihan oikeasti sain sellaisen käsityksen mesessä, kun hän flirttaili ym. ja sanoi kaikkea sellaista, jota ei yleensä sanota, jos ei olla kiinnostuneita. Mutta sitten havahduin todellisuuteen. Se oli kuin puukko olisi viiltänyt sydämeeni. Asiaa oli vaikea hyväksyä. Pitkään mietin tätä poikaa ja itkin iltaisin hänen takiaan, mutten enää voinut jatkaa haaveilua meistä, oli pakko olla realistinen ja tajuta tilanne; meistä ei ikinä, ikinä tuu mitään.
Nyt mua ei enää satuta tuo juttu. Alan pääsemään yli asiasta. Olin häneen kuitenkin niin pitkään ihastunut, että ei se kuitenkaan niin helppoa ole ollut. Vielä joskuskin poika tulee mieleeni, mutta en enää ajattele, että me tullaan olee joskus yhdessä ym. Joskus kun luen jotain meidän vanhoja mesekeskusteluja tai hänen tekstiviestejään, tulee ikävä niitö aikoja. Olisi niin ihanaa, jos kaikki olisi kuin ennen. Olisin vieläkin niin sekaisin tästä pojasta ja uskoisin yhteiseen tulevaisuuteen. Mutta niin ei ole enää. Olen hyväksynyt asian, että me emme tule olemaan yhdessä koskaan. Voin hyvin asian suhteen.
Mutta sitten itse asiaan. On yksi toinen poika, jota olen nyt "tapaillut". Hän on todella ihana ihminen. Juuri sellainen johon olisin aikaisemmin kuvitellut ihastuvani. Ei hänessä ole mitään vikaa, etten voisi ihastua häneen. Hänellä on todella, todella ihana luonne ja ulkonäkökin on kohdallaan. Tämä poika on sanonut, että tykkää musta ja että olen ihana ym. kaikkea. Poika on tosi kiva ja ihana ihminen. Mutta en ole ihastunut häneen. Miksi? Onko mussa jotain vikaa, kun en ihastu?
Haluaisin oikeasti olla ihastunut tähän poikaan, mutta en mahda sille mitään, että en ole ihastunut vaikka kuinka niin haluaisinkin. Olen ollut aikaisemmin todella ihastunut, poikaan josta jo aiemmin mainitsin. Tiedän miltä tuntuu oikeasti olla ihastunut, tiedän miltä tuntuu olla niin sekaisin toisesta ihmisestä, että taju meinaa lähteä. En voi sanoa tuntevani mitään sellaista tätä poikaan kohtaan. Voin vain sanoa, että hän on kiva ja erittäin ihana ihminen, mutta en tunne yhtään mitään sen enemämpää häntä kohtaan. Sille ei voi mitään, jos ihastuu toiseen, muttei sillekään voi mitään, jos ei ihastu. Olen "yrittänyt" ihastua häneen, mutten vaan ihastu. Mikä mättää? Tässä pojassa kun ei ole mitään vikaa ja vielä aikaisemmin olisin varmasti ihastunut häneen.
Olen tullut siihen tulokseen, että mussa täytyy olla jotain vikaa. Olen myös alkanut miettiä, että mitä jos en enää koskaan voi ihastua kehenkään poikaan tämän ensimmäisenä kertomani pojan jälkeen? Olen oikeasti melkein päässyt jo yli tästä ekasta pojasta, mutta silti en vain ole ihastunut tähän toiseen poikaan. En tiedä mitä teen. Jossain vaiheessa tämä poika varmaan ehdottaa seurusteluakin. Mutta minusta tuntuu, että vaikka hän on kuinka ihana ihminen, niin olisi väärin seurustella häneen kanssaa, jos ne ole tippaakaan ihastunut häneen sillä tavalla. Olen kyllä sanonut hänelle, että hän on ihana yms. ja kyllä minä tarkoitinkin sitä. Mutta tarkoitan vain, että hän on ihana ihminen, mutten tunne mitään syvempää häntä kohtaan.
Kertokaa mulle mikä mussa on vikana, kun itse en tiedä? Muutenkin saa kommata tähän mun viestiin mitä tahansa :) Ja anteeksi, kun tästä tuli näin pitkä. Toivon, että jaksoitte lukea kokonaan :)
Tämä poika seurustelee. Sydämeni murskaantui talvella, kun sain kuulla, että poika on muuttanut tyttöystävänsä kanssa yhteen. Tajusin, että hän on oikeasti tosissaan tämän tytön kanssa. Aikaisemmin luulin, että he vain "ovat yhdessä", mutta voivat milloin vain erota. Tuntui kuin poika olisi ollut kiinnostunut minusta. Ihan oikeasti sain sellaisen käsityksen mesessä, kun hän flirttaili ym. ja sanoi kaikkea sellaista, jota ei yleensä sanota, jos ei olla kiinnostuneita. Mutta sitten havahduin todellisuuteen. Se oli kuin puukko olisi viiltänyt sydämeeni. Asiaa oli vaikea hyväksyä. Pitkään mietin tätä poikaa ja itkin iltaisin hänen takiaan, mutten enää voinut jatkaa haaveilua meistä, oli pakko olla realistinen ja tajuta tilanne; meistä ei ikinä, ikinä tuu mitään.
Nyt mua ei enää satuta tuo juttu. Alan pääsemään yli asiasta. Olin häneen kuitenkin niin pitkään ihastunut, että ei se kuitenkaan niin helppoa ole ollut. Vielä joskuskin poika tulee mieleeni, mutta en enää ajattele, että me tullaan olee joskus yhdessä ym. Joskus kun luen jotain meidän vanhoja mesekeskusteluja tai hänen tekstiviestejään, tulee ikävä niitö aikoja. Olisi niin ihanaa, jos kaikki olisi kuin ennen. Olisin vieläkin niin sekaisin tästä pojasta ja uskoisin yhteiseen tulevaisuuteen. Mutta niin ei ole enää. Olen hyväksynyt asian, että me emme tule olemaan yhdessä koskaan. Voin hyvin asian suhteen.
Mutta sitten itse asiaan. On yksi toinen poika, jota olen nyt "tapaillut". Hän on todella ihana ihminen. Juuri sellainen johon olisin aikaisemmin kuvitellut ihastuvani. Ei hänessä ole mitään vikaa, etten voisi ihastua häneen. Hänellä on todella, todella ihana luonne ja ulkonäkökin on kohdallaan. Tämä poika on sanonut, että tykkää musta ja että olen ihana ym. kaikkea. Poika on tosi kiva ja ihana ihminen. Mutta en ole ihastunut häneen. Miksi? Onko mussa jotain vikaa, kun en ihastu?
Haluaisin oikeasti olla ihastunut tähän poikaan, mutta en mahda sille mitään, että en ole ihastunut vaikka kuinka niin haluaisinkin. Olen ollut aikaisemmin todella ihastunut, poikaan josta jo aiemmin mainitsin. Tiedän miltä tuntuu oikeasti olla ihastunut, tiedän miltä tuntuu olla niin sekaisin toisesta ihmisestä, että taju meinaa lähteä. En voi sanoa tuntevani mitään sellaista tätä poikaan kohtaan. Voin vain sanoa, että hän on kiva ja erittäin ihana ihminen, mutta en tunne yhtään mitään sen enemämpää häntä kohtaan. Sille ei voi mitään, jos ihastuu toiseen, muttei sillekään voi mitään, jos ei ihastu. Olen "yrittänyt" ihastua häneen, mutten vaan ihastu. Mikä mättää? Tässä pojassa kun ei ole mitään vikaa ja vielä aikaisemmin olisin varmasti ihastunut häneen.
Olen tullut siihen tulokseen, että mussa täytyy olla jotain vikaa. Olen myös alkanut miettiä, että mitä jos en enää koskaan voi ihastua kehenkään poikaan tämän ensimmäisenä kertomani pojan jälkeen? Olen oikeasti melkein päässyt jo yli tästä ekasta pojasta, mutta silti en vain ole ihastunut tähän toiseen poikaan. En tiedä mitä teen. Jossain vaiheessa tämä poika varmaan ehdottaa seurusteluakin. Mutta minusta tuntuu, että vaikka hän on kuinka ihana ihminen, niin olisi väärin seurustella häneen kanssaa, jos ne ole tippaakaan ihastunut häneen sillä tavalla. Olen kyllä sanonut hänelle, että hän on ihana yms. ja kyllä minä tarkoitinkin sitä. Mutta tarkoitan vain, että hän on ihana ihminen, mutten tunne mitään syvempää häntä kohtaan.
Kertokaa mulle mikä mussa on vikana, kun itse en tiedä? Muutenkin saa kommata tähän mun viestiin mitä tahansa :) Ja anteeksi, kun tästä tuli näin pitkä. Toivon, että jaksoitte lukea kokonaan :)
Vastaukset 1
Vanhimmat
olipa pitkä juu ihmeku luin läpi silti. niiiii senverta että oli 7 luokalla ttttosi ihastunu yhteen tyttöön, nooo vastakaikua ei kyllä kuulunut. (sitä ennen eka luokasta lähtien olin kokoajan ollu ihastunut johonkuhun.) sain tämän tytön suht äkkiä pois mielestäni. ja en ollut ihastuneena kehenkään, tuntui oudolta. meni kolme vuotta kunnes ihastuin seuraavan kerran, hän kuitenkin seurusteli. tämä olikin jo vähän vaikeampi unohtaa. itseasiassa erittäin vaikea, "on niin helppoo hautautua tyhjiin kasvoihin" kaikkeen tottuu. nyt kait olen vähänniinjanäin mitä ajattelen vähän aikaa sitten tapaamastani tytöstä. jutun pointti oli siinä, kyllä sinä vielä joskus johonkuhun ihastut, se tulee yllättäen.