Sorruin kerran oman käden oikeuteen

Sortuja

Kerran olen sortunut oman käden oikeuteen.

Se oli eräänä vapun aattona 90-luvulla. Olin tulossa töistä illalla kotiin ja väsytti ja vitutti. Vastaan käveli kolme hulttiota, jotain teinejä ne oli.

"Kattokaa mikä läski", sanoi joukon henkinen johtaja. Kävin mielessäni pikaisen oikeudenkäynnin ja langetin herralle tuomion kunnian loukkauksesta.

Vaikka painoa onkin kertynyt aika paljon, on siitä joskus hyötyä. Tällä kertaa ylipaino oli ylivoimaa. Otin herjaajaan pään sukkelasti kainalooni ja vähän puristin. Ravistelin sen jälkeen pahaa henkeä pois hetken ja kehotin varovaisuuteen vastaisuudessa. Tyypin kaverit olivat sen verran fiksuja, että älysivät juosta matkan päähän katselemaan. Vaan eivätpä nekään huudelleet herjoja.

Päästin sitten poikasen jatkamaan matkaansa ego hieman pienempänä.

Veikkaan, että tähän tulee nyt taas tyypilliset vastaukset, mutta ei se minua haittaa. Tulen toimeen itseni kanssa toisin kuin jotkut.

3

769

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • teit

      Ei ne pennut opi ellei niitä vähän kouluta. (Sopivissa määrin tietenkin)

    • ;)

      niin sitä pitääkin!! oikein teit... ärsyttäviä noi aukovat teinilaumat, tulisivat yksitellen...

    • kasvata-

      Sorruit oikeus hyveen käytöön mutta et vaan rikokseen mitä sanotaan oikeus hyveen liioitteluun ( oman käden oikeueteen ) .
      Sinua ei uhannut fyyssinen väkivalta joten oli tarpeetonta otaa häntä kaulasta kiinni joka on erittäin törkeä teko .
      Kun syyllistyit oikeus hyveen väärinkäytöön ( omankäden oikeuteen ) sinulle voisi määrätä rangaistus .

      Ota oppia itse vaikka sinua huudeltiin mutta kasvata hiukan itseäsi ettet tule tuomituksi .

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Olivia Oras kuollut

      Taidepariskunta Reijo Oraksen ja Johanna Oraksen ihana päivänsade. Liian nuorena lähti. Osanotto läheisille 🥲 IS
      Kotimaiset julkkisjuorut
      67
      1997
    2. Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.

      Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.
      Kajaani
      13
      850
    3. Mies sun käytös satutti...

      Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.
      Ikävä
      52
      756
    4. Onko ankeampaa kyläpahasta kuin Haapavesi?

      Koiria kidutetaan, mustalaiset vie invaparkit, makkarakastike on finedining, kylät kuolee pois, nuoret häipyy pois ja ke
      Haapavesi
      43
      682
    5. Sukunimesi eka kirjain?

      🤗
      Ikävä
      43
      651
    6. Mies tykkään edelleen sinusta

      Harmittaa vaan tämä tilanne. Tai se kun ei ole mitään tilannetta.
      Ikävä
      47
      614
    7. Kerro vain.

      Lipsauta johtolanka...
      Ikävä
      80
      606
    8. Tönölän hukkaputki

      Tönölään rakennettiin kunnon hukkaputki verorahoilla. Ihmettelin tätä mökki sekamelskaa jo alunperin, Eikö tuollainen le
      Kuhmo
      35
      564
    9. Ei mitään käytöstä

      Ei Jumalauta. Videoidaan kun jollain hengenvaarallinen tilanne. Ja laitetaan nettiin. VITTU HÄPEÄ. Olisko kiva jos su
      Ähtäri
      29
      546
    10. 48
      531
    Aihe