Oikea olkapää?

Mulla on ollut oikea olkapää jo kipee viime vuoden joulukuusta asti. Ensimmäisen kortisonipiikin hain 2009 helmikuun alussa ja kolmannen eli viimeisen jonka laittavat hain 05.06.09. Ensi viikolla käyn kuvauksissa ja varmaan leikkaus edessä kun lääkäri epäili kalkkeutumaa joka ahdistaa nivelen liikkumista. Lääkäriohjelmia olen seurannut ja yksi juttu tuli samasta vaivasta mikä mulla on eli olen lääkärin kanssa samaa mieltä. Netistä löytyy myös paljon tietoja joita olen käyttänyt laatiessa omaa diagnoosia.
274697
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 27

Vanhimmat

Olkapäävaivoja myös minulla...ja alkaa hermot mennä.

Vaivat alkoivat pari vuotta sitten niin että olkapää ihankuin lukkiutui ja kun lukko aukesi kuului kova pamaus. Sitten olkapää kipeytyi ja sen myötä hauislihas. Tietyt liikkeet sattuu ihan älyttömästi ja nyt hauislihas on koholla, ihankuin siinä olisi patti.

Sain lähetteen magneettikuvaan ja luulin että koko olkapää kuvataan ja kissan viikset, lääkäri oli laittanut lähetteeseen että sidekudoskasvain epäily ja minulle kirkkain silmin sanoi että hänellä ei ole mitään hajua mikä tuo patti on...eikä sen kummemmin olkapäävaivaani keskittynyt. No, ei ole kasvain ja samalla lääkäri vilkaisi ultralla tuota pattia eikä siinä näkynyt mitään. Tämä oli siis toinen lääkäri... Kerroin ettei vaiva ole pelkäsään tuo lihas vaan olkapää on myös kipeä ja lääkäri sitten vilkaisi ultralla sitäkin ja olkapäässä on kalkkia. Mutta ei sitten voinut muuta kun lähetteessä oli maininta vaan siitä patista.

No eilen sitten oli taas lääkäri ja nyt kolmas sellainen...sanoi että on siis kalkkia olkapäässä että laitetaan nyt sitten lähete ultaraan ja röntgeniin. Kertoi että kalkki tulee siitä kun on ahdas olkapää mutta toisaalta minun oireeni kertoo siitä että minulla olisi löysä olkapää koska jos kannan jotain painavaa tuntuu että olkapää lähtee valumaan paikoiltaan.

Laittoi vaihteeksi kortisoonipiikin ja sair.lomaa ensiviikon loppuun. Sanoi että tuo olkapää on niin pahasti tulehtunut että se aiheuttaa kipua tuohon hauislihakseen ja se on vaan turvoksissa. Jos olkapäästä ei löydy muuta vikaa kuin se kalkki se varmaankin murskataan, leikata ei tarvitse.

Lääkärissä kävin ensimmäisen kerran tammikuussa ja vasta eilinen lääkäri mielestäni paneutui tähän vaivaani kunnolla. Katsotaan nyt mitä kuvista selviää ja mitä tälle vaivalle tehdään.

Mutta kipeä on jokatapauksessa, yöt ovat varsinkin tosi tuskaisia eikä vasemmalla kyljellä kärsi nukkua....ja sekin on outoa että olen oikeakätinen ja vaiva on vasemmassa olkäpäässä.

Äänestä
  • Mulla on oikea olkapää reistaillut ja olen oikeakätinen. En omasta mielestä ole rasittanut sitä liikaa. Kortisonipiikki pitää kivun poissa pari kuukautta. Lääkäri on laittanut jo kolme piikkiä ja enempää ei laita. Laittoi tänään viestiä kuvia katsottuaan että jos elokuussa on vielä kipeä niin seuraavaksi ultraäänikuvaukseen.
    Vaikka taidan joutua työkyvyttömyyseläkkeelle tähän tietoon niin olisi se mukava jos käsi on kunnossa. Piikki auttaa kipuun mutta käden jäykkyys säilynyt ennallaan.

    Äänestä

  • Jawa 66 kirjoitti:

    Mulla on oikea olkapää reistaillut ja olen oikeakätinen. En omasta mielestä ole rasittanut sitä liikaa. Kortisonipiikki pitää kivun poissa pari kuukautta. Lääkäri on laittanut jo kolme piikkiä ja enempää ei laita. Laittoi tänään viestiä kuvia katsottuaan että jos elokuussa on vielä kipeä niin seuraavaksi ultraäänikuvaukseen.
    Vaikka taidan joutua työkyvyttömyyseläkkeelle tähän tietoon niin olisi se mukava jos käsi on kunnossa. Piikki auttaa kipuun mutta käden jäykkyys säilynyt ennallaan.

    En minäkään ole vasenta kättäni sen enempää rasittanut kuin oikeatakaan enkä ole sitä milläänlailla satuttanut tai loukannut. Mulle on kahdesti laitettu tk:ssa kortisonipiikki ja apua on ollut vain pariksi viikoksi, nyt laitettiin eilen KYS:ssa piikki ja tän pitäis vaikuttaa 4-6 viikkoa. Särkylääkkeinä olen syönyt burana 800 ja pronaxen 500 mutta ei niillä ole ollut mitään vaikutusta kipuun. Eilen sain sit viikon kuurin Arcoxia 120 ja sen jälkeen jatkan 30:llä tai 60:llä, riippuen kivusta.

    Minunkin käsi on jäykkä, selän taakse vienti ei kunnolla onnistu ja aiheuttaa kipua. Eilen taas lääkäri käänteli ja väänteli tuota kättä ja pari liikettä sai vedet nousemaan silmiin, teki niin kipeää.

    Eihän tää mukavaa ole, kun saisi selvyyden onko tässä muutakin vai aiheuttaako se kalkki ainoastaan tämän kivun. Ja kun saisi kivun pois ja käden kuntoon, sitä tässä eniten toivoo. Ja sekin tässä on oma hankaluutensa että kun yöt menee ihan vituralleen kivun kanssa ja sit pitäis vielä jaksaa töissä käydä ja hoitaa tätä sokeritautiakin.

    Äänestä

  • diabeetikko1972 kirjoitti:

    Niin, tiedätkö sinä voiko olla samaan aikaan sekä ahdas että löysä olkapää? En tajunnut sitä lääkäriltä kysyä ja mulla kun oireet kävis molempiin....itse luulisin ettei näin voi olla.

    Minun käsittääkseni ahdas niin kuin minun lääkäri ja minä itsekkin arvelin samaa asiaa kun tutkin netistä.

    Äänestä

  • diabeetikko1972 kirjoitti:

    Niin, tiedätkö sinä voiko olla samaan aikaan sekä ahdas että löysä olkapää? En tajunnut sitä lääkäriltä kysyä ja mulla kun oireet kävis molempiin....itse luulisin ettei näin voi olla.

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Kiertäjäkalvosin Lue tämän linkin takaa niin saat jotain tietoa jos tässä ei ole tarpeeksi niin etsi käyttäen hakusanaa kiertäjäkalvosin vaikka googlesta niin siellä pitäisi asian selvitä.

    Äänestä

  • diabeetikko1972 kirjoitti:

    Niin, tiedätkö sinä voiko olla samaan aikaan sekä ahdas että löysä olkapää? En tajunnut sitä lääkäriltä kysyä ja mulla kun oireet kävis molempiin....itse luulisin ettei näin voi olla.

    Minun käden kun laittaa vaakatasoon ja rupee siitä nostamaan ylöspäin niin kipu lisääntyy sitä mukaa. Itse en ole käyttänyt 800mg Buranaa kuin vasemman nilkan, oikean puolen lonkan ja alaselän kipuun.

    Äänestä

  • Jawa 66 kirjoitti:

    Minun käden kun laittaa vaakatasoon ja rupee siitä nostamaan ylöspäin niin kipu lisääntyy sitä mukaa. Itse en ole käyttänyt 800mg Buranaa kuin vasemman nilkan, oikean puolen lonkan ja alaselän kipuun.

    netistä tähän vaivaani ja itsekin epäilen että olkapääni on enemmin ahdas kuin löysä vaikka välillä on tunne että olkapää lähtee valumaan paikoiltaan.

    Mulla on sama juttu että kun käden nostaa sivulle ja lähtee nostamaan ylöspäin niin kipu lisääntyy. Ja kaikki taaksepäin tehtävät liikkeet tai äkkinäiset sivuttaiset liikkeet koskevat. Esim. turvavyön vetäminen sivusta aiheuttaa valtavaa kipua, samoin takin pukeminen jos ensin laitan oikean käden hihaan ja sitten yritän vasenta ängätä omaan hihaansa ja kättä joutuu kääntämään taaksepäin.

    Heinäkuulla on luultavasti nyt se röntgen ja ultra...toivottavasti vika löytyy!!!

    Tsemppiä sulle, toivottavasti saat kätesi kuntoon!!!

    Hei! Minulla on olkapää leikattu kolmasti ja nyt se on kunnossa. Alunperin oli ahdas olkapää. Se leikattiin, tehtiin lisää tilaa. Olkapää ei tullut kuntoon. Nuo mainitsemasi oireet olivat minullakin silloin.

    Meni vuosi ja uusi leikkaus ja uusi ortopedi. Olkapää oli löysä. Se oli myös vielä ahdas ym ym. Löysän olkapään yksi vaiva on se, että olka tuntuu välillä "jumittavan". Se jää ihan niinkuin jumiin ja sitten kivun kera palautuu paikoilleen. Pahin liike minulla oli silloin käden pitäminen yläasennossa, oli vaikea saada se takaisin. Samoin jos nojasin esimerkiksi pöytään kyynärpäälläni, tuli kipu ja sellainen olo, että olka jää taas jumiin.

    Löysyys parani ja olka oli aika ok toista vuotta. Sitten alkoivat kummat kivut ja taas tietynlaiset liikerajoitukset. Taas leikattiin ja nyt löytyi paljon kiinnikkeitä ja arpikudosta AC-nivelen alta. Siinä kipujen syy. Ne poistettiin. Mistä nämä olivat tulleet? Löysän olkapään vuoksi jouduin pitämään kantosidettä yötä päivää 5 viikkoa, liikutella ei saanut. Tämä teki minulle kiinnikkeet ym.

    Alan olla jo aikamoinen asiantuntija mitä olkavaivoihin tulee. Ortopedi hoitanut minua yli 3 vuotta ja hyvin on hoitanutkin. Nyt kaikki tuntuu olevan kunnossa.

    Äänestä

  • vika olkapäässä kirjoitti:

    Mulla oli kanssa toissa viikon loppuna ennen kuin otin piikin sillei että kun nojasin molemmilla käsillä pöytää vasten seisaallaan niin pakotus alkoi heti.

    Äänestä

  • diabeetikko1972 kirjoitti:

    netistä tähän vaivaani ja itsekin epäilen että olkapääni on enemmin ahdas kuin löysä vaikka välillä on tunne että olkapää lähtee valumaan paikoiltaan.

    Mulla on sama juttu että kun käden nostaa sivulle ja lähtee nostamaan ylöspäin niin kipu lisääntyy. Ja kaikki taaksepäin tehtävät liikkeet tai äkkinäiset sivuttaiset liikkeet koskevat. Esim. turvavyön vetäminen sivusta aiheuttaa valtavaa kipua, samoin takin pukeminen jos ensin laitan oikean käden hihaan ja sitten yritän vasenta ängätä omaan hihaansa ja kättä joutuu kääntämään taaksepäin.

    Heinäkuulla on luultavasti nyt se röntgen ja ultra...toivottavasti vika löytyy!!!

    Tsemppiä sulle, toivottavasti saat kätesi kuntoon!!!

    En muistanut mainita että myös autolla ajaessa ratin pyörittely kaupungilla aiheutti kipua ja saa nähdä taas kahden kuukauden päästä miten on. Nytkin on kädessä ihmeellinen tunne mutta kortisoni estää pakotuksen.

    Äänestä

  • vika olkapäässä kirjoitti:

    Hei! Minulla on olkapää leikattu kolmasti ja nyt se on kunnossa. Alunperin oli ahdas olkapää. Se leikattiin, tehtiin lisää tilaa. Olkapää ei tullut kuntoon. Nuo mainitsemasi oireet olivat minullakin silloin.

    Meni vuosi ja uusi leikkaus ja uusi ortopedi. Olkapää oli löysä. Se oli myös vielä ahdas ym ym. Löysän olkapään yksi vaiva on se, että olka tuntuu välillä "jumittavan". Se jää ihan niinkuin jumiin ja sitten kivun kera palautuu paikoilleen. Pahin liike minulla oli silloin käden pitäminen yläasennossa, oli vaikea saada se takaisin. Samoin jos nojasin esimerkiksi pöytään kyynärpäälläni, tuli kipu ja sellainen olo, että olka jää taas jumiin.

    Löysyys parani ja olka oli aika ok toista vuotta. Sitten alkoivat kummat kivut ja taas tietynlaiset liikerajoitukset. Taas leikattiin ja nyt löytyi paljon kiinnikkeitä ja arpikudosta AC-nivelen alta. Siinä kipujen syy. Ne poistettiin. Mistä nämä olivat tulleet? Löysän olkapään vuoksi jouduin pitämään kantosidettä yötä päivää 5 viikkoa, liikutella ei saanut. Tämä teki minulle kiinnikkeet ym.

    Alan olla jo aikamoinen asiantuntija mitä olkavaivoihin tulee. Ortopedi hoitanut minua yli 3 vuotta ja hyvin on hoitanutkin. Nyt kaikki tuntuu olevan kunnossa.

    voi siis olla olkapäässä yhtä aikaa! Mullakin on tuo sama oire että jos nojaan pöytään kyynärpäälläni niin tuntuu että olka jää jumiin. Olen huomannut senkin että kun pidän kättäni niinkuin se olisi kantositeessä, mahdollisimman lähellä kylkeä on se paras ja kivuttomin asento...sitten minulla välillä koskee tuonne vasemman lapaluun seutuun ja kun tuohon hauislihakseen koskee välillä kipu säteilee kyynärvarteen saakka. Tuo hauislihas on kuin Kippari-Kallella!!! Lääkäri totesi eilen myös sen että mulla on "ranka jumissa" alaselästä, väliltä ihan O.K. mutta sitten taas lapaluiden kohdalta ylöspäin juntturissa...tuntuu ihmeelliseltä koska kävin keväällä fysioterapiassa 15 kertaa!!!

    No, olenkin todennut että kun ikää tulee niin tervettä päivää ei nää!!! ;)

    Sittenhän meillä on ihan samat vaivat ja mun lääkäri sanoi että ne on yleisiä ja hankalia hoitaa minun iässä joka syyskuun 8 tulee 43.

    Voi olla samaan aikaan nämä viat olkapäässä. Vielä pitää sanoa, että kolmannessa leikkauksessa paljastui myös se, että hauislihas oli revennyt.

    Minkä ikäinen olet? Oletko hyvän ortopedin hoidossa?

    Äänestä

  • vika olkapäässä kirjoitti:

    Voi olla samaan aikaan nämä viat olkapäässä. Vielä pitää sanoa, että kolmannessa leikkauksessa paljastui myös se, että hauislihas oli revennyt.

    Minkä ikäinen olet? Oletko hyvän ortopedin hoidossa?

    37 toukokuussa. Käsiongelmia mulla oli jo 90-luvun alkupuolella: ranneahtaumat molemmissa ja sormissa jännetuppiahtaumia...sit mulla todettiin 2005 Raynaudin oireyhtymä eli kylmäsormisuus, mulla meni sormet siniseksi ja sain verenkiertolääkkeet. Ranneahtaumat ja jännetuppiahtaumat tulee diabeetikolle helpommin kuin muille. Tänä vuonna tulee 28 vuotta "taistelua" tän diabeteksen kanssa.

    Olen Kuopion yliopistollisessa sairaalassa hoidossa niin diabetekseni kuin tän olkapäävaivani takia. Yleensä olen sieltä hyvän hoidon vaivoihini saanut ja toivon ettei tämän vaivan hoito tuota pettymystä.

    Äänestä

  • Jawa 66 kirjoitti:

    Sittenhän meillä on ihan samat vaivat ja mun lääkäri sanoi että ne on yleisiä ja hankalia hoitaa minun iässä joka syyskuun 8 tulee 43.

    ...olen muutamalta tutulta kuullut ettei pitäisi antaa leikata sillä välttämättä ei apua vaivoihin saa, tulee vaan uusia vaivoja, eli hoito on hankalaa. Yksi tuttu on leikattu jo viidesti ja viimeksi leikkauksessa vioittivat jotain hermoja ja vaivat vaan jatkuu....Ja jos pitää olla mitään tekemättä niin miten voi olla mitään tekemättä??? Välillä kyllä koskee niin että tekisi ihan mitä vain jotta saisi tähän kipuun helpotusta...

    Kiva kuulla, että olet hyvässä hoidossa. Suosittelen kuitenkin, että tutkituttaisit olkapääsi oikein olkapääspesialistilla. Kuopiostakin varmaan sellainen löytyy.

    Tuo diabetes on varmaankin aika kova tauti. Sekö on nuo luettelemasi vaivat aiheuttanut?

    Minun olkapäävaivani alkoivat ollessani 46 ja silloin eka leikkaus:)

    Jaksamista sinulle, kyllä se siitä!

    on leikattu viidesti???
    Olen kuullut, että joltakin kolmasti mutta en enempää. Kai sekin mahdollista!

    Äänestä

  • että olkapää kirjoitti:

    on leikattu viidesti???
    Olen kuullut, että joltakin kolmasti mutta en enempää. Kai sekin mahdollista!

    viidesti on leikattu, kaksi kertaa tehty ns. korjausleikkauksia varsinaisten leikkausten jälkeen.

    Äänestä

  • vika olkapäässä kirjoitti:

    Kiva kuulla, että olet hyvässä hoidossa. Suosittelen kuitenkin, että tutkituttaisit olkapääsi oikein olkapääspesialistilla. Kuopiostakin varmaan sellainen löytyy.

    Tuo diabetes on varmaankin aika kova tauti. Sekö on nuo luettelemasi vaivat aiheuttanut?

    Minun olkapäävaivani alkoivat ollessani 46 ja silloin eka leikkaus:)

    Jaksamista sinulle, kyllä se siitä!

    on sellainen tauti että kaikkien muiden vaivojen, kuten esim. mahdollisien amputaatioiden, näön menettämisen ja muiden elinmuutosten lisäksi tälläiset vaivat tulee diabeetikoille herkemmin. Verenkierto menee huonoksi ja isot nivelet pitkään sairastaneilla jäykistyvät. Esim. jäätynyt olkapää tulee diabeetikoille helposti. Raynaudin oireyhtymän löydyttyä sain verenkiertolääkkeet eikä paljon naurattanut kun olin 33 vuotias...aattelin että alan olla kuin mummot konsanaan.

    Lapset sanoi että äidistä tulee smurffi kun mun kädet meni ihan sinisiksi! =))

    Ajattelin ensin katsoa mitä ne sieltä KYS:sta sanovat ja jos asia ei ala selvitä lähden sen jälkeen sinne olkapääspesialistille.

    Äänestä

  • diabeetikko1972 kirjoitti:

    viidesti on leikattu, kaksi kertaa tehty ns. korjausleikkauksia varsinaisten leikkausten jälkeen.

    ...piti ihan tarkastaa asia ystävältä jonka miehen veli on kyseessä...nyt on tulossa viides leikkaus. Kaksi varsinaista leikkausta ja kaksi korjausleikkausta tehty. Ekan leikkauksen jälkeen ei antanu paikkojen rauhassa parantua ja siksi jouduttiin korjausleikkaukseen. Toinen varsinainen leikkaus ei onnistunut niinkuin piti ja korjausleikkauksessa vioittivat jotain hermoja. On ollu kaikki mahdolliset vaivat, kalkkia, ensin ahdas ja leikkauksen jälkeen löysä olkapää, jänne melkein poikki ja vielä repeämä.

    Pitää vaan toivoa että itse pääsisi vähemmällä!!!!

    Äänestä

  • mulla olkapää kipuillu vuoden verran (EI HIRVEÄ KIPU).kunnes yks päivä alkoi ihan älyttömät kivut vasemassa olkapäässä ,800 lääkkeet ei auttanut mitään.käsi ei liikkunut yhtään .lääkäri totes et jäätyny olkapää.nyt on pahin kipu hellittäny mut käsi ei nouse.vuosi sitte löydetty jo sieltä kalkkia.kortisoonia myös mulle laitettu.nyt odottelen et kaikki kivut häviää ja alkaa käden jumppaus .ikävä vaiva!!!!!

    Äänestä

  • Jawa 66 kirjoitti:

    Sittenhän meillä on ihan samat vaivat ja mun lääkäri sanoi että ne on yleisiä ja hankalia hoitaa minun iässä joka syyskuun 8 tulee 43.

    vaivoja sano lääkäri ... ite nyt 40 ja pari kuukautta podettu
    oikeaaolkapäätä. Ja kauhuksi myös vasen oirelee vähäsen.
    mulla ei ole ollut vielä ainakaan särkyjä - mitä nyt sillon kun yrittää
    käyttää kättään taaksepäin ja ihan ylös nostaessa.
    Puseron pään ylitse vetäminen on hankalaa. Toisen piikin
    sain tänään pariin kohtaan mutta ei tämä kyllä mitenkään
    erikoisesti tunnu helpottavan. Osukohan ne edes oikeaan paikkaan??

    Miten löysitte ortopedi/olkapääspesialistin yksityiseltä?

    Äänestä

  • tattitoimelias kirjoitti:

    Mistä päin Suomea olet? Minut leikkasi todella hyvä olkapääspesialisti!

    Mun oikea olkapää menee varmaan leikattavaksi on ollut jo vuoden jatkuva särky. Nyt on menossa vasen puoli en ole ottanut siihen kortisonia mutta oikean käden kortisonisaldo on täysi. Ultraääni kuvaukseen olisi mentävä kunnes lääkärini palaa kesälomaltaan kirjoittamaan lähetteen. Kättä kun pitää reiden suuntaisesti pakotus loppuu mutta muut liikkeet ovat rajalliset koska olkapäätä pakottaa koko ajan pirusti. Ikää 43 nämä vaivat on yleisiä tässä iässä. Luin jostain lääkärilehdestä kun toinen olkapää menee niin seuraavaksi menee toinen. Olen jo huomannut nyt vaivaa molemmat olkapäät p....le.

    Äänestä

  • netistä selaamalla kirjoitti:

    Mistä päin Suomea olet? Minut leikkasi todella hyvä olkapääspesialisti!

    Jyväskylän lähituntumasta kotoa matkaa kaupunkiin vajaa 30 km.

    Äänestä

  • Jawa 66 kirjoitti:

    En muistanut mainita että myös autolla ajaessa ratin pyörittely kaupungilla aiheutti kipua ja saa nähdä taas kahden kuukauden päästä miten on. Nytkin on kädessä ihmeellinen tunne mutta kortisoni estää pakotuksen.

    Oon huomannut ja kokenut sen ajaessani autoa varsinkin kaupunkiajossa !

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

jawa66 kirjoitti:

Mulla on ollut oikea olkapää jo kipee viime vuoden joulukuusta asti. Ensimmäisen kortisonipiikin hain 2009 helmikuun alussa ja kolmannen eli viimeisen jonka laittavat hain 05.06.09. Ensi viikolla käyn kuvauksissa ja varmaan leikkaus edessä kun lääkäri epäili kalkkeutumaa joka ahdistaa nivelen liikkumista. Lääkäriohjelmia olen seurannut ja yksi juttu tuli samasta vaivasta mikä mulla on eli olen lääkärin kanssa samaa mieltä. Netistä löytyy myös paljon tietoja joita olen käyttänyt laatiessa omaa diagnoosia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu