Korvasieniä Rovaniemellä

Kuka tietää hyviä korvasienipaikkoja Rovaniemellä?
2952
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

tapana paljastella omia sienimaastoja.

Äänestä

Jos on pari vuotta vanhoja muokattuja aukkoja, ja vanhempiakin. Ihan tuoreella, siis vaikkapa viime syksynä muokatulla, harvemmin on, koska mielestäni ne itiöt leviävät sienten kasvuaikaan, sitä en tiedä missä vaiheessa ja miten, tietysti tuulen avulla, mutta jos ne tippuvat kankaalle, niin eihän ne sieltä pääse nousemaan. Tosin voihan ne nousta tuoreemmallekin aukolle, ei sekään ihan sanottua ole etteikö nousisi, jos ne siitä kankaan päältä muokkauksen yhteydessä pääsevät maahan, vai tarvitsevatko ne heti maata alleen, en tiedä.

Täälläpäin korvasieniä on ollut pääasiassa mäntyjä kasvaneilla aukoilla, jopa noin viisi vuotta sitten muokatuilla aukoilla, jotka näyttävät jo umpeen kasvaneilta, mutta esim. toissa keväänä löysin muutamia kiloja heinien alta, ihan näkymättömistä.

Mutta mitään täsmäpaikkoja en tiedä kun en sieltä päin ole, mutta etsivä löytää, kannattaa käydä katselemassa, jos joitain aukkoja tietää. Itse ajattelin käydä vielä kierroksen tekemässä täällä Savossa päin, voihan se olla, että korvasieniaika alkaa olla ohitse täälläpäin, viime viikonloppuna löysin vielä pari kiloa ja aika isoja jo olivat.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


katostalos kirjoitti:

Kuka tietää hyviä korvasienipaikkoja Rovaniemellä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu