Terhi 375

Nouseeko Terhi 375 liukuun millä moottoriteholla?
51154
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Ei nouse liukuun millään koneteholla, johtuen veneen muodosta yms, muistaakseni maks konetehosuositus 5hp muutenkin. Eli ajettaessa 10heppasella ei mene yhtään kovempaa kuin esim 5hp.

Äänestä

Tarvit 60hp tehoja, viisikymppisellä ei vielä ihan noussut muttei ollut kyllä kaukana!

Äänestä

Terhi 375 on kokeilematta, mutta samankokoisen ja -muotoisen paatin perään ruuvasin kerran kokeeksi kiinni 12 hv:n Tohatsun.

Kunnon liukuun vene ei noussut, mutta täydellä kaasulla ajettaessa kulku muistutti jossain määrin liukumista. Aivan hirveä ajettava – ainakaan aallokkoa ei olisi kärsinyt olla yhtään!

Ei tehnyt mieli kokeilla toista kertaa. Kun paatin perää ei ole tehty kantavaksi, ei moottorin tehoa kerta kaikkiaan voi käyttää hyväksi!

Äänestä

moi
minulla on terhin 385 vene 5hp honda perässä olen kokeillut yamahan 9,9 wmax:illa joka oli ns viritetty 15 eise plaaniin nouse vaikka lisäis sata heppaa pohjan muoto ei oli tehty liuttavaksi vaan mahdollisimman kevyeksi soutaa..

Äänestä

Muistan erittäin hyvin Kitöloppet:in vuonna 1982. Minä olin silloin hoikka 7-vuotias, ja veneenä Särki 400, 4 hp Johnssonilla (kulki muuten 13 solmua kun olin yksin). Neliheppasten luokassa oli vastassa ko. Terhi, myös neliheppaisella, kuskina 10 kg painavampi naapuri. Voitin melkein yhden ratakierroksen marginaalilla, vaikka kisa oli vain (muistaakseni) neljän kierroksen mittainen..

Pointtina on se, että kuskin paino vaikuttaa, ja rungon muoto.

1Äänestä

Kommentoi aloitusta


em.veneilijä kirjoitti:

Nouseeko Terhi 375 liukuun millä moottoriteholla?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu