Minkälaisia raskausoireita teillä on ollut? Tiedän kyllä, että se riippuu niin henkilöstä, miten reagoi. Käytin vielä toukokuun loppuun pillereitä ja toukokuun viimeisenä päivänä alkoi menkat jotka kestivät vain vaivaiset 2 päivää ja olivat erittäin niukat. Normaalisti menkkani kestävät ainakin 5 päivää ja ensimmäiset 3 päivää ovat runsaat! Nyt on vielä vallannut aivan järkyttävä väsymys. Nukun töiden jälkeen helposti 3 tuntia ja muutaman tunnin päästä voisi mennä uudelleen nukkumaan, mutta mietin, että voisinko todella olla raskaana? Poikaystäväni sanoo, että olen herkempi itkemään, mutta sitä en ole itse noteerannut, vaikka yleensä en itkeskelekään tai ole mitenkään herkkä. Mitään aamupahoinvointia tai muutakaan ällötystä ei ole ainakaan vielä iskenyt. Olen tässä nyt miettinyt, että pitäisikö kuitenkin tehdä testi, vaikka olenkin syönyt pillereitä. Nyt jätin ihan tahallani aloittamatta uutta kuukautta pillereiden kanssa. Haluaisin tehdä testin, mutta toisaalta, en jaksaisi tehdä sitä "turhaan", jos ei napannutkaan.
Raskaana?
hmmmm
6308
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
nuo kaksi päivää kestäneet menkat pillereiden jälkeinen tyhjennysvuoto vai luomumenkat? Itselläni ehkäisyn lopettamisen jälkeen tuleva tyhjennysvuoto oli ihan normaali, mutta ensimmäiset luomumenkat kesti alle kaksi päivää. En kuitenkaan ollut raskaana.
Oman mielenrauhan takia kannattaa kyllä se testi tehdä, markettitestit kun ei edes montaa euroa maksa..
Ihan luomumenkat olivat, tai olisivat pitäneet olla. Jos ne olisivat olleet normaalit, niin olisinkin jatkanut pillereitä normaalilla kierrolla. Niin ja koskaan ei ole jäänyt menkkoja pois tai olleet mitenkään poikkeavat, varsinkaan pillereiden kanssa.
Siis eihän ne mitkään luomumenkat ole, jos tarkoitat siis vuotoa, joka tuli viimeisen pillerin ottamisen jälkeen? Ihan tyhjennyvuoto se on. Sitten kun viimeinen tyhjennysvuoto on tullut niin sen jälkeen seuraavan kerran tuleva vuoto on ne luomumenkat. En nyt ihan tajunnut, miksi tuo vuoto olisi luomumenkat? Pillereitä käyttäessä ei ole menkkoja, ainoastaan tyhjennysvuoto.
tehdä testiä?? Olisit tehnyt sen samassa ajassa kuin raapustanut tuon olenko olenko tekstin. Täällä palstalla minusta on vähän tyhmää kysellä olenko raskaana kun nyt on sitä ja tätä... hae testi ja tee se, tekemiseen menee alle 5min eikä ole kovin työlästä muutenkaan. Se on ainut keino millä se asiaa selviää, ei täällä ihmettelemällä ja muiden mielipiteitä kyselemällä.
http://keskustelu.suomi24.fi/node/8195291
No joo, hoh hoijakaa.. Kiitos kaikille fiksuille taas kerran!