Olen kirjoittanut palstalle aiemminkin, ja haastanut ihmisiä parantumisprosessiin kanssani. Luulin, että parannusta ei ole. Itselläni on terapiaa takana useita vuosia: anoreksiaa ja siitä bulimiaan kaikkiaan reilut kymmenen vuotta.
Inhosin jokaista hetkeä vessan pöntöllä, turvonnutta naamaa, menetettyä elämää, valehtelua, epäsosiaalisuutta, rahankulua jne. Silti en tiennyt, miten lopettaa. Mielestäni kyseessä on pakkomielle - sairaus - verrattavissa alkoholismiin.
Punainen lanka katoaa, mutta ajatuksenani oli jälleen yrittää luoda toivoa. En todellakaan ole täysin parantunut, mutta matkalla parempaan. Miten sen tein. . .
En terapian kautta vaan oman päätöksen sekä tämän palstan avulla. Opettelen syömään alusta alkaen. Olen rehellinen asiasta poikaystävälleni, pyydän apua, haluan parantua.
Painoni on tippunut mutta se ei ole pääasia ; en myöskään halua palata anoreksiaan, sillä haluan tulevaisuudessa lapsia sekä normaalin elämän. Haluan nauttia ruuasta, ja rakastaa itseäni. Matkaa on vielä mutta suuntana parempi.
5 kk sitten oksensin ja ahmin päivittäin, pahimillaan 3 kertaa päivässä. Energia kului bulimian ympärillä. Siihen en halua palata. Koin sydämen rytmihäiriöt, tajuttomuuskohtaukset, sylkirauhasen tulehtumisen yms. Nyt oksennan n. 2 kertaa viikossa, ja toivon määrän vähenevän entisestään. Itsekuri täytyy olla mutta ei todellakaan liian tiukka sellainen.
Pääasia on nauttia elämästä, rakastaa naisellisia muotoja, ja olla ylpeä siitä mitä on. Ei ole mitään järkeä pilata elämäänsä bulimialla. Tsemppiä kaikille!!!!!!!!! elämä on ja tulee olemaan - siihen täytyy vain tarttua (:
Inhosin jokaista hetkeä vessan pöntöllä, turvonnutta naamaa, menetettyä elämää, valehtelua, epäsosiaalisuutta, rahankulua jne. Silti en tiennyt, miten lopettaa. Mielestäni kyseessä on pakkomielle - sairaus - verrattavissa alkoholismiin.
Punainen lanka katoaa, mutta ajatuksenani oli jälleen yrittää luoda toivoa. En todellakaan ole täysin parantunut, mutta matkalla parempaan. Miten sen tein. . .
En terapian kautta vaan oman päätöksen sekä tämän palstan avulla. Opettelen syömään alusta alkaen. Olen rehellinen asiasta poikaystävälleni, pyydän apua, haluan parantua.
Painoni on tippunut mutta se ei ole pääasia ; en myöskään halua palata anoreksiaan, sillä haluan tulevaisuudessa lapsia sekä normaalin elämän. Haluan nauttia ruuasta, ja rakastaa itseäni. Matkaa on vielä mutta suuntana parempi.
5 kk sitten oksensin ja ahmin päivittäin, pahimillaan 3 kertaa päivässä. Energia kului bulimian ympärillä. Siihen en halua palata. Koin sydämen rytmihäiriöt, tajuttomuuskohtaukset, sylkirauhasen tulehtumisen yms. Nyt oksennan n. 2 kertaa viikossa, ja toivon määrän vähenevän entisestään. Itsekuri täytyy olla mutta ei todellakaan liian tiukka sellainen.
Pääasia on nauttia elämästä, rakastaa naisellisia muotoja, ja olla ylpeä siitä mitä on. Ei ole mitään järkeä pilata elämäänsä bulimialla. Tsemppiä kaikille!!!!!!!!! elämä on ja tulee olemaan - siihen täytyy vain tarttua (:
Vastaukset 2
Vanhimmat
Näin juuri, onneksi täällä välillä näitäkin tekstejä saa lukea! Tie kohti parantumista on kyllä se oikee tie. Normaalivartaloinen ja luonnollisin keinoin siihen päässyt ihminen on kaunis ihminen, ei naama turvoksissa kulkeva bulimikko, joka yrittää päästä siihen hoikkaan ulkomuotoon ahmimisen ja oksentelun avulla :)
Multakin kovasti tsemppiä kaikille, bulimian on turha antaa viedä itseltään kaikkea energiaa. Heittäkää se mörkö pellolle sieltä itsestänne!
Mä ihalen kun jotkut pystyy tämmöseen : ) Mun haave on elää normaalisti ruoan kanssa. Välillä tuntuu että se on mahdotonta, mutta tämmösen lukeminen saa ittensäki tsemppaamaan ^^