Sain juuri luetuksi Mannerin K18-kirjan ja olipa huima lukukokemus! Aloitin eilen illalla ja luin kolmeen asti, jatkoin aikaisin aamulla loppuun. Juonessa ja kerronnassa mahtava imu! Tämä 442-sivuinen dekkari, tai paremminkin trilleri, oli jännittävä, paikoin jopa pelottava ja juonellisesti tosi loistavasti rakennettu, erikoista loppuratkaisua myöten. Tarina nousee alun rauhallisuudesta sivujen huvetessa loppua kohden kuin hyökyaalto, joka vei ainakin minut joka solulla mennessän. Suosittelen kaikille jännityksen ystäville! Seuraavaksi vuorossa Jarkko Sipilän Prikaatin kosto, jahka saan kirjan kynsiini ja toivun tästä edellisestä. Huh!
Max Mannerin tykitys - K18
^ellinoora^
4479
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
minäkin.
Kirjan tekijä on näköjään tekemässä samanlaista trilogiaa kuin Stieg Larsson.
Pääosaan nuori epätavallisen näköinen naishenkilö, jota valtion turvallisuuskoneisto hallitsee ja muokkaa hänestä jonkinlaista supertorpedoa.
Sivuosaan hieman pöljempi naiskomisario omine ongelmineen, ja vielä sekaan täysin tarpeeton miss Marple.
Siteeksi tavanomaista huonompi sarjamurhaajakuvio, joskin raaempi.
Ruotsissa tämä onnistui, Suomessa ei taida, koska esikuva oli kuitenkin hyvin paljon parempi.
Ei se mikään valtion turvallisuuskoneisto tietenkään ollut, vaan pienemmän yksityisen piirin touhuja.
Sen verran tästä 72h selvisi. Muuten se oli hyvin sekavaa ja uskomatonta tarinaa.
Siinä jyrättiin alusta loppuun mitään sen kummemmin selittelemättä, ja kovin paljon jää kolmanteen osaan parsittavaa.
Ei tästä Mannerista (en muista oikeata nimeä) mitään Stieg Larssonia Suomeen tullut. Ei lähimaillekkaan, mutta odotetaan sitä kolmatta osaa ennen lopullista teilaamista.
edellisten(kirjailijan) kirjojen jälkeen...ei jotenkin iskenyt...murhaaja ja murhat jäi sivutekijäx...neuroottiset,onnettomat polisinaiset jahkas omia ongelmiaan 350sivua about.
Samaa mieltä. Eipä kovin kummoinen. Sataan kertaan kirjoitettu tarina. Loppuratkaisu liian pliisu, yksinkertainen. Huonosti tehtyä taustatyötä. Eetterit sun muut putkikassit 180-senttisten naisten kuljettamiseen. Vanhaa huolimatonta moneen kertaan kirjoitettua toistoa.
Olen kurkkuani myöden täynnä sitä, että suomalaiset naispoliisit kuvataan hirvittäviksi ongelmakimpuiksi, jotka hädin tuskin hallitsevat työtään henkilökohtaisten ongelmien (lue: perhe,- lapsi- tai rakkausongelmiensa) vuoksi. Häilyvät koko ajan vakavien mielenterveysongelmien rajamaastossa. Miksi ihmeessä suomalaiseen dekkarikirjallisuuteen tällainen stereotypia on pesitynyt? Tylsää, uuvuttavaa, vellovan upottavaa ja tukahduttavaa kliseetä. Jotain virkistystä tekisi mieli vaihteeksi lukea.