Moni on kirjoittanut käyvänsä tanssimassa ja harrastavansa kapakkakäyntejä, koska siellä on niin hauskaa. Mikä siellä on teistä hauskaa? Mitä haette kapakasta vielä tässä iässä?
Kyllästyin jo alta viisikymppisenä kapakoiden viihdytykseen eli juomiseen ja hatunjaon aikaiseen seuranhakuun. Savuinen (silloin tupakointi oli sallittua) ja hämärä ympäristö, juopuneiden örinä sekä tanssiksi kutsuttu töniskely postimerkin kokoisella lattialla eivät viehättäneet, kun ne oli muutaman kymmenen kertaa nähnyt.
Kyllästyin jo alta viisikymppisenä kapakoiden viihdytykseen eli juomiseen ja hatunjaon aikaiseen seuranhakuun. Savuinen (silloin tupakointi oli sallittua) ja hämärä ympäristö, juopuneiden örinä sekä tanssiksi kutsuttu töniskely postimerkin kokoisella lattialla eivät viehättäneet, kun ne oli muutaman kymmenen kertaa nähnyt.
Vastaukset 13
Vanhimmat
ei kuulu minun harrastuksiini. Ei ole koskaan kuulunut.
Siinä syy.
Kotonako pitäis yksin sittaa?
Jos kaverit tulee himaan, ja ääntä rupee tulee, tulee kans naapurit oven läpi.
Siks on hyvä et on mestoja, mis voi bamlata, ja ottaa bissee.
Jorannu en oo vuosiin, mitä sitä turhaa, kyl ne friidut ilmanki on pusakas roikkunu.
meillä monella kohta 10v sitten, aloitettiin karaoke harrastus ja esiinnymme ilman alkon tuotteita. Pelkkää kahvia ja limpparia.
Olemme nyt harrastuksemme myötä saaneet keuhkomme kuntoon ja ilma kiertää, ajamme autolla vuoroin, ja otamme osaa myös kilpailu mielessä.
Nyt parasta kapakoissa kun siellä ei saa polttaa tupakkia, ei ole savukaan enää häiritsemässä.
Kannattaa kokeilla se harrastus vie mennessään, mutta antanut paljon ystäviä ja kavereita ihan ympäri suomen.
Samaa olen monesti miettinyt. Kyllästyin jo viisikymppisenä kapakassa istumiseen, ei yksinkertaisesti kiinnosta, karaokekaan ei ole minun juttu.
Kumppanini on jo siirtynyt ajasta ikuisuuteen, enkä kaipaa uutta, en edes yhden illan kännipäissä iskettyä seuraa.
Jotenkin minusta tuntuu, että vietän mieluimmin loppuelämäni selvin päin muissa puuhissa.
mikkää, sitä meteliä viiti enää läteä kuuntelemaan.
Kuule tanssi ja kapakka on kaksi ihan eri asiaa. Tanssi on upea harrastus, kannattaa kokeilla. Kapakoitakin on eritasoisia, ei kai kukaan oikeasti örveltäjien joukossa viihdy ellei itse kuulu joukkoon. Kyllä kapakoitakin löytyy moneen eri makuun (ainakin Helsingissä), löydä se paikka missä on samankaltaisia ihmisiä joiden kanssa viihdt.
Meillä on ystävien kanssa tapana kokoontua jossakin tutussa, uudessa tai muuten mukavassa kapakissa aina silloin tällöin. Nyt kesäaikaan teemme treffit mieluiten johonkin veden äärellä olevalle kahvila-ruokapaikka-kapakille. Voimme tilata kahvia, salaattia, ruokaa, alkoholitonta tai alkoholijuomaa, aivan mitä kukin mielii. . On hauska istua porukalla jossain muualla kuin kotona, se on vaivatonta ja jokaiselle vaihtelua. - Sitten on ruokaravintolat erikseen, joissa on ihana käydä joskus 'ulkona syömässä'. - Sekin on piristävää vaihtelua arkeen - tosin ei nyt eläkeläisen kukkarolla niin kovin tavallaista. - Ja sanompa vaan, että kiva se on myös tanssahdella joskus pubin tai tanssiravintolan lattialla tai laivaristeilyllä - ajatuskin jo nuorentaa. (Ja nykyisinhän savuttajat joutuvat menemään 'pihalle' tupakalle, joten savukaan ei häiritse tupakoimattomia).
ei ole minkäänlaista kapakkaa jossa yli 30 vuotiaat voisivat käydä. Alle 30 vuotiaille on kapakka-iltoja musiikin kanssa noin joka toinen viikonloppu.
Siis en harrasta kapakoita.
Pubissa kerran viikossa. Todella mukavaa keskustella eri ikäisten ihmisten kanssa, sukupuoleen katsomatta. Siellä, jos sanoo eriävän mielipiteen, niin ei kuule, että lähde pois, kuten näillä palstoilla kirjoitetaan.
En siis mene sinne minkään tutun porukan kanssa, vaan yksin, jotta taatusti saan uusia mielipiteitä. Juopuneita en ole siellä koskaan tavannut, ei myöskään meteliä.
käymme sunnuntaisin tanssimassa paikallisessa ravintolassa. Ystäväni tilaa lasin virvoitusjuomaa jäiden kera. Nyt on lavakausi alkanut, joten taas syksyllä alkaa sisäkausi.
Se sosiaalinen kanssakäyminen. Ei sitä kotona jaksa aina istua, maata, katsoa telkkaa.
Täytyy päästä ihmisten ilmoille. Mehän olemme laumaeläimiä.
Vai mitä.
"kapakassa", mutta aina ja kaikissa se muiden ihmisten seura. Vieraalla paikkakunnalla menen mielelläni paikalliseen. Paljon tietoa paikkakunnista ja niiden historiasta ja erityisjutuista olen saanut mukavasti lasin ääressä rupatellen.
Kerran yksi pariskunta piirsi tarkan kartan - puupinot ja kaikki - jonka avulla löysin upean metsälammen hiekkarantoineen. Olin jo turhaan etsiskellyt seudulta mökitöntä rannanpätkää ja lopulta menin hotelliin. Ajoin metsälammelle seuraavana päivänä hotellista lähdettyäni ja viivyin kaksi yötä jo silloin ensimmäisellä kerralla. Ikinä en olisi sitä ilman heitä löytänyt, ei ollut kartassani, ei näkynyt metsäautotielle.
Kaikenlaisia tarinoita olen kuullut kapakoissa, hauskoja ja järkyttäviäkin, viehättävillä murteilla kerrottuina. Ilman muuta poikkean erilaisissa kapakoissa lomareissuillani.
Junien ravintolavaunussakin menee matka ihan huomaamatta, koskaan ei ole tarvinnut ilman juttuseuraa olla.
Köhyydessä ja kurjuudessa kasvaneena odotin opiskelun jälkeistä aikaa kun pääsen hotelliin asumaan sekä ravintolaan syömään ja juomaan työnantajan kustannuksella.
Hommasta hävisi hohto muutaman alkuvuoden jälkeen.
Konsulttivaiheessa ( 50v ) arvostin suuresti toimeksiantajia jotka järjestivät normaalin kerrostaloasunnon.
Viikkosiivousta ja tiskausta kummempaa palvelua en odottanutkaan.
Illat menivät hyvin pitkälle työn merkeissä.
Kotona ollessa piipahdan kesäisin muutaman kerran jollain terassilla mutta sisätiloissa vain harvoin.
Vaimon ollessa tyttöjen matkalla käyn periaatteesta kerran lähikuppilassa juomassa yhden oluen.
Seura on kirjavaa ja sulaudun siihen vaikka en ihmeemmin viihdykään.
Matkoilla tulee istuskelluksi ulkoilmakahviloissa mutta se lienee eri asia?