Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Seksittömyys

Hei!

Minä ja naiseni olemme seurustelleet noin 1,5v:tta. Ja olemme alle 25v. Alkuaikoina harrastelimme seksiä säännöllisesti, ihan parikin kertaa päivässä. Kaikki oli todella hyvin, kummatki nautti toisistaan ja kokeilimme uusia asentojakin jne.. Pikku hiljaa seksielämämme alkoi hiipua, tuli viikon taukoja, mutta itse en huolestunut, koska ajattelin että se on ihan normaalia kun parisuhde on edennyt jo noin vuoden. Sitten alkoi tulemaan kahden viikon taukoja ja aloin jo hiukan ihmettelemään, tuli hiukan jo juteltua asiasta, mutta naiseni osasi vain sanoa että häntä vaan ei innosta ja seksittömyys vaan kasvoi, tuli kuukauden seksittömyys ja nyt on ollut kahden kuukauden seksittömyys. Olemme puhuneet asiasta, minulla on paineet että olenko tehnyt jotakin väärin, olenko epäkiihottava, mutta naiseni sanoo että se ei johdu siitä. Naisenikin on hirveen huolestunut asiasta, kun häntä ei vaan kiinnosta, saattaa häntä joskus "panettaakkin" mutta ei sillälailla että hänen tekisi mieli tehdä sitä. Jotenki tuntuu että meidän "täydellinen rakkaus" on hiipumassa vain "hyvä kaveri suhteeseen", että vain nukumme yhdessä ja vietämme aikaa ja annamme hyvät yöt suukot ja hyvät työpäivä suukot. Naiseni ei osaa sanoa mistä tämä johtuisi, hiukan hän on seurustelun aikana lihonnut, mutta ei voisi sanoa että hän olisi ylipainoinen, mutta kummiski hän on hiukan arka nykyään näyttäytymään alasti.

Onko kellään ollut samanlaisia ongelmia? Selvisittekö miten? Erositteko? Parisuhdeterapia?

Kiitos jo etukäteen.
1288
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

E-pillerit saattavat aiheuttaa halujen vähentymistä ja toisinaan myös painonnousua. Jos tyttöystäväsi käyttää niitä, kannattaisi ehkä kokeilla lopettaa ja katsoa, muuttuuko mikään.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


huolestunutm21 kirjoitti:

Hei!

Minä ja naiseni olemme seurustelleet noin 1,5v:tta. Ja olemme alle 25v. Alkuaikoina harrastelimme seksiä säännöllisesti, ihan parikin kertaa päivässä. Kaikki oli todella hyvin, kummatki nautti toisistaan ja kokeilimme uusia asentojakin jne.. Pikku hiljaa seksielämämme alkoi hiipua, tuli viikon taukoja, mutta itse en huolestunut, koska ajattelin että se on ihan normaalia kun parisuhde on edennyt jo noin vuoden. Sitten alkoi tulemaan kahden viikon taukoja ja aloin jo hiukan ihmettelemään, tuli hiukan jo juteltua asiasta, mutta naiseni osasi vain sanoa että häntä vaan ei innosta ja seksittömyys vaan kasvoi, tuli kuukauden seksittömyys ja nyt on ollut kahden kuukauden seksittömyys. Olemme puhuneet asiasta, minulla on paineet että olenko tehnyt jotakin väärin, olenko epäkiihottava, mutta naiseni sanoo että se ei johdu siitä. Naisenikin on hirveen huolestunut asiasta, kun häntä ei vaan kiinnosta, saattaa häntä joskus "panettaakkin" mutta ei sillälailla että hänen tekisi mieli tehdä sitä. Jotenki tuntuu että meidän "täydellinen rakkaus" on hiipumassa vain "hyvä kaveri suhteeseen", että vain nukumme yhdessä ja vietämme aikaa ja annamme hyvät yöt suukot ja hyvät työpäivä suukot. Naiseni ei osaa sanoa mistä tämä johtuisi, hiukan hän on seurustelun aikana lihonnut, mutta ei voisi sanoa että hän olisi ylipainoinen, mutta kummiski hän on hiukan arka nykyään näyttäytymään alasti.

Onko kellään ollut samanlaisia ongelmia? Selvisittekö miten? Erositteko? Parisuhdeterapia?

Kiitos jo etukäteen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu