ajatusten

Olen hirvittävän mustasukkainen, se on paheeni.
Vastapuoli on lujilla, epäilyksineni.
Kun loppuu mustasukkaisuus, loppuu myös tunteet, tai kulkevatko käsi kädessä, en tiedä, ainakaan suhde ei enää toimi, minun puoleltani.
Luoja, että olen yrittänyt kasvattaa itseäni.Vyyhti on valmis, jos huomaan, pientäkään sutinaa, toisen puolelta, johonkin muuhun ihmiseen.Silloin tunnen, etten kelpaa..olen siis läheisriippuvainen.
Luottamuksen rakentaminen, muutenkin, on tavattoman vaikeaa, saati sitten, jos toinen, tahallaankin ärsyttää, muka huomaamattaan flirttailee.
Ja hämmästyttävän monesti aavistukseni on osuneet oikeaan, ilman, että mustasukkaisuuteni olisi sen aiheuttanut..kuvioissa pyörii muitakin.
Sotkeennunko aina sellaisiin ihmisiin, joilla ei todellakaan ole aitoa välittämisen, rakastamisen kykyä, parisuhteeseen, vai olenko itse niin tunnevammainen, etten uskalla, muita edes lähestyäkään.
Kiitos, jos joku jaksoi lukea.Tämä oli purkaus, tälle hetkelle.
1325
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

sama. Siksi en voi sietää sitä että leikitään toisella. Kun tiedän kuinka pahalta tuntuu. Ja kun itse yritän aina ottaa toisen huomioon. Tuntuu että kuuntelen jatkuvasti miltä toisesta tuntuu. Se nyt on mulle ihan selvää, että en flirttaile muiden kanssa suhteessa. Mut kuuntelen sitäkin että jos toisesta tuntuu pahalta että puhun vastakkaista sukupuolta olevien kanssa, jos tuntuu pahalta joku hetki vaa. Aina pyörii päässä ajatus miltä se tuntuu toisesta. Jos huomaisin mustasukkaisuutta lopettaisin heti muille juttelun ja menisin kiehnäämään kumppanissa. Myös siksi että haluan niin. Tiedän miten pahalta tuntuu. Varmasti paras keino ajaa mut pois sellanen leikkiminen. Mitään en pidä niin alhaisena. Tai ei edes se, vaan en vaan kestä sellaista. Kaikki on hajonnut siinä vaiheessa. Minut on hävitetty.
Menen niin rikki.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kiemuroita kirjoitti:

Olen hirvittävän mustasukkainen, se on paheeni.
Vastapuoli on lujilla, epäilyksineni.
Kun loppuu mustasukkaisuus, loppuu myös tunteet, tai kulkevatko käsi kädessä, en tiedä, ainakaan suhde ei enää toimi, minun puoleltani.
Luoja, että olen yrittänyt kasvattaa itseäni.Vyyhti on valmis, jos huomaan, pientäkään sutinaa, toisen puolelta, johonkin muuhun ihmiseen.Silloin tunnen, etten kelpaa..olen siis läheisriippuvainen.
Luottamuksen rakentaminen, muutenkin, on tavattoman vaikeaa, saati sitten, jos toinen, tahallaankin ärsyttää, muka huomaamattaan flirttailee.
Ja hämmästyttävän monesti aavistukseni on osuneet oikeaan, ilman, että mustasukkaisuuteni olisi sen aiheuttanut..kuvioissa pyörii muitakin.
Sotkeennunko aina sellaisiin ihmisiin, joilla ei todellakaan ole aitoa välittämisen, rakastamisen kykyä, parisuhteeseen, vai olenko itse niin tunnevammainen, etten uskalla, muita edes lähestyäkään.
Kiitos, jos joku jaksoi lukea.Tämä oli purkaus, tälle hetkelle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu