Tuntuu

asiantuntijoita ja asian tuntijoita liikkeellä, joten laitetaanpa myös omat vaivat ruodittaviksi.

Rintakipuja ja kaulakipuja ollut nyt viisi vuotta. Vahva sukurasitus (isänisä kuoli n. 50-vuotiaana sydäninfarktiin, oma isä 75-vuotiaana rytmihäiriöön, sitä ennen hänellä oli infarkti 70-vuotiaana; serkulla ensin tehty pallolaajennus, puoli vuotta sen jälkeen aivoinfarkti, nyt oikea puoli halvaantunut, hänen siskollaan myös sydänvaivoja ja äidillään = tätini ollut 3 infarktia, 87 v; mummolla oli 90-vuotiaana aivoverenvuoto). Itselläni kuulemma epänormaali verenkuva ollut jo 5 vuotta: Hb yläkantissa (150 - 157), leukosyytit vähän koholla ja trombosyytit n. 535 tasoa. Rintakipuja ja kaulakipuja joka päivä. Yleensä pieniä, välillä vähän kovempia. Rinta- ja kaulakivut pahenivat 1,5 vuotta sitten, jolloin olivat jo niin kovia päivittäin, että piti hakeutua istumaan tai lepäämään, koska pienikin liike tuntui saamaan kivut yltymään. Kivut olivat välillä niin kovia, että pidin kännykkää kädessä ja ajattelin, että jos vielä vähän voimistuu, soitan ambulanssin. Eivät voimistuneet. Sitten heräsin ensimmäisen kerran yöllä syvästä unesta kovaan, puristavaan rintakipuun (heti rintalastan vieressä vasemmalla puolella). En ylttänyt kännykkään enkä uskaltanut liikkua. Sitä kesti n. 20 minuuttia, kunnes ilmeisesti nukahdin.

Kävin työterveyslääkärissä, joka määräsi verikokeet ja sydänfilmin: kolesterolit (8 !), triglyseridit jne. päin prinkkalaa. Olin syönyt Selokenia (95mgx1) migreenin estolääkkeenä. Sitä jatkettiin. Lisäksi Primaspan 100mgx1, Simvastatin 40mgx1 ja Diovan 160 mgx1. Ekg normaali. Määrättiin rasitus-EKG, joka oli parin kuukauden päästä. Tulos normaali.

Ennen lääkitystä kokeiltiin "elämäntaparemonttia". En polta, en juo, liikun suht. paljon ja syön monipuolisesti ja terveellisesti. Korjattavaa ruokailutottumuksissa ei juuri ollut. Liikunnan tuplasin (2 tunnin reipas sauvakävelylenkki 3 - 5 krt/vko, talvella hiihtoa 500km).

Lääkkeistä ja em. toimista huolimatta kipuja on ollut edelleen päivittäin, tosin niiden määrä väheni ja aste lieveni. Kävelyvauhtini ja hiihtovauhtini ei ole kasvanut yhtään tänä aikana, päinvastoin. Ennen kävelin 9 - 9,5 min/km, nyt 9,75 min/km.

Yöllisiä rintakipuja on ollut kaksi kertaa n. puolen vuoden välein. Viimeisein helatorstaina. Siitä vajaan viikon sisällä oli elämäni ensimmäinen ja ainoa rytmihäiriö, johon myös heräsin syvästä unesta. Kivut ovat hiljalleen taas voimistuneet ja tulleet päivän mittaan vähän useammin. Talvella "uutuutena" tuli kaula- ja rintakipuja kovalla pakkasella. Lisäksi alkoi tulla esim. hiihtäessä mäkiä noustessa rintakipuja, joiden vuoksi piti huilata ennen kuin pystyi jatkamaan. Kerran olin tuupertua ladulle.

Näitä kävin sitten viime viikolla tk:ssa omalääkärin sijaiselle valittamassa. Hän sanoi, että ei tiedä, mitä niille nyt pitäisi tehdä. Kysyin, että pitäisikö minun ymmärtää toimia jotenkin, jos yöllä vielä tulee rintakipuja tai rytmihäiriöitä. Hän vastasi, että ainakaan ei tarvitse mennä lääkäriin tai tilata ambulanssia.

En ole aikaisemmin lääkärissä juuri juossut, kun olen ollut migreeniä ja allergioita lukuun ottamatta perusterve ihminen. Olen 51-vuotias nainen ja haluaisin jatkaa työelämässä ainakin eläkeikään, jos ei pitemmällekin.

Jatkotutkimuksiin ei katsota olevan aihetta, kun rasitus-EKG oli viime syksynä normaali.
0293
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

olevan paljon kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu