Tässäpä miettimistä

Koukkuniemen säästöjen kanssa. Minnekähän Airaksiselta on kadonnut muistista ne Lääninhallituksen vaatimat lisähenkiöt, jotka muka palkattiin. Onko heidän kustannuksellaan sanottu toisia irti?

Toisaalta meidän KAIKKIEN pitää muistaa, mitä sairaanhoitajat lupasivat viime palkkaneuvottelussa!! Hei saivat ennen näkemättömän suuren korotuksen palkkoihinsa sillä edellytyksellä, että kiristävät työtahtia ja lupasivat olla tehokkaampia kuin ennen. Lisäksi he lupasitvat, että jos he saavat nämä lakonuhalla vaatimansa palkankorotukset, niin sairaaloihin ei tarvitse palkata lisähoitohenkilökuntaa. Kaivakaahan hyvät ihmiset, myös sairaanhoitajat, esiin tämä viimeinen palkkasopimus, niin muistuisi vähän mieleen, mitä tuli luvattua.

Minä kyllä vähän ihmettelin silloin päättäjiemme hyväuskoisuutta sairaanhoitajien työtehon lisäämiskykyihin. Minusta nykyiset sairaanhoitajat ovat kaikki ruikuttajahoitajia, eikä mitää Folence Nightingaleita. Heiltä puuttuu täysin motivaatio hoitotyöhön.

Tuosta Aamulehden jutusta ei käy muusta ilmi kuin osastonhoitajan lausunnosta, että osasto 9,10 ja 11 ovat sairaalaosastoja (=Rauhaniemen sairaala), jotka ovat ruumishuoneen eteistiloja. Hyvin harva sieltä enää (oma käsitykseni) palaa Koukkuniemen muille osastoille kuin tämän sairaalan pohjakerroksessa olevaan ruumishuoneeseen.

Olen seurannut sairaalan touhua hyvin läheltä ennen joulua 2005, jolloin anoppini laitettiin sinne osastolta 16 sen vuoksi, kun hän yski ja viikonlopuksi oli tulossa osaamatatonta henkilökuntaa, joten varmuuden vuoksi anoppi siirrettiin sairaalaan. Siellä hänellä kuitenkin todettiin suurimpana ongelmana olevan ummetus. Uloste oli pakkaantunut, niin kovaan, että oli kuulemma kauhea työ saada uloste irtoamaan. Siksi anoppini heittäytyi täysin syömättömäksi. Hän oli sellaisessa kolmen hengen huoneessa, johon oli tungettu neljäs sänky. Soittokellot oli sidottu kattoon, jotta potilaat eivät turhanpäiten hoitohenkilökuntaa häiritsisi. Huoneessa kolme muuta mummua olivat täysin horiskoja, kukaan ei puhunut mitään, olivat suurimman osan ajastaan jonkinlaisessa horroksessa. Vaadin, että puhuvan ja täysin reippaan anoppini pitää päästä kaltaistensa huoneeseen tai sitten takaisin omalle osastolleen. Minulle sanottiin, että täältä harva palaa enää vanhainkodin puolella, eivät ole vanhainkotikelpoisia. Mihinkään muuhun huoneeseen anoppiani ei kuulemma voinut siirtää, mitä siitä muut potilaat ajattelisivat. Itsenäisyyspäivänä menin anoppiani katsomaan. Osaston seurusteluaulassa oli paljon itsenäisyyspäivään liittyvää tilpehööriä, kukkia ym. Siellä oli myös paljon potilaita omaisineen. Ulkoisesti osasto näytti siistiltä ja viihtyisältä tavanomaiseen arkipäivään verrattuna. Potilashuoneiden ovetkin olivat poikkeuksellisesti kiinni. Avatessani sen potilashuoneen oven, jossa anoppini oli, vastaani tulvahti kauhea virtsan haju. Olin vähällä oksentaa. Tätä hajua ei huomannut silloin, kun huoneen ovi oli selkosen selällään auki. Menin heti hoitajien huoneeseen ja sanoin tuosta hajusta ja kysyin, koska mummeleille on vaihdettu vaipat. Sanoivat juuri vaihtaneensa anopilleni. Kysyin, että entäs noille kolmelle muulle. Hoitaja ryntäsi siitä paikasta huoneeseen ja sanoi, että avaa ikkuna. Oli aikalailla pakkasta ja ihmettelin moista käytöstä. Anoppini sängyn pääpuoli oli juuri ikkunan alla. Huoneeseen tuli sitten lähihoitajan lisäksi myös sairaanhoitaja, joka sanoi, että minkäs he sille voivat, jos mummuissa on virtsatietulehdus, joka haisee. Hämmästyin kovasti ja sanoin, että sehän tarttuu, miksi anoppini on sellaisessa huoneessa ja sitä suuremmalla syyllä pitää vaihtaa vaipoja usein. Lisäsin vielä, että nyt sitten vain vaippoja vaihtamaan ja heti. Sairaanhoitja osoitti itseään sormellaan ja hämmästyneenä kysyi:"Jaa, että minäkö?" Vastasin, että sinä juuri, eikös se ole työtäsi ja kaikenlisäksi olet kaupungin verorahoilla palkattu virkamies. Hän rupesi huutamaan, että hän ei ole mikään virkamies. Toistin, että maksan hänen palkkansa veroillani, joten hänen on myös tehtävä työnsä kunnolla. Tämä sairaanhoitaja nakkasi ylpeästi niskansa, kääntyi ympäri kannoillaan ja sanoi minulle, että hän menee nyt hoitamaan virkaansa. Sanoin, että teen valituksen siitä osastosta, niin huusi vielä olkansa yli, että tee vaan.
Niin anoppini sitten pikkuhiljaa "hirtettiin". Anoppini, joka tälle osatolle saapuessaan oli vielä niin virkeä kuin 89-vuotias osaa olla. Hänellä oli huoli hiuksistaan, joten hänet käytettiin minun pyynnöstäni Koukkuniemessä liikettään pitävän kampaanjan käsittelyssä. Hänelle piti hommata uudet tekohampaatkin. Oliko tällainen mummu sopiva asukki kolmen sellaisen mummun seuraksi, jotka eivät enää tienneet tästä maailmasta mitään. Jouluna anoppini oli saatu jo niin sekaiseksi, että hän luki Aamulehteäkin ylösalaisin ja virkeystaso oli vaihteleva, mutta missään nimessä en silloin vielä osannut odottaa kuoleman herraa hänen tykönsä. Anoppini kuitenkin kuoli 28.12.2005 tässä kuoleman odotushuoneessa.

Meille kävi säkä kun saatiin omainen pois Rauhaniemen osastolta Koukkuniemestä! Kauheaa kohtelua potilaalle ja omaisille. Hoitajat eivät vastanneet kysymyksiin potilaan voinnista ja rähjäsivät meille päin naamaa. Tarvittavia lääkkeitä ei annettu vaikka pyysimme ja potilas valitti kipuja! Aina oli potilaassa jokin vika mitä eivät sietäneet. Taisi olla sama osasto kun tuntui niin tutulta tuo edellinen kertomus. Aikaa vaan on kulunut 10 vuotta ilman muutosta! Tekisi mieli ottaa yhteyttä lehdistöön.

Hirveä paikka. Työntekijät istuvat tauko huoneessa ja puhuvat paskaa potilaasta/potilaan asioista. Opiskelijana kannattaa miettiä 10x haluaako kyseiseen paikkaan mennä ohjausta ei anneta ja sitten syytellään että ei osata mitään. Ammattitaitoiset ihmiset, mutta ammattitaito kyllä puuttuu vaikka tuossa vaiheessa pitäisi olla sitä ammattitaitoa.

Törkeää kohtelua hoitajilta. Välinpitämättömyys kukoistaa. Aikaa viettävät vain taukotiloissaan. Mutta työ ei kiinnosta. Osastolla olevilla ei mitään arvoa. Koko maan karmein hoito.