Yli koko viikonlopun tunsin lamaannuttavaa alakuloa, joka purkautui viime öisiin painajaisuniin. Näin pelottavaa raakaa murhaamisunta, jossa jatkuvasti sai pelätä oman henkensä puolesta. Joukko ihmisiä oli jossain talossa ja menivät nukkumaan eri huoneisiin joissa joku kuoli. Yhtäkkiä pelkäsin niin että ikäänkuin laitoin videon pikakelaukselle ja tapoin kaikki jotka olivat mukana, koska veitsen iskut tuntuivat oikeasti satuttavilta. Käytän masennuslääkettä jotka tunnetusti lisäävät unia. Hetken jopa ajattelin niiden lopettamista, mutta mitä siitä elämästä ilman niitäkään tulisi.Saisin kauheita rytmihäiriöitä ja päivisin sydän tykyttäisi koko ajan pelosta. Mielessä myllertäisi pelottavia ajatuksia. En pysty kertomaan kenellekään kuinka paha on olla. Lähimmiltä pyrin salaamaan ja esitän muuta.
Olen kerta kaikkiaan lamaantunut muutenkin elämäntilanteessani. EI ole työtä, kunnon ystäviä, asuinpaikkakin ottaa päähän. Päivät toistavat itseään. En osaa tai pysty suunnitella mitään tulevaisuuteen. Lisänä ajattelen että saatan kuolla milloin tahansa, joten mitä turhia suunnittelemaan tai jokin pilaa suunnitelmat kuitenkin. En tiedä jaksaisinko ns. normaalia elämää 8-16 töihin, kaupan kautta kotiin, harrastamaan ja pitämään kulissia pystyssä. Luin äskettäin artikkelin epävakaasta persoonallisuushäiriöstä ja sekin sopisi hyvin minuun. Lähisuvussani on joitain herkkiä hiukan pipejä henkilöitä ja pelkään että olen perinnyt jonkin alttiuden psykoottiseen kuvitteluun ja epävakaisuuteen.

Vastaukset 3
Vanhimmat
lopeta se kokonaan, kofeiini on yleisin mielenterveyden ongelmien aiheuttaja.
Älä lue ainakaan netistä diagnooseja,jotka muka voisivat sopia sinuun.Et kai vain pelaa tietokonepelejä,joissa tapetaan "ihmisiä"?Sellaisetkin voivat vaikuttaa uniin.Ei tarvitse pitää mitään kulisseja.Ei tarvitse ajatella,että elämän pitäisi olla tietynlaista 7-16-elämää.Herkkyys ei ole paha asia,pikemminkin päinvastoin herkkyyttä nähdä ja oivaltaa elämän eri vivahteita.On totta,että joillakin on erityisempi esim. psykoosialttius,mutta ei se välttämättä koske esim. Sinua.Elämä kantaa.
En pelaa pelejä joissa "ihmisiä" tapetaan, mutta muita pelejä joskus kuitenkin. Elokuvia katson melko usein. Sotafilmejäkin olen nähnyt. Tuo 7-16 elämä vaan vaikuttaa olevan nykypäivän vaatimuksena, kun työtäkin pitää hakea sillä periaatteella että kokopäivätyötä joka nimenomaan on sitä. Luulen että unessa se muiden tappaminen johtui siitä että olen saanut kokea paljon huono käytöstä ja kiusaa muiden ihmisten osalta. Viha ja katkeruus purkautui unessa väkivaltaisesti. Siinä oli mukana omaa surua ja voimattomuutta oman elämän- tilanteen muuttamisen vaikeudesta. Tuon tyylisiä unia näen lähes joka yö. Joskus itken unessa pahaa oloani ja sitten herätessä on oikeat kyyneleet silmissä ja hengitys on nyyhkyttävää.