Ei lihavan vika

Hei!

Minusta on väärin, että kaikki ylipainoiset mielletään ja diagnosoidaan mieleltään järkkyneiksi, syyntakeettomiksi raukoiksi, joita laihat säälivät. Eikö ylipainoisille siinä tapauksessa pitäisi perustaa oma tunteidenhallintayksikkö ns. kallonkutistuslaitos. Jos ongelma kerta on niin psyykkinen, eikö nykymalli lähentele jopa mielisairaiden heitteillejättöä?

Mielestäni liikalihavuus on suurimmaksi osaksi huonoihin tapoihin perustuva nyky-yhteiskunnan ilmiö, jonka suurimpina aiheuttajina ovat media, mainokset, ruokatalot, ihanteet ja kulttuuri. Toisekseen terveellisesti syömisestä on tehty kallista, rasvaiset ja sokeriset tuotteet ovat kaupoissa paljon kalliimpia kuin rasvattomat tai sokerittomat. Meitä huijataan kaupassa ostamaan rasvattomia tuotteita, mutta kun tarkastelee tuotteen tuoteselostetta tarkemmin, huomaa, että tuote sisältääkin älyttömiä määriä sokeria, joka ei siis suoranaisesti ole rasvaa, mutta muuttuu elimistössä sellaiseksi. Sokeri ja rasva koukuttavat, jopa mäkkärin hampurilaisten juusto on tehty niin, että siihen muodostuu riippuvuus.

Harva valmistaa ruokansa enää itse, ennen tuoreet ja puhtaat raaka-aineet saatiin omasta pellosta, nykyisin valmisruokaa mainostetaan tv:ssä helppona, suht terveellisenä ja nopeana vaihtoehtona vaivalloiselle ruoanlaittamiselle. Nämä valmispöperöt sisältävät paljon piilorasvaa, sokeria, runsaasti suolaa ja lisäaineita, joiden vaikutuksesta ihmiseen ei ole varmaa tietoa kellään. Samalla mieliimme iskostetaan, että ruoanlaittaminen on vanhanaikaista, vaikeaa ja työlästä, nykytilastoja selaillessa huomaakin, että ruoanlaittaminen alkaa olla katoavaa kansanperinnettä.

Liikalihavuus saadaan kitkettyä yhteiskunnasta vain, jos arvoja muutetaan, ns. ruokataloja suljetaan ja valmisruoalle lätkäistään suuret alv:t. Karkit yms. sama juttu. Makean, suolaisen ja rasvaisen ruoan ostamiseen tulisi laittaa rajoituksia ja siitä tulisi tehdä niin kallista, että vain rikkaat pystyisivät sen avulla lihomaan.

Työpaikat ja koulut satsaisivat päivittäisiin liikuntatunteihin, joihin osallistumisesta saisi lisäkorvauksia, (hyötynä työnantajille olisivat vähentyneet sairauspoissaolot ja paremmin jaksavat työntekijät) kuntoilut ja salijäsenyydet tulisivat valtion tukemiksi, josta kuntoilijan tarvitsisi maksaa vain nimellinen korvaus.

Ruokamainokset tulisi kieltää kokonaan, ruoka tulisi ostaa suoraan kasvattajilta ja viljelijöiltä, jolloin heillä olisi varaa tuottaa luomun kaltaista, puhdasta ruokaa ja satsata eläinten hyvinvointiin, joka on edellytys terveelliselle ja puhtaalle lihalle.

Mielestäni lihavuus ei ole kaikissa tapauksissa sairaus, vaan seurausta tiedon ja tahdon puutteesta, josta ei voi syyttää ketään yksittäistä henkilöä. Ylipainoiset ovat ennemminkin lankaan astuneita silmät ummessa kävelijöitä, joilta puuttuu kriittisyys muuhunkin kuin itseensä ja kiloihinsa.

Tietoisuutta lihavuudesta tulisi jakaa kouluissa jopa valistuksenomaisesti. Tässä paapomisyhteiskunnassa lihavuus on rinnastettavissa erityisryhmäkseen, johonka päin katsominenkin rinnastetaan rasistiseksi toiminnaksi. Kukaan ei siis pysty auttamaan läskiä, koska hänen tilansa on tabu. Eikä nyky-yhteiskunnassa olla valmiita myöntämään sen perimmäisiä aiheuttajia. On siis helpompaa syyttää siitä ylipainoista itseään.

Ylipainoiset, olkaa kriittisempiä ja ottakaa selvää syömänne ruoan ravintosisällöstä ja ravintoaineista, sekä niiden hyödyistä ja haitoista. Laittakaa jääkaapin oveen kuvia, jotka hillitsevät ruokahalua. Keksikää näläntunteelle jokin korvike. Budjetoikaa ruokakulut niin, että ruokaan saa mennä vain tietty määrä rahaa. Syökää vähintään neljän tunnin välein jotain, esim. näkkäriä, hedelmiä, pakastemarjoja yms. pientä ja kevyttä, aterioilla muistakaa lautasmalli. Näläntunne voi joskus johtua myös janosta. Käykää puntarilla joka aamu, koska se sisuunnuttaa. Ennen kaikkea lopettakaa itsenne syyttely ja olkaa sen sijaan kriittisiä. Muutos ei tapahdu yhdessä päivässä, mutta kaikki on mahdollista.
5380
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Syitä miksi lihavat on lihavia, kenen vika se mielestäsi on ? Minulla on aikaa tehdä itse ruokaa, pari kertaa kuussa haen pizzan tai käyn hampurilaisella. Jos sinulla on häiriöitä syömisen suhteen, eli mätät tolkuttomia määriä niin ei se ole ruokatalojen eikä meidän hoikkien vika, vika on sinun korvien välissä, hanki tilalle jotain muuta. Minä en halua karkeistani tai muistakaan herkuista, joita syön harvoin, maksaa enemmän vain sen takia että joku voi syödä niitä kohtuuttomasti. Ylipainoisilla on samat mahdollisuudet kuin meillä hoikillakin mennä tässä syksymmällä metsään poimimaan marjoja, teitä ylipainoisia siellä ei näy, teitä ei näy myöskään hedelmä- ja vihannes hyllyillä, miksei ? Jättäkää se valmisruoat sinne kauppaan ja ostakaa jotain muuta, vai laiskuuttanneko että ehdi väsätä muutamassa minuutissa salaattia ? Eihän niissä valmisruoissa ole edes mitään makua, tai on teollinenmaku. Elämä on valintoja täynnä ja te olette valinneet oman tienne, niin kuin me muutkin. Katsokaa peiliin.

Äänestä
  • "Minusta on väärin, että kaikki ylipainoiset mielletään ja diagnosoidaan mieleltään järkkyneiksi, syyntakeettomiksi raukoiksi"

    Mitä väärää siinä on? Ei voi olla mieli ihan terve jos syö niin paljon että lihoo sairaaksi ihrapalloksi. Jokainen tietää että liikaa syöminen lihottaa ja aiheuttaa sairauksia. Pitäisikö ajatella että ihminen joka tietoisesti tuhoaa terveytensä ja ulkonäkönsä, on henkisesti terve?

    Äänestä

"kaikki ylipainoiset mielletään ja diagnosoidaan mieleltään järkkyneiksi, syyntakeettomiksi raukoiksi, joita laihat säälivät. "....

Kuka näin tekee? En minä ainakaan ole ollenkaan samaa mieltä kanssasi. Itse olen ylipainoinen BMI 32. ja tunnen monta enemmän ja vähemmän lihavaa ihmmistä. En osaa yhdistää kommenttiasi heihin.

Äänestä

Söin kilotolkulla sokeria (karamellejä), rasvaisia ruokia ja jäätelöä, vaikka olen riskit tiedostava koulutettu nainen.

Painoindeksi oli 32 ja täysin itse aiheutettu. Nyttemmin olen laihtunut indeksiin 26 jättämällä turhan, elämisen kannalta täysin turhan pois, mm. mainitut makeat.

Valitettavasti läskiä (ja sanon suoraan siksi, että olen itse vielä ylipainoinen) kehittyy omista valinnoista, ei yhteiskunnan kauneusihanteista ja muista tekosyistä.

Äänestä
  • Olet, että joku ylipainoinen uskaltaa syyttää itseään painostaan, eikä muita, edes meitä hoikkia, itse en liho millään, vaikka viisi kiloa saisi tulla. Onnea valitsemallesi tielle ja hauskaa kesää !

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


seepra84 kirjoitti:

Hei!

Minusta on väärin, että kaikki ylipainoiset mielletään ja diagnosoidaan mieleltään järkkyneiksi, syyntakeettomiksi raukoiksi, joita laihat säälivät. Eikö ylipainoisille siinä tapauksessa pitäisi perustaa oma tunteidenhallintayksikkö ns. kallonkutistuslaitos. Jos ongelma kerta on niin psyykkinen, eikö nykymalli lähentele jopa mielisairaiden heitteillejättöä?

Mielestäni liikalihavuus on suurimmaksi osaksi huonoihin tapoihin perustuva nyky-yhteiskunnan ilmiö, jonka suurimpina aiheuttajina ovat media, mainokset, ruokatalot, ihanteet ja kulttuuri. Toisekseen terveellisesti syömisestä on tehty kallista, rasvaiset ja sokeriset tuotteet ovat kaupoissa paljon kalliimpia kuin rasvattomat tai sokerittomat. Meitä huijataan kaupassa ostamaan rasvattomia tuotteita, mutta kun tarkastelee tuotteen tuoteselostetta tarkemmin, huomaa, että tuote sisältääkin älyttömiä määriä sokeria, joka ei siis suoranaisesti ole rasvaa, mutta muuttuu elimistössä sellaiseksi. Sokeri ja rasva koukuttavat, jopa mäkkärin hampurilaisten juusto on tehty niin, että siihen muodostuu riippuvuus.

Harva valmistaa ruokansa enää itse, ennen tuoreet ja puhtaat raaka-aineet saatiin omasta pellosta, nykyisin valmisruokaa mainostetaan tv:ssä helppona, suht terveellisenä ja nopeana vaihtoehtona vaivalloiselle ruoanlaittamiselle. Nämä valmispöperöt sisältävät paljon piilorasvaa, sokeria, runsaasti suolaa ja lisäaineita, joiden vaikutuksesta ihmiseen ei ole varmaa tietoa kellään. Samalla mieliimme iskostetaan, että ruoanlaittaminen on vanhanaikaista, vaikeaa ja työlästä, nykytilastoja selaillessa huomaakin, että ruoanlaittaminen alkaa olla katoavaa kansanperinnettä.

Liikalihavuus saadaan kitkettyä yhteiskunnasta vain, jos arvoja muutetaan, ns. ruokataloja suljetaan ja valmisruoalle lätkäistään suuret alv:t. Karkit yms. sama juttu. Makean, suolaisen ja rasvaisen ruoan ostamiseen tulisi laittaa rajoituksia ja siitä tulisi tehdä niin kallista, että vain rikkaat pystyisivät sen avulla lihomaan.

Työpaikat ja koulut satsaisivat päivittäisiin liikuntatunteihin, joihin osallistumisesta saisi lisäkorvauksia, (hyötynä työnantajille olisivat vähentyneet sairauspoissaolot ja paremmin jaksavat työntekijät) kuntoilut ja salijäsenyydet tulisivat valtion tukemiksi, josta kuntoilijan tarvitsisi maksaa vain nimellinen korvaus.

Ruokamainokset tulisi kieltää kokonaan, ruoka tulisi ostaa suoraan kasvattajilta ja viljelijöiltä, jolloin heillä olisi varaa tuottaa luomun kaltaista, puhdasta ruokaa ja satsata eläinten hyvinvointiin, joka on edellytys terveelliselle ja puhtaalle lihalle.

Mielestäni lihavuus ei ole kaikissa tapauksissa sairaus, vaan seurausta tiedon ja tahdon puutteesta, josta ei voi syyttää ketään yksittäistä henkilöä. Ylipainoiset ovat ennemminkin lankaan astuneita silmät ummessa kävelijöitä, joilta puuttuu kriittisyys muuhunkin kuin itseensä ja kiloihinsa.

Tietoisuutta lihavuudesta tulisi jakaa kouluissa jopa valistuksenomaisesti. Tässä paapomisyhteiskunnassa lihavuus on rinnastettavissa erityisryhmäkseen, johonka päin katsominenkin rinnastetaan rasistiseksi toiminnaksi. Kukaan ei siis pysty auttamaan läskiä, koska hänen tilansa on tabu. Eikä nyky-yhteiskunnassa olla valmiita myöntämään sen perimmäisiä aiheuttajia. On siis helpompaa syyttää siitä ylipainoista itseään.

Ylipainoiset, olkaa kriittisempiä ja ottakaa selvää syömänne ruoan ravintosisällöstä ja ravintoaineista, sekä niiden hyödyistä ja haitoista. Laittakaa jääkaapin oveen kuvia, jotka hillitsevät ruokahalua. Keksikää näläntunteelle jokin korvike. Budjetoikaa ruokakulut niin, että ruokaan saa mennä vain tietty määrä rahaa. Syökää vähintään neljän tunnin välein jotain, esim. näkkäriä, hedelmiä, pakastemarjoja yms. pientä ja kevyttä, aterioilla muistakaa lautasmalli. Näläntunne voi joskus johtua myös janosta. Käykää puntarilla joka aamu, koska se sisuunnuttaa. Ennen kaikkea lopettakaa itsenne syyttely ja olkaa sen sijaan kriittisiä. Muutos ei tapahdu yhdessä päivässä, mutta kaikki on mahdollista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu